Pärjäävistä pojista kasvaa hienoja miehiä

Mielipide

11.12.201701:00

Kolumni

Mia Palokallio

Miten teidän pojilla menee? Mitä lähipiirisi pojille kuuluu?

Viime aikoina on monelta suunnalta kulunut huolestuttavia uutisia pojista. Syrjäytyneiden nuorten määrä on kasvanut ja yhä suurempi osa heistä on poikia.

Tuoreimman, marraskuun lopulla julkaistun Pisa-tutkimuksen tulokset lisäsivät huolta meidän pojista.

Tutkimuksessa arvioitiin 15-vuotiaiden keskustelutaitoja tilanteissa, joissa yritetään ratkaista ongelmia yhdessä muiden kanssa. Suomalaiset tytöt pärjäsivät hyvin, mutta pojat eivät. Ero tyttöjen ja poikien keskustelutaidoissa on mukana olleista maista meillä suurin.

Ongelmanratkaisu sosiaalisissa tilanteissa on tärkeä taito elämässä pärjäämiselle. Sitähän elämä suureksi osaksi on: ongelmien ratkaisua ja yhdessä toimimista.

Osaselityksenä tulokselle pidetään poikien tyttöjä huonompaa lukutaitoa. Opettajien ammattiliiton puheenjohtaja Olli Luukkainen arveli, että kyse on muustakin, pelkkä lukutaito ei voi selittää valtavaa eroa tyttöjen ja poikien välillä.

Tutkimustulos on niin tuore, ettei Luukkainen halunnut arvella, mistä ero johtuu tai mitä pitää tehdä, jotta pojat pelastetaan syrjäytymiseltä.

Ratkaisu ei tietenkään ole yksinkertainen, mutta jotain tarvitsisi tehdä. Meillä ei ole varaa hukata yhtään poikaa.

Kasvatustieteen professori Katariina Salmela-Aro on ollut jo pitkään huolissaan pojista. Hänen mielestään meidän pitäisi kiinnittää enemmän huomiota nuorten tunteisiin.

”Meillä vallitsee yhä yksin tekemisen kulttuuri. Tunteiden säätelyssäkin voi olla vielä tekemistä. Siihen ei ole suomalaisessa koulussa kiinnitetty huomiota, vaikka sitä voisi hyvin opettaa lapsille”, Salmela-Aro sanoi jo vuosi sitten Helsingin Sanomissa.

Ehkä kaikkein tärkeintä professorin mielestä olisi auttaa jokaista nuorta löytämään se asia, missä juuri hän on hyvä.

”Pienelläkin kannustuksella voi joskus saada aikaan hyvän kierteen. Jokainen on kuitenkin hyvä jossain”, professori muistutti.

Pärjääminen perustuu pitkälti itsetuntoon, siihen että tietää olevansa jossain hyvä.

Pojista ja miehistä puhui hiukan myös muusikko Jukka Perko, kun haastattelin häntä joulukuun Kantriin. Hän oli erittäin huolissaan syrjäytymisvaarassa olevista nuorista pojista.

Suomalainen mies on kriisissä, puolustuskyvytön, Perko sanoi. Hänen mielestään miesten pitäisi pystyä argumentoimaan eikä vain kuuntelemaan ja menemään pois.

Hetkinen, eikö tässä ole kyse nimenomaan samasta asiasta kuin Pisa-testissä? Ongelmien ratkaisusta sosiaalisissa tilanteissa.

”Enää ei traditio suojaa miestä, joten miesten pitäisi oppia itse arvostamaan itseään”, Perko pohti.

”Siten mies oppisi kohtelemaan myös naisia paremmin.”

Perkon mukaan miehinen itsekorostus on vain pintaa, opittu tapa, joka kumpuaa huonosta itsetunnosta.

Niinhän se on: terveellä itsetunnolla varustettu osaa arvostaa myös toisia. Kun ollaan poikien asialla, ollaan samalla tyttöjen asialla ja miesten asialla ja naisten asialla.

Missä vaiheessa suloisista pienistä pojista kasvaa meille ongelmatapauksia? Milloin rakastava katse hiipuu? Milloin kannustus unohtuu?

Sillä tuskin mikään kantaa niin kuin rakastava katse, se, että joku näkee meissä hyvän.

Muistan, kun enimmäkseen jo omissa maailmoissaan oleva isäni tapasi poikani viimeisen kerran. En ollut ihan varma, tunnistaako isä heidät. "Tottakai muistan! Hienoja miehiä!"

Tiedän, että pojat muistavat sen aina.