Parempi ihminen

Hellekesä on kuumentanut tunteita, ainakin maaseutukeskustelussa. Meitä maalaisia on tänä kesänä nimitelty milloin jihadisteiksi, milloin agraarifasisteiksi. Otetaan nämä nimitykset huumorilla. Helteellä kuumissa kaupunkikopeissaan kärvistelevillä kaupungistajilla ei ole kotijärveä, mihin pulahtaa tunteitaan viilentämään. Punavuoren terasseillakin Aperol Spritz lämpenee liian nopeasti.

Tunteet ovat kuumenneet myös lentokoneissa, kun suoraan toimintaan uskovat maailmanparantajat ovat yrittäneet estää turvapaikanhakijoiden palautuksia.

Ei ole mitään väliä, vaikka palautettavan henkilön taustoista tiedetään yhtä vähän kuin valtion rahoittaman Länsimetron viivästymisen ja budjettiylitysten syistä. Niin vain pitää kuitenkin rientää lippu liehuen ja kännykkäkamera tanassa palautuksia estämään.

Tärkeintä on olla oman kuplan sisällä se parempi ihminen.

Olenkin tässä pohdiskellut, että mikä se tällaisen enbuskelaisen paremman ihmisen määritelmä nykyään oikein on. Se ainakin on selvää, että maaseudulla ei saa asua.

Kaikkihan siellä ovat juntteja, paitsi paikallinen keikkalääkäri, joka on tuttu jo kouluajoilta. Sekin on tosin mennyt vähän oudoksi pöndellä aikaa vietettyään. Metsästääkin nykyään.

Maaseudulla pitää kuitenkin olla kesämökki, jonne ajetaan kaupungista firman nimiin liisatulla sähköautolla. Samalla on hyvä vastustaa ja kauhistella kaikkia maaseudun kehittämishankkeita, jotka voisivat haitata paljussa puljaamista tai kalojen pyydä ja päästä -kiusaamista. Oman mökkikunnan palveluiden on oltava tietysti kunnossa, vaikka mökkieväät mielellään otetaankin mukaan kaupungista.

Samalla pitää kuitenkin moittia valtionosuuksien tasausjärjestelmää, joka edes jollain lailla varmistaa yhdenvertaiset palvelut maalla. Kaupunkien asumistukipottia ei kauhistella, koska se on suurta edistystä.

Tärkeintä on kuitenkin, ettei syö lihaa. Eikä ylipäätään kotimaisia elintarvikkeita, sillä parempi ihminen vastustaa suomalaista maataloustuotantoa.

Kookosrasvasta valmistettua, väärennettyä vegaanista juustoa ja meksikolaismafian tuottamia avokadoja syödessä voi sitten tuntea suurta ylemmyyttä maataloustukia kauhistellessaan. Kesähelteillä oman pierun haistelukin siellä sähköautossa ja maalaisten polttomoottoriautoille naureskelu tuntuvat nekin paremmilta, kun mahassa ei ole mitään kotimaista.

Välillä tuntuu, että me näihin julkisiin maaseutu-kaupunkikeskusteluihin osallistuvat olemme enemmälti niitä kuuluisia ääripäitä.

Kansa kuitenkin on laajemminkin sitä mieltä, että koko maan voimavarat on hyödynnettävä edelleen ja ihmisille tulee tarjota kattavat peruspalvelut kohtuullisen matkan päässä heidän asuinpaikastaan. Tätä väärää mielipidettä, vaikka se ei kaupunkeja vastaan hyökkääkään, ei parempi ihminen voi mitenkään hyväksyä.

Paheksuva tviitti on laitettava heti, jos maaseudusta sanotaan mitään hyvää. Sen jälkeen voi kuitenkin ottaa Instagramiin kuvan omasta mökkirannasta ja kehua, kuinka täällä on ihanaa.

Vanhan sanonnan mukaan metsä tuppaa vastaamaan niin kuin sinne huudetaan. Sen huomaan kyllä aina itsekin näitä agraarifasistisia ja keskustajihadistisia kolumnejani raapustellessa.

Yhteiskuntasopimus saattaisikin tarvita rinnalleen maaseudun ja kaupunkien välisen yhteistyö- ja avunantosopimuksen. Tai vähintäänkin tulitaukosopimuksen.

Voisi nimittäin olla kaikille helpompaa yhdessä tunnustaa, että olemme vahvasti keskinäisriippuvainen maa, joka tarvitsee vahvojen kaupunkiseutujen lisäksi elinvoimaista maaseutua.