Olisi puhallettava yhteen hiileen

Alkutuotanto on ala, jossa töitä tehdään koko ajan säiden armoilla eläen, aina vaan tiheämmässä byrokratiaviidakossa tarpoen. Elleivät säät suosi, et saa satoa, etkä pysty tekemään töitäsi byrokratian vaatimien perälautapäivien sisällä.

Siitä seuraa sanktioita, vaikket itse voi tilanteelle mitään; kun pelto ei kanna sitä ei voi muokata, tai kylvää määräaikaan mennessä, ei sieltä saa satoakaan korjatuksi.

Oletpa saanut satoa tai ei, eläimet on ruokittava omalla, tai ostorehulla niin, että ne eläisivät ja lisäksi tuottaisivatkin.

Kesken erilaisten tukisopimuskausien ei tuotantoa voi lopettaakaan – saa tulosta tai ei, koska direktiivit sitovat viljelijän tiettyjen vuosijanojen päähän, eikä niistä voi ilman todella mittavia sanktioita irrota ilman täydellistä force majeure -estettä.

Koskahan tässä maassa ylipäätään herätään tajuamaan, miten monia aloja alkutuotanto välillisesti työllistääkään? Mitä useampi tuottaja joutuu heittämään rukkasensa tunkiolle ja hampaansa naulaan, sen laajempia vaikutuksia on myös kauttamme välillisesti työllistyneille aloille tulossa.

Tuskinpa ne jäljelle jääneet superyksikötkään kaikkea pystyvät paikkaamaan. Mitä suurempi yksikkö, sen haavoittuvaisempi se tulee esimerkiksi eläintautien aiheuttamissa katastrofitilanteissa kaikesta tehokkuudestaan huolimatta olemaan.

Milloin halutaan ymmärtää, että myös ulkoa tulevan ruoan raaka-aine on jollain lailla tuettuna tuotettua. EU:ssa suomalaiset nettomaksajina ollessaan maksavat niistä joka tapauksessa.

Teille, jotka jatkuvasti mollaatte alkutuottajia, huomauttaisin, ettei tämä työ ole yksinoikeutta.

Tiloja on teillekin myynnissä, kun lopetustahti on tihenemässä. Tervetuloa tähän autuuden maahan; lupaan olla räksyttämättä, jos työstä saamianne tuottajahintoja nostetaan - tai ilkkumatta, jos niitä lasketaan, enkä purnaa mahdollisesti saamistanne tukieuroistakaan.

En myöskään ole kade saamistanne ansiosta, ovat se sitten plus- tai miinusmerkkistä, kummankin eteen on tehtävä aivan yhtä paljon, uskokaa tai älkää, sitä raakaa työtä.

Välillä huomaa eri alojen palkkaneuvotteluja seuratessaan miettivänsä, mikähän täällä oikein on oikeus ja kohtuus. Eipä ole liioin näkynyt neuvottelutulosta minkään alan tulotasojen laskemisesta. Sitä enempi on nyt uutisoitu irtisanomis- ja lomautusuhkista ja irtisanomisistakin.

Nykytilanteessa soisinkin meidän jokaisen työalasta riippumatta aloittavan yhteen hiileen puhaltamisen, sekä yli yhteiskuntarajojen sisäistävän vanhan neuvon; tunne oma arvosi, anna arvo toisellekin, muutoin pahoin pelkään, että se paljon puhuttu paha meidät kaikki nokkii. 

Anja Matilainen