Aurinkokuninkaan jälkeen Lukashenka

Puhdas urheilu on kautta aikojen haluttu pitää erossa likaisesta politiikasta. Huonosti siinä on yleensä onnistuttu.

Urheilu on osa politiikkaa, oli kyse ulko-, sisä-, kunnallis- tai suurvaltapolitiikasta.

Menestys kentillä tai laduilla on tiennyt menestystä myös äänestyskopeissa. Kysy vaikka Antti Kalliomäeltä (sd.), Juha Miedolta (kesk.) Lasse Vireniltä (kok.), Sari Essayahilta (kd.) tai Juha Väätäiseltä (ps.).

Poliittisia mielenilmauksia järjestetään urheilukisoissa Pohjoismaissa harvoin. Nyt niitä on nähty Tukholmassa

jääkiekon MM-kisoissa. Heti avausottelussa Valko-Venäjän ja Tšekin välillä liehui katsomossa vanha valkopunaraitainen Valko-Venäjän lippu.

Valkopunaraitainen lippu oli käytössä maan itsenäistyttyä Neuvostoliitosta. Se kuitenkin vaihtui nykyiseen lippuun Aleksandr Lukashenkan noustua maan presidentiksi. Valkopunaraitainen lippu on edelleen opposition tunnus.

Jääkiekon MM-kisojen ruotsalaiset järjestäjät kiirehtivät kieltämään Valko-Venäjän opposition lipun tuomisen jäähallin katsomoon. Aiemmin Lukashenka on kieltänyt lipun Valko-Venäjän kaikilla julkisilla paikoilla.

Kisajärjestäjien käytös herätti hämmästystä. Kiekkopomoja syytettiin diktaattori Lukashenkan nöyristelystä.

Jääkiekon MM-kisojen ruotsalainen pääsihteeri Tony Wirehn kertoi, että ohjeet tulivat kansainväliseltä jääkiekkoliitolta IIHF:ltä.

STT:n haastattelussa kansainvälisen jääkiekkoliiton varapuheenjohtaja ja Suomen jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola sanoi, ettei hän lähtisi lippuja poistamaan.

Jääkiekon MM-kisat järjestetään ensi vuonna Valko-Venäjällä. Kummola ja muu kansainvälisen kiekkoliiton johto ovat joutuneet selittelemään, miksi kisat myönnettiin jääkiekkomiehenä mieluusti esiintyvälle Lukashenkalle.

Perusteluksi on tarjottu urheilun voimaa, jolla painostetaan hirmuhallintoa parantamaan ihmisoikeuksia ja avaamaan koko yhteiskuntaa. Samoja perusteluja kuultiin, kun Kiina sai vuoden 2008 kesäolympialaiset.

Jääkiekko on maailmanlaajuisesti pieni laji, mutta silti sen historiaan liittyy paljon suurvaltapolitiikkaa.

Neuvostoliitto hallitsi niin sanottua amatöörijääkiekkoa ylivoimaisesti vuosikaudet.

Neuvostoliiton maajoukkueen ydin koottiin armeijan urheiluseuroista. Niissä kapteeni ei ollut korkein sotilasarvo.

Anatoli Firsov voitti MM-kisojen maalikuninkuuden neljästi. Palkinnoksi hän yleni everstiluutnantiksi jo alle kolmekymppisenä.

Vuonna 1968 puna-armeijan tankit vyöryivät Prahaan. Sen jälkeen Neuvostoliiton ja Tšekkoslovakian jääkiekkomaaotteluissa oli kysymys paljon enemmästä kuin jääkiekosta.

En muista, kuinka Suomi sijoittui vuoden 1969 kisoissa Tukholmassa. Mutta sen muistan, että Tšekkoslovakia voitti Neuvostoliiton maiden keskinäisissä otteluissa. Suuria sankareita olivat Vaclav Nedomansky ja Jan Suchy.

Neuvostoliittoa ei enää ole, eikä ole Tšekkoslovakiaakaan.

Tänä keväänä MM-jääkiekkoa pelattiin Juhani Tami Aurinkokuningas Tammisen yli seitsemänmetrisen styroksipatsaan suojeluksessa Hartwall-areenassa, kaukana Lukashenkan hallinnon komennosta.

Helsingissä kiekko oli kiekkoa, eikä siihen sotkettu likaista politiikkaa. Eihän?