Lasi on puoliksi täynnä

Suomi on vajonnut syvälle synkkyyteen, syystä ja syyttä. Sitkeä lama ei tunnu hellittävän, eikä kipeästi kaivattua yhteiskunta- eli kilpailukykysopimusta ole saatu aikaan, sote on edelleen sotkussa, kaikkialta leikataan. Yliopistot ovat joutuneet isoon leikkuriin, vahvan osaamisyhteiskuntamme rapautumista pelätään. Joka asiassa on vastakkainasettelua ja oman edun tavoittelua, vaikka pitäisi keskittyä Suomen tasolla parhaiden ratkaisujen löytämiseen.

Mutta on myös hyviä uutisia. Hiljattain olemme saaneet lukea, että suomalaiset kasvuyritykset ovat houkutelleet riskisijoituksia ennätysmäiset määrät. Jotain on siis tehty oikein. Toivottavasti osaamme hautoa nämä munat oikein.

Suomi kuuluu edelleen Euroopan innovaatiojohtajiin yhdessä Ruotsin, Tanskan ja Saksan kanssa (Euroopan komissio 2015). Tosin olemme hiljalleen menettämässä asemiamme.

Suomalaiset ovat maailman viidenneksi onnellisin kansa, Tanskan, Sveitsin, Islannin ja Norjan jälkeen (World Happiness Report 2016, Yhdistyneet kansakunnat).

Suomalaiset yliopistot ovat kansainvälisesti vertaillen hyviä: kuusi yliopistoamme on 200 parhaan eurooppalaisen yliopiston listalla (Times Higher Education Ranking). Tämä luokittelu mittaa koulutuksen ja tutkimuksen laatua, tehokkuutta ja vaikuttavuutta. Kuusi on hyvä saavutus, listalla on 11 ruotsalaista yliopistoa. Suhde on sama kuin maidemme väkiluvuilla.

Yliopistomme ovat myös Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n tilastojen mukaan laadukkaimpien ja tehokkaimpien joukossa, kun tulokset suhteutetaan bruttokansantuotteeseen. Yliopistolaitoksemme on parempi kuin maassamme vellovasta keskustelusta voisi luulla.

Lähtökohtamme ja uskottavuutemme osaamisintensiivisenä maana ovat siis edelleen hyvät. Olen tavannut useita ulkomaisia vaikuttajia, jotka vieläkin pitävät Suomea tietoyhteiskunnan esikuvana. Kun olen kertonut, että asiat eivät enää ole kuten ennen, he ovat kuitanneet tämän toteamalla, että kaikilla maillahan menee vuorollaan huonosti, ja siitä aina noustaan.

Mutta ei nousta ilman toimenpiteitä. Parantamisen varaa on monessa kohdin. Yliopistomme voisivat olla vielä paljon parempiakin. Tätä varten ei välttämättä kaivata keskittämistä vaan keskittymistä siihen, missä kukin on parhaimmillaan.

Hyvinä aikoina tätä ei valitettavasti tehty, vaan annettiin heikkojenkin rönsyjen kasvaa. Nyt karsintaa on tehtävä pakon edessä. Erityisen tuskallista on, että leikkaukset tulevat usealta taholta yhtä aikaa: valtion perusrahoitus, Tekes, Suomen Akatemia ja yritysten heikko maksukyky. Eikä tunnelin päässä nähdä valoa.

Koulutus ja tutkimus tarvitsevat nyt valtioneuvoston tasoisen vision ja sitoutumisen siitä, mikä on pitkän aikavälin tavoite ja miten siihen päästään. Tämä tarkoittaa myös lisärahoitusta sen mukaan, kun Suomen talous sen sallii. Laatu ja kunkin alan vaikuttavuus huomioon ottaen. Koulutuksella, tutkimuksella ja innovoinnilla on kohtalonyhteys talouden kanssa: ilman uutta tietoa ja osaamista ei taloudessakaan mene hyvin.

Nyt on aika panna piste eipäs-juupas-keskustelulle. Tapahtunut mitä tapahtunut, käännetään katse eteenpäin. Jätetään pahan kierre ja tehdään yhdessä hyvän kierre, viritetään toivo. Tutkimukset ovat osoittaneet, että yhteiskunnallinen puhetapa voi vaikuttaa innovatiivisuuteen ja uuden luomiseen (muun muassa Tina Seeling, Stanfordin yliopisto). Esimerkiksi Japanissa vallinnut mantra kaksikymmenvuotisesta lamasta on ollut osittain itseään toteuttava ennustus.

Mikäli uskomme, että tapahtuu hyviä asioita, kasvaa todennäköisyys sille, että niin myös lopulta tapahtuu. Kannattaa siis nähdä lasi puoliksi täytenä.