Epäonnistuminen kielletty!
Masennuksen voittanut Jukka Niemi saa voimaa luonnosta. ”Metsä ja kauniit maisemat ovat parantava ympäristö. Vien usein kuntoutujia metsään nauttimaan rauhasta, tuoksuista ja luonnon äänistä.”Hyväksytyksi tulemisen tarve sairastutti Jukka Niemen masennukseen, jota hän hoiti alkoholilla. Vuosien tuskan ja epätietoisuuden läpikäynyt mies omistaa elämänsä nyt vertaistensa auttamiselle.
Jukka Niemen pohjalaistalon tuvan katonrajassa kiertää vaikuttava kokoelma kunniakirjoja ja todistuksia. Ne kertovat miehen uutterasta vapaaehtoistyöstä mielenterveyskuntoutujien parissa. Työuupumuksen ja masennuksen selättänyt Niemi on kurssittautunut Mielenterveyden keskusliiton kursseilla. Hän toimii muun muassa Maaseudun tukihenkilöverkostossa ja Irti huumeista -yhdistyksen puhelinpäivystyksessä.
Mutta kieliikö ahkera kurssittautuminen ympäri Suomea Niemen taas langenneen suorittamiseen, joka on sairastuttanut hänet ennenkin?
”Ei kieli. Nykyään tunnen omat voimavarani ja teen vain sen verran kuin jaksan. Ei minusta uupuneena olisi apua kenellekään”, Niemi sanoo.
Minä olen työ
Jukka Niemi sairastui työuupumukseen ja masennukseen aikana, kun niistä ei tiedetty mitään. Burn outin oireita, suolistovaivoja ja unettomuutta, hoidettiin lääkkeillä, mutta todellisia syitä sairasteluun ei noteerattu. Itsehoitona Niemi käytti alkoholia.
”Työskentelin myyntiedustajana. Työssä piti olla jatkuvasti skarppina. Jos väsytti, sitä ei saanut näyttää. Esimieheltä tuli koko ajan lisää vaatimuksia. Tulosta oli tehtävä. Jo työn alkuaikoina oireilin vatsallani, mutten antanut periksi. Ei tullut mieleenkään luovuttaa. Minulla oli kova menestymisen tarve.”
Pikkuhiljaa työ söi terveyttä. Raskaan työn velvoitteista Niemi koki saavansa levon ainoastaan humalassa, ja viina olikin perheettömän miehen lohtuna lähes päivittäin. Vatsaa särki koko ajan, ja kunto oli heikko. Käynnit työterveyshuollossa eivät auttaneet. Hiljalleen työmotivaatiokin heikkeni, vaikka kipeänäkin myyntiedustaja Niemi oli aina ollut työssään tomerana.
Kun lama koitti, vaati Niemen työnantaja yhä kovempaa tulosta. Niemi tajusi sen mahdottomaksi ja luovutti. Motivaatio työntekoon katosi kokonaan. Niemi odotti vain potkuja, joiden tiesi vääjäämättä olevan edessä.
”Potkujen jälkeen olo oli helpottunut. Pääsin vihdoin eroon oravanpyörästä. Ryyppäsin muutaman päivän putkeen. Sitten tajusin, että olen ihmisenä täysin tyhjä. Olin töissä näytellyt jotain muuta kuin kuka olen, esitin roolia. En tuntenut itseäni, oma, todellinen persoonani työn ulkopuolella oli minulle vieras. Olin antanut kaiken henkisen kapasiteettini työlle. Ei ollut mitään muuta, ei ystäviä, ei edes harrastuksia. Vain työ ja viina. Mitä nyt on jäljellä?”
Jukka Niemi sai burn outinsa myötä sairaseläkkeen vuonna 1989. Pieni eläke piti taloudellisen tilanteen epävarmana, ja sisintä kalvoi tunne siitä, että on epäonnistunut. Työnarkomaanin oli vaikea sulattaa tilannetta. Laman myötä Niemi joutui myymään rivitaloasuntonsa Jyväskylässä, ja rahattomana hän päätti palata kotiin äidin luo Pohjanmaalle.
”Vaikka tuntui nololta 37-vuotiaana miehenä palata kotiin äidin luo, se oli silti paras ratkaisu. Tutut paikat ja ihana rauhallinen luonto vastaanottivat minut. Kaikki entiset kuviot ja paineet olivat poissa. Koin oloni turvalliseksi ensi kertaa vuosiin.”
Auta, niin sinua autetaan
Niemi päätti selvittää itselleen, kuka on ja mitä elämältä haluaa. Kotiympyröissä se tuntui mahdolliselta. ”Häpeän ja epäonnistumisen tunteet alkoivat hälvetä. Äitini tuki minua kovasti, vaikken vuosien mittaan ollutkaan juuri kertonut hänelle ongelmistani.”
Niemen työuupumusta, tai lähinnä sen aiheuttamia fyysisiä oireita, kuten unettomuutta, oli hoidettu voimallisesti lääkkein. Hän oli käynyt mielenterveyskuntoutuksissa ja vertaisryhmässä. Terapiaakin hän pyysi, mutta sitä ei systeemi ”liian kalliina” tarjonnut.
Vuonna 2006 Niemi katkaisi seitsemäntoista vuoden mielialalääkeputken omin luvin, vastoin lääkärin ohjeita. Niemelle oli teroitettu, että lääkkeitä oli käytettävä koko loppuelämän ajan, tai unettomuus ja masennus palaavat.
”Aluksi vain vähensin lääkkeiden syömistä. Sitten lopetin ne kokonaan. Lopettamisen myötä maailma avautui. Elämä kirkastui. Lääkkeet olivat vieneet keskittymiskykyni ja lamauttaneet tunne-elämäni. Lääkkeiden orjuus oli myös tehnyt elämästä epävarmaa. Otin lääkkeet minuuttiaikataulun mukaan, kun pelkäsin, että ilman niitä kaikki romahtaa.”
Sitten Niemi huomasi paikallislehdessä ilmoituksen, jossa kerrottiin mielenterveyskuntoutujien tukihenkilöverkostosta. Siihen kaivattiin lisää väkeä. Niemi aprikoi, olisiko hänestä siihen. Pitkä tie oli takana ja monenlaiset tunteet läpikäytyinä. Voisinko auttaa nyt muita?
”Olen tosi iloinen, että lähdin. Sain melkein heti omia tuettavia, ja voi sitä onnistumisen tunnetta, kun sain auttaa toisia! Tuli tunne, että olen tärkeä. Minä teen tärkeää työtä”,Niemi kuvailee.
Vapaaehtoistyö lohkaisee Niemen ajasta suuren osan. Hän vetää vertaistukiryhmää, jossa käy viikottain kolmisenkymmentä ihmistä.
”On ensiarvoista työn kannalta, että olen itse kärsinyt mielenterveysongelmista. Tiedän, mitä tunteita masentuneet käyvät läpi. Ja tiedän, mitä he kaipaavat. Jokaisella meillä on hyväksytyksitulemisen tarve. Koemme ryhmässä suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta.”
Niemi sanoo olevansa elämänsä kunnossa. Hän on terve. Vaikka hän kritisoi vuosien varrella saamaansa hoitoa varsinkin lääkeriippuvuuden kannalta epäonnistuneeksi, näkee hän sairastumisessaan jotain positiivistakin. Kaiken kokemansa jälkeen hän on nyt voimakas.
”Elin vuosikausia jatkuvassa itsetuhoisuuden tilassa. Halusin vain kuolla, koska eihän elämälläni ollut mitään väliä. Nyt haluan elää satavuotiaaksi”, Niemi sanoo ja tähyilee ulos syksyiseen iltaan. Pitäisi pian päästä sieniä poimimaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
