Jakamistalous avaa uusia ovia

Juha Väätänen lataa järvimaisemasta vuoden ympäri. ”Luonnonläheisyys on Suomessa se, mihin myös ulkomaalaiset kiinnittävät heti huomion.” 

TEKSTI: Kaijaleena Runsten

KUVA: Jani Kautto

Olen perheessämme ensimmäisen polven kaupunkilainen. Molemmat vanhempani muuttivat nuorina kaupunkiin. Maalle ei ole suoraa kiinnityskohtaa.

Miun mielestä minulla on vielä realistinen näkemys maaseudusta. Mutta miun lapsilla ei valitettavasti enää ole. Just poikien kanssa syödessä juteltiin, että he ei oo oikein käyneet maatilalla. Vieraantuminen on sukupolvikysymys. Kun mahdollisuudet ovat harvassa, ei ole paikkoja, jossa lapset voisivat tutustua aitoon maaseutuun.

Käymme perheen kanssa telttailemassa yöretkillä. Se on hyvä kokemus, ettei totu liian mukavaan.

Maailma muuttuu meillä kaikilla kovaa vauhtia. Tiedän, että maatiloillakin pitää kiirettä. Mutta olisi tärkeä, jos yhteys kaupunkeihin säilyisi esimerkiksi verkon palveluiden kautta.

Mie tykkään ruuanlaitosta. Mitä vähemmän prosessoitua raaka-ainetta saan, sen tyytyväisempi olen. Pyritään käyttämään raaka-aineita mahdollisimman tuoreina, mikä on aika haasteellista. Sienessä käydään syksyisin. Kesällä kalastetaan, ja itse keitän mansikat ja muut marjat.

Kukaan ei saa enää Suomessa valmistaa mitään itse vaan kaikki pitää kierrättää mutkien kautta. Se harmittaa minua suuresti. Miten olemme säätäneet itsemme sellaiseen tilaan, että ruuan pitää kiertää pitkä jakelutie, ennen kuin sitä voi ostaa?

Olen ollut maaseudulla niin Ranskassa kuin Ukrainassa. Naapurilta voi hakea tarvikkeet, vaikka kananmunia suoraan tilalta. Kasvikset ovat samoin tuoreita.

Suomalainen ruokakulttuuri on nousussa. Ravintoloissa tiedetään, mistä raaka-aineet tulevat ja tarinat ruokalistoissa ovat hieno juttu. Vaikka säätely harmittaa, kotimaisuus on tosi kovassa iskussa. En muista sen olleen koskaan samanlaista.

Kun olen asunut ulkomailla ja työn vuoksi matkustan eri puolilla, olen entistä ylpeämmin suomalainen. Mitä enemmän kiertää, sitä enemmän osaa arvostaa omia juuriaan. Meillä on korkea elintaso, mutta se ei kuitenkaan ole se tärkein juttu. Ihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä muuallakin.

Suomi on iso ja vihreä maa. Luonnonläheisyys on suomalaisille tärkeää. Lappeenrannan yliopistokin sijaitsee ihan luonnon helmassa. Meillä käyvät ulkomaalaiset huomaavat sen heti.

Teen jatkuvasti töitä venäläisten kanssa. Suhteessa naapuriin on menty parempaan suuntaan. Toki joillain ihmisillä on ennakkoluuloja, mutta tilanne on aika hyvä.

Venäläiset tykkää käydä Suomessa. Istuimme juuri työvieraiden kanssa järven rannassa syömässä lounasta. He päivittelivät, ettei tällaista voi ollakaan. Elämysmatkailussa olisi iso mahdollisuus. Venäjällä ei ole infraa tarjolla, meillä taas on ylihienotkin paikat.

Vaikka olen yliopistossa töissä, en lähde veikkailemaan teknologian kehitystä - se on niin huimaa.

Otetaan esimerkiksi Detroit, amerikkalaisen teollistumisen kehto. Kun autoteollisuus siirtyi pois, kaupunki meni konkurssiin. Nyt ihmiset ovat joutuneet miettimään elämänsä uudelleen. Monet ovat ruvenneet kasvattamaan parvekkeilla ja kotipihoilla ruokaa jopa keskustassa. Tätä ei olisi varmaan kukaan kuvitellut Detroitista 30 vuotta sitten!

Isoja maatiloja ja vientiteollisuutta toki tarvitaan meillä jatkossakin. Näen silti, ettei tavarakauppa ole Suomelle pitkässä juoksussa niinkään tuottavaa. Mutta meillä on muita mahdollisuuksia, kun jakamis- eli yhteisötalous saavuttaa maaseudun.

Normaali koti voi toimia energian- ja matkailun tuottajana. Joku kokkaa kotona ja voit mennä sinne syömään. Vaatekaappia voi tyhjentää myymällä suoraan toisille. Kuljetuspalveluista on meilläkin jo puhuttu. Ja sähköä voi tuottaa laittamalla panelit katolle tai kaasuttamalla biomassaa.

Uskon, että maaseudulla on tulevaisuudessa moniyrittäjyyttä. Pitää joko olla monessa mukana tai keskittyä. Elämyksellinen lähiverkottuminen myös edellyttää, että pitää toimia uudella tapaa. Nuori sukupolvi osaa hoitaa sen.”

Tässä sarjassa haastattelemme suomalaisia, jotka ovat eläneet kutakuinkin koko ikänsä kaupungissa. Sarja korvaa Ammatistaan ylpeitä syksyyn asti. Jos sinulla on tiedossa sopiva henkilö, jonka ajatukset maaseudusta voisivat kiinnostaa muitakin, vinkkaa meille osoitteeseen: toimitus@kantrilehti.fi tai Kantri,

PL 440, 00101 Helsinki.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) professori johtaa kansainvälisen johtamisen ja innovaatioiden ohjelmaa.

Venäjän tuntijana seuraa naapurimaan liiketoimintaa ja kuluttajamarkkinoita sekä kansainvälisesti avointa innovaatiotaloutta ja yrittäjyyttä.

Lappeenrannassa vuonna 1967 syntynyt Väätänen asui lapsena Helsingissä ja on aikuisiällä opiskellut ja työskennellyt Yhdysvalloissa Michiganissa, Lontoossa Britanniassa ja Moskovassa Venäjällä.