Toimettomuuden hinta

Mielipide

27.11.201901:00

Kolumni

Mari Pantsar

Kun harkitaan toimia päästöjen vähentämiseksi tai lajikirjon varjelemiseksi, ensimmäinen kysymys on usein sama: mitä se maksaa? Kysymys onkin paikallaan, sillä eri toimien hintalapuissa on isoja eroja.

Välillä asetelma kannattaa kuitenkin kääntää päälaelleen. Toisinaan toimien hinnan sijaan on hyvä tuumia toimettomuuden hintaa.

Käsitys ilmastokriisin kustannuksista muuttui kertaheitolla yli vuosikymmen sitten, kun Maailmanpankin entinen pääekonomisti Nicholas Stern julkaisi nimeään kantavan raportin. Sen mukaan rajoittamattoman ilmastonmuutoksen kustannukset voivat nousta 5–20 prosenttiin maailmantaloudesta – vaikutus, jota Stern vertasi maailmansotiin ja suurlamaan.

Sittemmin moni tutkimus on päätynyt samansuuntaisiin tuloksiin. Juuri viime viikolla Economist Intelligence Unit julkaisi selvityksen, jonka mukaan ilmastonmuutoksen kustannukset voivat nousta kolmeen prosenttiin maailmantaloudesta vuosisadan puoliväliin mennessä – siinäkin tapauksessa, että maat onnistuvat vähentämään päästöjään.

Onko kolme prosenttia paljon vai vähän? Vertailun vuoksi maailmaa runnelleen finanssikriisin huipulla talouskasvu hidastui juuri samaisen kolme prosenttia.

Teollisuusmaiden talousjärjestön OECD:n raportissa puolestaan arvioidaan, että niin sanottujen ekosysteemipalveluiden arvo on yhteensä peräti 125–140 biljoonaa eli tuhatta miljardia dollaria vuodessa. Näillä palveluilla tarkoitetaan erilaisia luonnon ihmisille tarjoamia hyötyjä – vaikkapa sitä, että hyönteiset pölyttävät maatilojen viljelykasveja.

Ihmiskunta heikentää kuitenkin ekosysteemipalveluita rajusti. Yksin maankäyttöä muuttamalla – esimerkiksi metsiä raivaamalla – olemme jo nakertaneet palveluiden arvoa 4–20 biljoonaa dollaria.

Ilmastokriisi ja kuudes sukupuuttoaalto tulevat siis käsittämättömän kalliiksi. Mikä hätkähdyttävintä, nämäkin arviot luultavasti aliarvioivat hintalappua monesta syystä.

Miten arvottaa riskejä, joiden toteutumisen todennäköisyys on sinänsä pieni, mutta joiden vaikutukset toteutuessaan ovat tuhoisia? Miten määrittää hintaa sille, jos ainutkertainen eliölaji kuolee sukupuuttoon? Miten hahmottaa laskelmissa vaikutuksia, joita tutkijat eivät välttämättä osaa vielä kunnolla edes ennakoida?

Kymmenen vuotta maineikkaan raporttinsa ilmestymisen jälkeen Nicholas Stern palasi pohtimaan sen löydöksiä. Hän joutui toteamaan, että raportti itse asiassa aliarvioi ilmastonmuutoksen haittoja.

On toki aiheellista kysyä, mitä eri kestävyystoimet oikein maksavat. Ilmastokriisi ja kuudes sukupuuttoaalto tulevat kuitenkin selvästi kalliimmaksi kuin investoinnit niiden ratkaisemiseksi.

Esimerkiksi köyhtyneiden metsien ennallistamiseen käytetty raha maksaa OECD:n mukaan itsensä yhteiskunnille takaisin 7–30-kertaisesti. Harva sijoituskohde pörssissä uskaltaa luvata vastaavanlaista tuottoa.

Väliä on myös sillä, mistä maksetaan. On paljon järkevämpää maksaa hiilivoimaloiden korvaamisesta tuulivoimaloilla kuin äärisäiden turmelemista sadoista. Rahojaan kannattaa ennemmin laittaa dieselauton vaihtamiseen sähköautoksi kuin ilmastopakolaisuuden kustannusten maksamiseen.

Jos kestävyyskriisin annetaan edetä liian pitkälle, voidaan päätyä jopa tilanteeseen, jossa mikään raha ei enää tahdo riittää. Toimettomuuden hinta on selvästi suurempi kuin toimien hinta.

Kirjoittaja on Sitran johtaja.

Ilmastokriisi ja kuudes sukupuuttoaalto tulevat käsittämättömän kalliiksi.