Maatalous ja vapaa kilpailu
Ilkka Herlin: "Maatalouspolitiikan tärkein tehtävä on turvata kansalaisten ruuansaanti."
Kansanedustaja Juhana Vartiainen on vuosikausia puhunut hyvinvointivaltion pelastamisen puolesta ja esittänyt tehtävään keinoja, jotka ovat saaneet ristiriitaisen vastaanoton. Itse kannatan hänen näkemyksiään hyvin pitkälle.
Sen sijaan en voi yhtyä hänen näkemykseensä ruuan hintojen vapaasta määräytymisestä markkinoilla. Perusteita esitän osittain historiasta ja osittain nykypäivästä. Ajatusmallin tavoitteena on parempi tulevaisuus.
Suomi on aikanaan hyötynyt tavattomasti erikoistumisesta maa- ja metsätaloustuotannossa. Nykyisenkaltainen hyvinvointivaltio olisi tuskin mahdollinen ilman historiamme vaikkapa voin vientiä milloin Venäjälle, milloin Länsi- Eurooppaan.
Tällä vapaan kaupan oloissa tapahtuneella erikoistumisella ja osallistumisella kansainväliseen työnjakoon on kuitenkin ollut kova hinta kriisioloissa.
Ensimmäisessä maailmansodassa Venäjän elintarvikelogistiikka petti. Maan kansalaiset eivät saaneet enää leipäviljaa, vaikka sitä olisi varastoissa ollutkin. Eivät saaneet suomalaisetkaan, eikä maassa ollut riittävästi leipäviljan viljelyä saati varastoja – kauppa kun oli käynyt hyvin karjataloustuotteilla.
Venäjällä oli seurauksena vallankumous ja sisällissota. Niin meilläkin, joskin meillä kumottiin Venäjän valta. Hinta oli tunnetusti kuitenkin niin kova, ettei sitä vieläkään oikein ymmärretä.
Toisessa maailmansodassa olimme riippuvaisia Saksasta niin energian kuin ruuan suhteen. Tähänkin oli pitkälti syynä erikoistuminen karjataloustuotteisiin, millä toki oli nostettu maan elintasoa mutta samalla lisätty kriisialttiutta. Ja hinta maksettiin taas inhimillisinä kärsimyksinä.
Tämä on keskeinen syy koko tukipolitiikalle: tarve turvata kansalaisten ruuansaanti myös kriisioloissa. Tämä on epäilemättä ristiriidassa vapaan kaupan periaatteiden kanssa, mutta aina on syytä muistaa asian toinenkin puoli.
Maataloustuet ovat valtava ongelma monessakin mielessä. Tuen hyödynsaajat ovat enimmäkseen muualla kuin maatiloilla. Menemättä syvemmälle tukipolitiikan ongelmiin esitän muutaman ongelman, jota vapaa kilpailu todennäköisesti pahentaisi.
Tuotantoyksiköt kasvaisivat ja raaka-aineiden hankinta keskittyisi. Tästä meillä on jo esimerkkejä Yhdysvalloista, jossa tukea saavat vain ”viisi suurta”: vehnä, maissi, puuvilla, riisi ja soija.
Lihantuotanto on keskittynyt valtaviin yksiköihin. Kannattaa tutustua antibioottiresistenssiin, joka on tulevaisuuden yksi suurimpia uhkia ihmiselle. Syynä on jättimäinen eläintuotanto. Ympäristöongelma se on puolestaan rehuntuotannon takia, joka on keskittynyt Etelä- Amerikkaan. Siellä sen tieltä on raivattu sademetsiä ja näin raivatuilla pelloilla viljellään soijaa rehuksi.
Soija on jalostettu geenimuuntelulla glyfosaatin kestäväksi, kasvava ongelma sekin. Viljelykustannukset ovat niin alhaiset, että eurooppalainen valkuaistuotanto ei kykene kilpailemaan amerikkalaisen kanssa. Niinpä suomalainenkin lihantuotanto on riippuvaista tuontivalkuaisesta, jolla on valtava ilmastotaakka.
Teoriassa vapaa kilpailu tuottaisi innovaatioita, jotka ratkaisisivat nämä ongelmat, sanovat taloustieteilijät. Näin tapahtuu kuitenkin vain teoriassa. Kun ongelmat ehkä joskus tulevaisuudessa on innovoitu pois päiväjärjestyksestä, olemme jo uusissa, todennäköisesti paljon suuremmissa ongelmissa. Jostain syystä taloustieteilijöiden on vaikea hahmottaa näitä ”ulkoiskustannuksia”, joita puutteellinen malli aiheuttaa.
Maatalouspolitiikan tärkein tehtävä on turvata kansalaisten ruuansaanti. Toissijainen on elintason turvaaminen elintarvikeketjussa työskenteleville. Yhä useammin ensin mainitun tehtävän kanssa rinta rinnan kulkee kestävän ruuantuotannon vaatimus.
ilkka.herlin@ cargotec.com
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
