Muistisairautta ei tarvitse kenenkään hävetä

Muistisairaan ymmärtävä kohtaaminen ja vuorovaikutus hänen kanssaan edellyttävät sairastuneen ihmisen henkilöhistorian tuntemusta ja aitoa kiinnostusta, tahtoa kuulla, mitä hän haluaa meille kanssaihmisille ja läheisille kertoa.

Muistisairaan kaikella käyttäytymisellään on tarkoitus – aivan kaikella. Aivosairaus, joka muistisairaus on, heikentää kykyä käsitellä tietoa, ratio­naalista toimintaa ja kykyään ilmaista itseään.

Kaikki muistisairaat niputetaan helposti samaan kategoriaan. Kuitenkin on olemassa useita eri muistisairauksia ja syitä muistin sairauksiin. Muistisairaus on aina oma­kohtainen ja yksilöllinen kokemus. Eri muistisairauksissa on lisäksi erilaisia tunnuspiirteitä.

Etenevien muistisairauksien kohdalla lähimuisti vähitellen heikkenee tai voi lopulta kadota kokonaan.

Kun muistisairas haluaa ja kaipaa kotiin, mihin hän tuolloin kaipaakaan? Osoitteeseen, jossa asui edellisen kerran? Taloon tai pitäjään, jossa asui aikuisena? Lapsuuden kotiinsa?

Koti-ikävä, suru, ikävä isää tai äitiä on tavallista. Jäljelle saattavat jäädä lapsuuden aika ja tunnemuistot, jolloin oli turvallista ja turva kotona isän, äidin, mummon tai enon sylissä. Jokaisella on oma kokemuksensa. Tunnemuistoon saattaa liittyä ikäviä muistoja. Silloin koti ei olekaan hyvä ja rakas koti, vaan muisto, jossa on kaltoin kohtelua tai suurta surua ja menetyksiä.

Muistisairaan kotikokemus ja -tunne voivat olla ehkä pieni hetki, tuttu tuoksu tai tietty ihminen, jota kaipaa. Koti ei välttämättä olekaan rakennus tai jossakin oleva huone. Se voi olla tietty hetki äidin sylissä tai uunissa paistuvan ruisleivän tuoksu tai hetki, kun sai olla lämpimässä saunassa sisarusten kanssa.

Hiljattain eräs vanha mies palasi viikonlopun vietosta kodistaan takaisin hoitokotiin ja häneltä kysyttäessä millaista siellä kotona oli? Mies vastasi: Ei se ollut se koti. Kotona on oma perhe ja siellä hevonen. Siellä on iso uuni ja lämmin.

Tavalla, jolla asiasta puhumme, on merkitystä. Toisinaan uutisissa kerrotaan muistisairaan karanneen kotoaan. Ei hän karannut mihinkään.

Ei muistisairas karkaa omasta kodistaan, vaan hän on omasta mielestään menossa johonkin. Toisinaan hän lähtee kotoaan etsimään jotain tavaraa tai lapsiaan. Muistisairaan omasta mielestä lähtemiselle on aina jokin oikea syy.

Ihmisen tunnemuistot ja niiden äärelle pysähtyminen lisäävät ymmärrystämme muisti­sairaan tarpeiden ja tunteiden tilaan. Osaamme lohduttaa, iloita ja olla läsnä tunteessa ja tilanteessa.

Muistisairas tarvitsee edelleen katsetta, kosketusta, lähellä oloa ja ihmisiä, jotka aidosti kuuntelevat ja kuulevat mitä hän haluaa kertoa. Sitä tunnetta voimme vahvistaa ja olla myötätuntoisia: Sinä kaipaat sinne kotiisi, millaista siellä oli?

Omaisten ja läheisten on toisinaan hyvin vaikea lohduttaa ja olla kotiin kaipaavan ihmisen vierellä. Kun kodista puhutaan, kannattaa muistella lapsuuden kodin asioita. Katsoa esimerkiksi valokuvia, jolloin suru saa sijaa. Suru ja kaipaus on hyvä saada kokea yhä uudelleen.

On helpottavaa saada surra. Vaimentamista ei ole hyötyä, tunteiden kieltäminen saattaa aiheuttaa suurta pettymystä ja jopa lisätä aggressiivisia tunteita.

Muistisairaan tunteita kannattaa arvostaa ja vahvistaa: Niin, sinä olet surullinen, ymmärrän sen.

Usein sairastunut saattaakin todeta: Niin, isä on kuollut, ei siellä kotona asu enää ketään. On ikävä äitiä, äiti oli hyvä ja rakas.

Suremisen jälkeen olo helpottuu ja silloin voi ehdottaa rinnalle jotain muuta kuten musiikkia, juttelua omista kuulumisista, kahvittelua tai muuta virkistävää.

Parasta on hyväksyä ja arvostaa sairastuneen tunteita ymmärtäen ja muistot juuri sellaisenaan. Asioiden oikominen, vähättely, mitätöinti ja suuttuminen eivät ole hyväksi.

On loukkaavaa mitätöidä sairastuneen ihmisen puheita. Nolaaminen vie ihmisen syviin vesiin, ja sairaus jopa etenee nopeampaa kielteisessä ilmapiirissä.

Aivosairaan huono kohtelu on henkistä väkivaltaa. Muistin sairaus edellyttää osaamista ja omaisen kannattaa hakea tukea itselleen, jotta osaa toimia ymmärtäen haastavissakin tilanteissa. Kannattaa keskittyä positiivisiin asioihin. On hyvä tukea läheistään kaikessa siinä, mikä sujuu hyvin ja tuottaa mielihyvää.

Kohtaa muistisairas kiireettömästi, katso häntä edestä ja juttele aina niin, että hän näkee hyvin sinut ja kasvosi. Puhu rauhallisesti ja toista lyhyet lauseet ystävällisesti uudelleen, mikäli hän ei vielä tavoittanut sinun asiaasi. Kosketa hartioista ja istu lähellä.

Sairastunut kärsii itse hyvin paljon omasta vakavasta sairaudestaan. Hävetä ei kannata. Omaisenkaan ei ole syytä hävetä sairautta, vaan olla avoin ja kertoa asiasta.

Sosiaaliset suhteet, kaverit ja sukulaiset voimaannuttavat ja hidastavat sairauden etenemistä. Ihminen on arvokas sairaudestaan huolimatta. Hän kaipaa kavereitaan ja toivoo, että naapurit ja ystävät kutsuvat kylään.

Emme saa unohtaa lähimmäistämme.