Mummon metsäkauppa
Y li 70-vuotias mummo teki tonttimaaltaan metsäkaupan (valtakirjalla). Mummo on asunut Saksassa yli 50 vuotta ja asuu edelleen, hän on rajoitetusti verovelvollinen Helsingin verotoimistoon. Mummon kaupan arvo 3 046 euroa. Olisi mummolla kuluja kaupasta, valtakirja ja matkakulut. Palkkio, jota ilmeisesti ei voi vähentää.
Ostaja pidätti normaalin 20 prosenttia verottajalle 609,22 euroa. Ostaja hoiti kaupan ja korjuun hyvin. No keväällä 2016 tuli mummolle veropäätös, että mummolle palautetaan pidätetty vero korkojen kanssa, jos mummo laittaisi pankkitilinumeron verottajalle.
Tuli kesä. Turun verotoimistolta tuli mummolle kirje, miksi mummo ei ole tehnyt metsäveroilmoitusta. Jos ei tee, tulee eri pykälien perusteella sanktioita ja seurauksia. Tontti on 0,4 hehtaaria. Mummon edustaja soitti, että veropäätös on jo ja palautus tulossa tilille.
No tuli syyskuu 2016. Mummolle tuli Helsingin verotoimistosta uusi verolippu, jossa evätään veronpalautus ja vaaditaan lisää maksettavaa 304,61 euroa, yhteensä 913,83 euroa pääomaveroa.
No vanha mummo masentui uudesta veropäätöksestä, mutta hän oli käyttänyt puukauppatulot asuntomenoihin. Ajatteli, että syksyllä tulee veronpalautusta ja saa vähän rahaa takaisin.
Mutta, verottajahan saa tehdä miten vain. Verottajalle ei riitä mikään. Mummo on maksanut perintöveron ja maksaa kiinteistöveroa tontista. Ihmetyttää, miksi annetaan palautus, joka sitten evätään? Mummolle on sanottu verotoimistosta, että tuskin valitus johtaa tulokseen.
Tavallaanhan verottaja on pettänyt mummoa. Hänellä on mietinnässä, mitä tekisi: Jos ei maksa lisää sitä 304,61 euroa, ilmeisesti seuraa pakkohuutokauppa tontista. Yrittäisi saada Saksan Bundespankilta lainaa. Lahjoittaa tontti Helsingin verotoimistolle, mutta paljonko joutuisi maksamaan sitä lahjaveroa. Vai löytäisikö jonkin veroporsaanreiän?
Ei satu vaan tositarina
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
