Saaren sitkeä sissi

Kesäisin Haapasaaren asukasmäärä moninkertaistuu. Se tietää kiirettä saaren osuuskaupalle. 

Parituntisen laivamatkan aikana Haapasaareen arkihuolet kerkeävät sulaa moottoreiden putputtaessa tasaisesti. Voisi vaikka vannoa, että perillä saaressa aika hidastuu. Idyllinen saaristolaismaisema nauravine lokkeineen huuhtoo mantereen hektisen kiireen pois mielestä.

Yksi saaren taloista kuitenkin poikkeaa raukean verkkaisesta tunnelmasta. Sinne saapuu väkeä koko ajan kuin asemalle konsanaan. Haapasaaren osuuskauppa on töröttänyt kalliolla jo yli vuosisadan samalla asenteella kuin läheinen käkkärämänty.

Kaupan edustalla istuskelee penkeillä hyväntuulista porukkaa. Kallioista nurkkausta kutsutaan Rinnepubiksi. Siihen tullaan nauttimaan kaupan virvokkeita ja vaihtamaan kuulumisia. Kauppa on tärkeä kohtaamispaikka.

”Tähän tullaan, että päästään juttelemaan, vaikka samat naamat nähdään päivittäin. Kesällä kerrotaan kalasaalit ja kysellään, että kuka on käynyt missä”, Anne Hietala kertoo.

Kaupan omistaa noin 180 henkilön jäsenistö. Kaupan hallituksessa toimiva Jari Yrjölä kertoo, että katteesta ei kuitenkaan tahdo löytyä riittävästi rahaa kulujen peittämiseen. ”Kyllähän tämä on sellaista hengissäpysymistaistelua.”

Talvi on kaupalle tappiollista sinnittelyä, sillä ympärivuotisesti saarella asuu vain puolisen tusinaa ihmistä. ”Jos ajatellaan pelkkää taloutta, niin järkevintähän olisi pitää kauppa talvet kiinni”, Yrjölä kertoo.

Kauppa kuitenkin halutaan pitää auki joinakin päivinä viikossa, jotta saarella olisi elämää ja vakituiset asukkaat saisivat tarpeensa täytettyä.

”Kyllä me uskomme, että saamme kaupan tässä pysymään”, Yrjölä sanoo.

”Kovalla työllä”, Anne Hietala lisää. Hän on myös kaupan hallituksen jäsen.

Saaren asutushistoria ulottuu useiden satojen vuosien päähän. Asukkaiden rakkaus saareen huokuu hyvin hoidetutuista pihapiireistä ja kirkkaanvärisistä ryhdikkäistä taloista. Yrjölä on itse jo 15. polven haapasaarelainen, Hietala 13. polven.

”Kyllä tämä on jotain ihan muuta kuin vain kesämökki”, Yrjölä kertoo.

Kysyttäessä asiakkailta, mitä kauppa merkitsee heille, vastuksissa toistuu yksi sana: tärkeä. ”Sehän on oikeastaan ihan elinehto. Meillä oli yksi talvi, että tätä kauppaa ei ollut, niin kyllä se oli tosi hankalaa, kun joutui kaikki tuomaan mantereelta”, saaressa syntynyt ja varttunut Raija Lakka kertoo.

Hän on tullut tyttärensä Anniina Lakan ja lastenlastensa Severin ja Akselin kanssa ostoksille. Korista löytyy muun muassa trendikästä jääkahvijuomaa. Akseli Lakka on tilannut sitä myymälänhoitajana toimivalta Sonja Kosolta.

Osuuskaupalla kuunnellaan asiakkaita ja halutaan pysyä ajan hermoilla. ”Kaikkea löytyy täältä. Jos asiakas haluaa jotain, niin sitä tilataan”, Koso kertoo.

Ovi narahtelee kotoisasti, kun uusia asiakkaita astelee sisään. Joku kyselee soijakastiketta. Toinen hakee kukkamultaa.

Yhtäkkiä kauppa pimenee. Kylmälaitteet lakkaavat hurisemasta ja valot sammuvat.

Jaahas, sähkökatko. Niitä on saarella erityisesti syysmyrskyjen aikaan. Yrjölä harppoo kaupan ulkopuolelle käynnistämään aggregaatin, sillä pakastimeen täytyy saada virtaa eikä kauppakaan käy, jos kassakoneessa ei ole sähköä.

Tammikuussa saaressa kauppiaana aloittanut Koso saa viestin sähkölaitokselta, että vian etsintä on käynnistynyt.

Koso on työskennellyt aiemminkin kaupan alalla, mutta työtehtävien kirjo ei ole ollut yhtä laaja. Nyt hän myy kaikkea nuppineulasta soutuveneeseen ja polttoaineista rakennustarvikkeisiin. Hän myös ajaa yhteysalukselta kuormat mönkijällä kaupalle.

Uudella kauppiaalla on edessään ensimmäinen kesä saaressa. Kiireisiin on palkattu kesätyöntekijöitä apuun.

”Pikkuinen odottava jännitys on”, Koso myöntää.

Jos yhteyslaiva on saarelle elinvoimaa tuova veri, osuuskauppa on sydän, joka pumppaa verta. Aggregaatti hyrähtää muutaman yskäisyn jälkeen käyntiin, ja kauppa herää taas eloon. Myynti voi jatkua.