Ikioma igluhetki

Mielipide

12.12.201215:00

Kolumni

Mia Palokallio

Lumi narskuu askelten alla hiljaisessa metsässä. Hengitys huuruaa. Jäsenissä tuntuu vielä lämpö reippaan lumiaskareen jäljiltä.

Oma pieni iglu on valmis ja odottaa yöpyjää taljoineen ja paksuine makuupusseineen. Mutta vielä täytyy tuijottaa hetken aikaa taivaalle.

Leimuavia revontulia ihaillessa mieli tyhjenee omista mitättömän pienistä, arkisista murheista. Isommillekin löytyy mittasuhteet.

Niin se varmaan menisi. Jos pääsisin igluretkelle Lappiin.

Ei ollenkaan ihme, että matkailijat innostuvat Lapin lumielämyksistä (s. 20).

Ärsykkeitä tulvivassa maailmassa puhdas valkoinen autius on ylellisyyttä. Etenkin melu- ja valosaasteen keskellä eläville suurkaupunkien asukeille yöpyminen hiljaisen taivaan alla, jään ja lumen keskellä on jotain käsittämättömän eksoottista.

Joulunalushyörinän keskellä ajatus hiljaisesta hetkestä lumisessa maisemassa houkuttelee. Kunpa voisi vaan kömpiä omaan igluun ja jäädä sinne. Ainakin huomiseen.

Tosin ei kai ole pakko ylenmäärin hyöriä. Voihan sitä hiljentyä vaikka omalla pihalla tai lähimetsässä, jos ei Lappiin kykenisi matkaamaan.

Jos lunta riittää, väsää siitä oman pienen majan. Tai vaikka vain lumilyhdyn.

Tai lumienkelin. Ja nostaa katseen taivaalle.