Riihessä puitava rahat tutkimukselle
Valtiovarainministeri Matti Vanhanen esitti 10 miljardin euron rahaston perustamista tutkimuksen, kehityksen ja innovaatioiden (TKI) lisäämiseen (MT 16.4.). Rahastolla selätettäisiin kroonista TKI-investointivajetta ja vauhditettaisiin talouskasvua. Vaihtoehtoisesti TKI-rahoitusta voitaisiin lisätä valtionbudjetissa, jos lisäykseen sitoudutaan yli vaalikausien.
Vanhasen avaus on erittäin tervetullut. Suomi on jäänyt rahoituksessa ja investoinneissa jälkeen muista Pohjoismaista ja kuilu vain kasvaa ilman toimenpiteitä. Pitkäjänteinen rahoitusnäkymä antaa korkeakouluille mahdollisuuden tuottaa kestävästi uutta osaamista ja yrityksille varmuutta tehdä osaamiseen perustuvia investointeja.
Lähes kaikki puolueet ovat asettaneet tavoitteeksi, että TKI-rahoituksen osuuden tulee yltää neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Riihessä olisi mahdollisuus lunastaa lupauksia ja taata tulevien vuosien hyvä sato.
Heikki Holopainen
johtava asiantuntija
Sivistystyönantajat ry
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
