Hengähdyspaikka: Me ihmiset tarvitsemme toisiamme
Salla Autere: Kuka minä silloin olen jos ympärilläni ei ole ketään?21.10.201821:00
Suomalaisissa taitaa olla sisäsyntyisesti sellainen ajatus, että itse pitää pärjätä. Vahvan ihmisen tunnistaa mukamas siitä, että hän selviää kaikesta aivan yksin.
Mutta jaettuna kaikki on parempaa. Saavutetut teot tai onnen hetket valuvat nopeasti ohitse mikäli niitä ei saa jakaa kenenkään kanssa.
Itseksemme me emme ole juuri mitään. Täysin yksinään emme pysty edes ymmärtämään itseämme, sillä ihminen rakentaa omankuvansa heijastuksen ja palautteen kautta, jota vain toisilta ihmisiltä voi saada.
Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen on sanonut, että jopa pieni vauva näkee vanhempiensa katseesta sen kuinka hyvä hän itse on. Jos vanhemmat katsovat häntä rakastavasti, vauva ymmärtää olevansa ihana ja rakastettava. Jos taas vanhempien lapseensa luoma katse on etäinen ja kylmä, lapsi alitajuisesti tulkitsee sen tarkoittavan, ettei hän ole rakastettava persoona. Pelkällä katseella on siis jo massiivinen merkitys.
Ja yhä aikuisenakin tarvitsemme tuota peiliä toisista ihmisistä, jotta elämämme saa todella merkityksen. Me synnymme kohtaamisissa. Hellien kosketusten, kuuntelevien korvien, lämpimien sanojen ja rakastavan katseen vaikutus on suuri, kuten myös etäisyyden, julmien sanojen ja välinpitämättömyyden. Se tapa, jolla muut meidät kohtaavat tekee meistä joko vahvempia ja paremman omantunnonarvon omaavia tai vaihtoehtoisesti epäileviä ja heikolla itsetunnolla varustettuja. Yksinäisyys jättää meidät kokonaan ilman vastauksia.
Tiedän, että monet maatalousalalla toimivat tekevät työtä hyvin yksinään. Puoliso ja perhe ovat kenties mukana niissä arkipäivissä ja arjen toiminnoissa, mutta monia muita ihmisiä tuohon ”sisäpiiriin” ei yleensä kuulu. Ei ole kollegoita kenen kanssa vaihtaa kuulumisia tai jakaa kokemuksia. Itsekseen puurretaan, itsekseen purraan hammasta, kun hommat eivät menekään suunnitelmien mukaan, itsekseen iloitaan hyvästä sadosta. Mutta entä kun eläkepäivät alkaa tai työt muusta syystä loppuu? Puoliso kuolee tai lapset muuttaa pois?
Kuka minä silloin olen jos ympärilläni ei ole ketään?
Me tarvitsemme toisiamme. Voisitko sinä olla se ”toinen” jollekin naapurillesi? Voisiko naapurisi olla sinulle kollega, vertaistuki? Entä jos kutsuisit hänet saunomaan tai kahville? Mitä voit menettää? Enintään tunnin pari elämästäsi, tai parhaimmillaan saada elinikäisen ystävän.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
