Vaaleanvihreä talo ja mansikkamaa

Kolumni

Helsingistä

Heinävaaraan

Sari Penttinen Maaseudun Tulevaisuuden toimittaja, joka on muuttanut Helsingistä Heinävaaraan etätoimittajaksi.

dellisessä kolumnissani elettiin oman kodin etsimisen tuskaa, nyt olen kuin kissa pistoksissa. Meinaan pakahtua onnentunteeseen, jonka ”sen juuri oikean” talon löytyminen tuottaa. Samalla tasapainoilen sen tosiasian kanssa, että Pielisjoessa ehtii virrata jonkin verran vettä, ennen kuin talokauppa on täysin varma.

Jättämämme tarjous on kyllä hyväksytty, mutta allekirjoitamme kauppakirjat vasta kuntotarkastuksen jälkeen. Yritän hillitä intoani ja sisustussuunnitelmiani ajattelemalla, että kuntotarkastuksessa voi ilmetä joitain merkittäviä puutteita. Vuonna 1954 rakennettu, kerran laajennettu ja 2000-luvulla viimeksi remontoitu rintamiestalo on haastava kohde, mutta – ah niin ihana.

Sanon aina joskus kavereilleni leikillisesti, että sain jonkun asian, koska olin päättänyt saada sen. Vahva tahto vie vaikka läpi harmaan kiven. Jokainen onnenhippunen ja toiveen täyttyminen on toisaalta myös pelottava kokemus. Odottaakohan epäonni jo nurkan takana, miksi juuri minä olen ansainnut jotain näin ihanaa?

En usko kohtaloon. En usko, etteikö ihminen pystyisi vaikuttamaan oman elämänsä kulkuun. Ehkäpä uskon sellaiseen karmaan, että tekemällä tässä elämässä hyviä asioita ja olemalla vilpitön, saa myös itse osakseen hyviä asioita.

Yritän muistaa jossitella riittävästi, kun hehkutan taloa, jotta en unohtaisi edessä olevaa kuntotarkastusta ja siitä tehtävää raporttia. Mutta jos harkitsevainen mieheni ei saanut seuraavana yönä unta sen jälkeen, kun ehdollinen tarjouksemme talosta oli mennyt läpi, niin miten minä osaisin olla intoilematta?

Toki mieheni ajatukset ovat hieman erilaiset kuin omani. Hän pohtii mahdollisia remonttikohteita sekä parannuksia muun muassa nykyiseen radonratkaisuun. Minä taas kuvittelen miten mahtavaa oman vuolukivisen leivinuunin lämmitys on, millä värillä olohuone maalataan tai millaiset amppelit terassille kävisivät.

Talo täyttää lähes kaikki toiveet, joiden perusteella sitä on etsitty. Halusin talon, joka olisi pienen mäen päällä mahdollisesti vaaramaisemassa. Tähtäimessä oleva kohde on vaaran rinteellä.

Etäisyyden alemman tieverkon tiehen piti olla vähintään

300 metriä. Tämä ei taida ihan metrilleen täyttyä, mutta talon ohitse kulkeva hiekkatie on päättyvä tie ja loppupätkän varrella taitaa olla neljä taloa.

Villeimpiin toiveisiini kuului pieni peltoaukea talon lähellä, johon voisi perustaa mahdollisesti haaskan pienpetojen kyttäilyä varten. Tontilla on kokoa pari hehtaaria ja siellä on erilaisia hedelmäpuita, mansikkamaa, muutama perennapenkki sekä piharakennus.

Suurin osa tontista on peltoa tai oikeastaan aidattua lampaiden laidunta. Olenkin jo ehtinyt miettiä mahdollisia tulevia iltapuhteita ja punninnut niittohalujani. Viikate pysyy kyllä käsissä ja saatan saada heinääkin matalaksi, mutta eikö lammas olisi kuitenkin kustannustehokkain vaihtoehto? Jos talosta syntyy kaupat, seuraava homma saattaakin olla kesälampaiden etsiminen.