Seutukaupungit ja maaseutu aluepolitiikan ytimeen

Professori Andres Rodriquez- Pose on luonut käsitteen alueiden kosto, jonka mukaan asuinpaikka selittää äänestämistä enemmän kuin tulotaso. Alueilla, joilla ihmiset kokevat toivottomuutta oman elin­alueensa kehitykseen sekä epävarmuutta omaan ja lastensa tulevaisuuteen, protesti näkyy vaalikopissa.

Brexitin ratkaisivat taantuvien teollisuuspaikkakuntien äänestäjät. Trumpin nostivat valtaan keskilännen rakenne­muutoksen kouriin joutuneiden pienten kaupunkien ja maaseudun äänestäjät. Ranskan keltaliivien mielenosoitukset lähtivät liikkeelle pienten kaupunkien ja maaseudun Facebook-ryhmistä, joissa suututtivat erityisesti poltto aineveron korotukset.

Alueiden kostoa oli nähtävissä myös eduskuntavaaleissa 2019, joissa perussuomalaiset saivat seutukaupungeissa valtakunnallista kannatusta selvästi korkeamman kannatuksen. Keskusta säilyi suurimpana idän, pohjoisen ja Pohjanmaan seutukaupungeissa, mutta kannatus aleni rajusti. Oppositiosta vaaleihin lähtenyt SDP menestyi etelän teollisuuskaupungeissa, mutta ei juuri muualla. Kokoomus oli suurin yhdessä seutukaupungissa ja kärkikaksikossa neljässä.

Suomessa on 57 seutukaupunkia, joissa asuu 929 000 ihmistä. Seutukaupunkeja ympäröivät niihin tukeutuvat maaseutukunnat. Yhteensä näillä alueilla asuu lähes joka neljäs suomalainen. Seutukaupungit ovat tyypillisesti maakunnan kakkos- ja kolmoskaupunkeja, jotka ovat oman talousalueensa keskuksia. Ne eivät siis ole maakunta­keskuksia, eikä kehyskuntia.

Hallituksen väristä riippumaton keskittäminen on heikentänyt seutukaupunkeja, kuten eduskunnan tarkastusvaliokunta totesi jo vuonna 2016.

Kukin hallinnonala on järjestänyt palvelunsa maakunnittain ja samalla valtio on vetäytynyt seutukaupungeista. Aluesairaalat, ammattikorkea­koulut, käräjäoikeudet, verotoimistot, te-toimistot ja poliisin lupapalvelut on joko keskitetty maakuntakeskuksiin tai seutukaupunkien palvelupisteitä on heikennetty.

Lähes kaikki seutukaupungit ovat menettäneet väestöään. Korona-aika on toki tuonut piristysruiskeen, kun etätyö on lisääntynyt valtavasti ja väljempi asuminen turvallisessa ja luonnonläheisessä ympäristössä on tullut muotiin. Silti seutukaupungeissa väki vähenee ja vanhenee.

Perinteinen aluepolitiikka sekä kansallisella että EU-tasolla on keskittynyt siirtämään varoja vauraimmista maakunnista köyhempiin eli etelästä pohjoiseen ja lännestä itään. Perinteisellä aluepolitiikalla on arvonsa, mutta se ei tule estämään alueiden kostoa. Alueelliset kehityserot ovat nyt suurempia maakuntien sisällä kuin maakuntien välillä.

Olen pamfletissa ”Alueiden kosto ja voidaanko se välttää?” hahmotellut Sipilän ja Marinin hallitusten seutukaupunki­ohjelmien pohjalta politiikkatoimia, joilla seutukaupunkien asemaa voitaisiin kokonaisvaltaisesti kohentaa ja alueellisen eriytymisen aiheuttamia negatiivisia vaikutuksia lieventää.

Ensimmäinen asia on tunnustaa toteutunut kehitys ja ymmärtää, että nykyinen aluepolitiikka ei kykene ratkaisemaan seutukaupunkien eikä niiden läheisen maaseudun haasteita.

Suomen teollisuuden selkäranka on seutukaupungeissa. Niissä sijaitsevat maan suurimmat teollisuuslaitokset ja niihin suuntautuvat suur­investoinnit. Teollisuuden kansainvälisen kilpailukyvyn varmistaminen on siten parasta aluepolitiikkaa. Hyvin tärkeää on myös luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen ja maaseudun perinteisten elinkeinojen kannattavuuden turvaaminen.

Koulutus- ja innovaatiopolitiikan on toimittava siten, että maakuntakeskuksissa sijaitsevat korkeakoulut palvelevat koko maakuntaa ja huolehtivat myös aikuisväestön osaamis­tason nostosta. Lisäksi työ­voiman saatavuus on varmistettava edistämällä työperäistä maahanmuuttoa.

Liikenne - ja tietoliikenne­yhteyksien on oltava kunnossa, jotta etätyöstä ja monipaikkaisuudesta voidaan ottaa kaikki hyöty irti. Ilmastonmuutokseen on kyettävä vastaamaan alueellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla. Yksityis­autoilusta ei saa tulla liian kallista. Sairaaloiden välisellä työnjaolla voidaan taata erikoissairaanhoidon jatkuminen myös seutukaupunkien sairaaloissa ja siten turvata elinvoimaa.

Suomeen tuskin tulee keltaliivejä, mutta seuraavat eduskuntavaalit voidaan hyvinkin ratkaista seutukaupungeissa. Näin on erityisesti siksi, että seutukaupungeissa vaalit käydään pitkälti neljän suurimman puolueen kesken, kun yliopistokaupungeissa äänten jakajia on paljon enemmän.

Perinteisten puolueiden yhteinen intressi on herättää toivoa ja hillitä alueellista eriytymistä, jotta protesti­äänestämiselle ei jätetä tilaa.

Alueelliset kehityserot ovat nyt suurempia maakuntien sisällä kuin maakuntien välillä.