Vieraskolumni: Diktaattori sisällämme

Vaaleissa kansa antaa vallan valitsemilleen. Valta on helppo antaa, mutta kuinka pannaan syrjään vallan käyttäjä, joka huumaantuu vallastaan?

Demokraattisen vallankäytön perustana on oletus, että joku voi edustaa toisia päätöksenteossa. Se on asioiden sujumisen kannalta välttämätöntä.

Vaaleissa ehdokkaiksi asettuvat voivat lähteä pyyteettömästi ajamaan asiaa, jonka kokevat tärkeäksi.

Mutta se, että edustaa toisia, sisältää vaarallisen ajatuksen, että minä, ehdokas, olen muita parempi. Ja mitä useammin tulee valituksi ja mitä suuremmalla äänimäärällä, sitä vahvemmaksi tulee käsitys omasta ylivertaisuudesta. Vaikka edustaja torjuukin ajatuksen tietoisuudestaan, se vaikuttaa taustalla. Miksi muuten samat ihmiset asettuisivat ehdokkaiksi kerta toisensa jälkeen?

Valitulle tulee pian puolue kansaa tärkeämmäksi. Laskeutumista tavallisen ihmisen asemaan ei helpota se, että puoluetta uskollisesti palvelleelle järjestetään turvallinen ja hyvin palkattu tehtävä, jos sattuu putoamaan eduskunnasta. Listavaali lisäisi entisestään puolueiden mahdollisuuksia ohjata eduskunnan koostumusta ja vallan käyttöä.

Kenties meissä jokaisessa asuu pieni diktaattori, joka herää heti vallan makuun päästyään. Kun on tarpeeksi vahva kannatus joko kansan, armeijan tai puoluekoneiston piirissä, tästä voi jatkaa eteenpäin. Muutamien ohjattujen vaalien jälkeen ansioituneesta kansan edustajasta on tullut diktaattori ja hallinnosta näennäisdemokratia. Vaalit kyllä pidetään, äänestysprosentti ja valtiaan kannatus lähentelevät sataa, televisio, radio ja lehdistä ylistävät suurta johtajaa.

Tarvitseeko esimerkkejä edes nimetä? Päivittäisissä uutisissa pyörii puolenkymmentä nimeä ja valtioita, joihin tämä kuvaus sopii. Lisää nimiä nousee esiin, jos rupeaa tutkimaan maailmankarttaa valtio valtiolta.

Taitava poliitikko saa ihmiset palvelemaan itseään ja tavoitteitaan lupaamalla vaikutusvaltaa sitä mukaa kuin oma valtakin kasvaa. Näin hirmuhallitsijat luovat uskollisen alamaisjoukon, joka raahaa ihmisiä keskitysleireille, kiduttaa ja tappaa.  

Kun valtiaan todellinen luonne paljastuu, kansalla ei ole enää paljonkaan keinoja valtansa palauttamiseen. Kansannousut, kapinat ja vallankumoukset johtavat harvoin demokratiaan. Jos keikaus onnistuukin, useimmiten vain diktaattori on vaihtunut toiseen.  

Ei demokratiakaan aina ole niin kaunista kuin kuvitellaan. Voiko köyhä ja rehellinen ihminen nousta Yhdysvaltain presidentiksi? Monimutkainen ja pitkä vaalikampanja on mahdollinen vain hyvin rikkaille.

Meillä lait estävät aika hyvin demokratian muuttamisen diktatuuriksi, mutta lakeja voidaan muuttaa. Kekkosen aikaan oltiin jo vaarallisilla vesillä.

Vaikka arvostelijoita ja vastustajia ei otettukaan hengiltä, he usein menettivät mahdollisuutensa edetä urallaan. Kansa sai kutakuinkin vapaasti ilmaista mielipiteensä, vaikka usein äänestikin väärin. Kerran jo turvauduttiin poikkeuslakiin, kun vanha herra ei halunnut enää alistua vaaleihin.

Entä jos Kekkonen olisi silloin ollut parikymmentä vuotta nuorempi ja lähipiirissä muutama todella vallanhimoinen ja häikäilemätön eminenssi, joka olisi pedannut itselleen valtaa Kekkosen jälkeen? Kenties seuraavissa vaaleissa äänestysprosentti olisi ollut 98 ja Kekkonen olisi saanut 95 prosenttia äänistä. Ne, jotka olisivat rutisseet vaalivilpistä, olisi vaiennettu, hyvällä tai pahalla.