SUOMI, VEDEN SUURVALTA

Mielipide

16.4.200816:00

Kolumni

Jarmo Palokallio

Meriveden lämpeneminen lisää myrskyjä ja saattaa kääntää merivirtoja. Haihdunnan lisääntyminen voi myös kiihdyttää kasvihuoneilmiötä entisestään. Erityisen pelottavaa on napajäätiköiden sulaminen. Se kouraisee väistämättä rannikoille pakkautunutta asutusta.

Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC arvioi, että meren pinnan kohoaminen jää tällä vuosisadalla 20–60 senttiin. Itämeren ja Suomen osalta se ei ole vielä kovin suuri uhka. Maa kohoaa jääkauden jäljiltä Etelä-Suomen rannikollakin noin 30 senttiä vuosisadassa, mikä vastaa suunnilleen odotettua vedenpinnan nousua.

Vedennousun ongelmat keskittyvät Itämerellä Suomenlahden ahtaaseen pohjukkaan, jonne myrskyt tuuppaavat vettä. Pari vuotta sitten tal-

vimyrsky nosti Suomenkin rannikolla merenpintaa 1,70 metrillä. Pietarissa meri on noussut pahimmillaan yli neljä metriä.

”Tuoreimpien havaintojen perusteella Grönlannin jäätiköt sulavat laskettua nopeammin. Pohjoisen jäämeren ja arktisten merien jääpeite supistui viime kesänä pienemmäksi mitä koskaan aiemmin. Sen perusteella meren pinta nousee ennustettua nopeammin.”

Suurimmat jäämassat lepäävät Etelämantereen päällä. Jos ne sulaisivat, merenpinta nousisi 60 metrillä. Grönlannin jääpeite on niihin verrattuna pikkujuttu. Sen muuttuminen vedeksi nostaa meren-

pintaa vain seitsemällä met-

rillä. Vuoristojäätiköissä on vettä nostamaan merenpintaa metrillä. Kaiken jään sulaminen peittäisi Etelä-Suomen Lappeenrantaa ja Lahtea myöten veden alle.

Jäätiköiden sulamisen vaikutukset eivät kuitenkaan ole aivan yksinkertaisia.

”Jos Grönlannin mannerjäästä sulaisi vuodessa niin paljon, että valtameren pinta nousisi metrillä, sen vaikutus Itämerellä olisi vain parikymmentä senttiä. Jäätikön sulaminen heikentäisi painovoimaa ja vettä valuisi karkuun etelään. Etelämantereelta sulaessaan vastaava vesimäärä nostaisi Itämeren pintaa yli metrillä.”

Merenpinnan nousu ei jäisi lopulliseksi, sillä jäätiköistä

onin suurimmat. Vesivaroistamme on käytössä vain pari prosenttia. EU:n vesitilaston kakkospaikkaa pitää hallussaan Ruotsi. Pronssille yltää Slovenia, mutta siellä vesivarat ovat jo selvästi pienemmät.”

Täällä vettä on niin paljon, että jopa kadut on varaa pestä juomavedellä. Pohjaveden pinta on silti tarkassa seurannassa. Kaivojen kuivahtaminen ei ole täysin tuntematonta Suomessakaan. Siitä aiheutuu suurta vaivaa etenkin paljon vettä käyttäville karjatiloille.

Maailman vesivaroiltaan rikkain maa asukasmäärään suh-

teutettuna on Islanti. Sen ve-

sivarat ovat lähes kolmikymmenkertaiset Suomeen nähden.

Maailman kuivin maa on Kuwait, jossa luonto tarjoaa asukasta kohti vain 11 kuutiota vettä vuodessa. Monessa Suomen kunnassa voidaan tunnissa käyttää saman verran vettä asukasta kohti.

Maailmalla veden riittävyys on suuri ongelma. Se liittyy sekä väestön että vedenkulutuksen nopeaan kasvuun.

”Viime vuosisadalla vedenkulutus yli seitsenkertaistui. Samaan aikaan maapallon asukasmäärä nelinkertaistui. Vastaavaa kasvua ei ole nähty ennen eikä nähdä koskaan tulevaisuudessakaan. Vedenkulutuksen raja on tullut nyt vastaan. Näin siitä huolimatta, että maapallon uusiutuvista vesivaroista on käytössä vasta kymmenesosa.

Vedenkäytön lisäysmahdollisuudet ovat sellaisilla alueilla, joilla ei asu juurikaan ihmisiä. Maapallon tiheästi asu-

tuilla alueilla vesivarat ovat kovassa käytössä. Maatalouden vaatima kastelu kuluttaa lähes kolme neljäsosaa vedestä.

Erittäin tehokkaasti, osin jopa moneen kertaan, käytetään suurten väkirikkaiden alueiden läpi virtaavien jokien vesi. Esimerkiksi Niilin ja Kiinan Keltaisen joen vesistä vain pieni osa päätyy mereen asti.

Suomi käyttää vesivaroistaan paria prosenttia. Asukasta kohti vettä kuluu 440 kuutiota vuodessa, mutta tästä määrästä suurin osa menee maatalouteen ja teollisuuteen. Kotitaloudet kuluttavat vettä noin 170 litraa päivässä henkeä kohti.

Suurten kastelusta riippuvien maatalousmaiden vedenkulutus on aivan toista luokkaa. Eniten vettä asukasta kohti tuhlaavat harvaan asutut ja puuvillaa viljelevät entiset Neuvostotasavallat. Turkmenistan pumppaa vettä 5700 kuutiota asukasta kohti vuodessa. Kuivuvan Araljärven rannalla sijaitseva Uzbekistan on toinen lähes samanmoinen tuhlari.

Länsimaista kova vedenkäyttäjä on Yhdysvallat vajaalla parillatuhannella kuutiolla. Öljytuloilla rikastunut Saudi-Arabia viljelee keinokastelulla viljaa aavikolla tasatahtiin Tanskan tuotannon kanssa. Kasteluveden se saa merestä, vedestä pitää tosin poistaa suola ennen käyttöä. Pohjavettäkin Saudi-Arabia käyttää moninkertaisesti varoihinsa verrattuna.

”Saudi-Arabian touhussa ei ole paljon tolkkua. Meriveden suolanpoisto on tosin edessä muillakin, kun makeasta vedestä tulee pula.”

Jo nyt maailmalle on rakennettu puolen Päijänteen verran suolanpoistokapasiteettia. Laitoksia on kaikkiaan 12 000 kappaletta. Suomessakin suolanpoistoon on turvauduttu esimerkiksi Utön saaristokylässä.

Veden riittävyys ja ilmastonmuutos liittyvät saumatta toisiinsa. Näyttää siltä, että ne joilla vettä on, saavat sitä lisää ja vesipula kärjistyy ennestään kuivilla seuduilla.

”Miljardin ihmisen vesihuolto on sulamisvesien varassa. Niiden väheneminen kouraisee etenkin Pohjois-Intiaa ja Kiinaa. Tällä hetkellä heikoin vesitilanne on Afrikassa. Siellä vesihuolto on riittämätön lähes jokaisessa maassa. Ihmiset ovat kuivuuden ja tulvien armoilla. Afrikassa ihmiset joutuvat tulemaan toimeen todella vähällä vedellä. Etiopialaiset käyttävät vettä vain 50 kuutiota vuodessa henkeä kohti.”

Maapallolla on vettä kaikkialla. Kasvit, eläimet ja ihminen ovat suurimmaksi osaksi vettä. Siksi ne ovat pulassa heti, jos vedestä tulee pulaa. Nestevajaus heikentää nopeasti ihmisen toimintakykyä ja saa viljelykasvit nuokahtamaan.

”Maapallon vesiongelmat johtuvat pitkälti siitä, että suurin osa vedestä velloo merissä juomakelvottomassa muodossa. Tai sitten vesi virtaa muuten vaan ihmisen kannalta väärässä paikassa, suurimmat joet halkovat vähä-

väkisiä arktisia ja trooppisia seutuja”, sanoo hydrologi Esko Kuusisto.

Ihmisen mielikuvissa vesi liplattaa järvissä ja merissä. Niiden lisäksi suuria määriä vettä on sitoutunut napa-alueilla jääksi ja lumeksi. Vettä on myös maan alla. Turpeesta 90 prosenttia on vettä ja jopa hiekassa voi olla puolet vettä.

”Merissä on lähes 95 prosenttia maapallon vesimäärästä. Lopusta vedestä suurin osa on pohjavettä sekä lunta ja jäätä. Joissa ja järvissä vedestä on vain prosentin tuhannesosia.”

Suomi mainostaa itseään tuhansien järvien maana. Vaikka järvet ovat matalia, niistä riittää vettä yllinkyllin harvaanasutun maan tarpeisiin. Pintavesien lisäksi Suomella on käytössä runsaasti pohjavettä. Itse asiassa suurin osa maamme makeasta vedestä on sitä.

”Asukasta kohti lasketut vesivaramme ovat Euroopan uni

hoista jääkerroksista voidaan tutkia ilmaston muutoksia jopa kymmenien tuhansien vuosien takaa.

Maapallon järvissä vesi vaihtuu noin kymmenessä vuodessa, joissa keskimäärin parissa viikossa. Vesien viipymää Suomen joissa pitkittää se, että usein vesireitteihin kuuluu järviä.

Nopeinta veden kierto on ilmakehässä. Sieltä kosteus sataa maahan tai muuttuu kasteeksi reilussa viikossa.

Veden suurimmat varastot ovat merissä, joista sitä haihtuu ilmaan. Ilmasta vesi sataa maahan, mistä se haihtuu takaisin taivaan tuuliin tai juoksee mereen. Kierto on loputon, mutta sen osaset kestävät hyvin eripituisia aikoja.

Valtamerissä veden vaihtumiseen kuluu tuhansia vuosia. Suomineitoa halaavan Itämeren vesi vaihtuu paljon nopeammin, noin 50 vuodessa. Merimittakaavassa Itämeren allas onkin vain pieni lätäkkö.

Ihmiselle äärimmäisen tärkeän uudistuvan pohjaveden kiertoaika on keskimäärin yli 300 vuotta. Suurempi osa pohjavedestä uudistuu hyvin hitaasti, tuhansien vuosien kuluessa. Uudistuvan pohjaveden puuttuessa monet maat käyttävät uudistumattomia pohjavesivarojaan. Esimerkiksi Libya pumppaa syvälle aavikon alle jääkauden aikana jäänyttä vettä ja kuljettaa sen satoja kilometrejä pitkiä putkia pitkin rannikon asutuksen tarpeisiin.

Myös arktisiin jäätiköihin sitoutunut vesi kiertää hyvin hitaasti. Siihen saattaa kulua yli 10 000 vuotta. Ikivan

sulava vesimäärä painaisi merenpohjaa nykyistä alemmaksi. Samalla mantereet kohoaisivat. Aikaa siihen tietenkin kuluisi. Tieto 10 000 vuoden päästä siintävästä uudesta tasapainosta on laiha lohtu vedenpaisumuksen alle jäävälle rannikkokaupungille.

Ilmastonmuutos muuttaa myös sademääriä. Jo parin asteen nousu keskilämpötilassa voi viedä joidenkin maiden vesivaroista viidenneksen tai enemmänkin. Samaan aikaan tulvat voivat paheta.

Pelkona on, että iImastonmuutos romauttaa ravinnontuotannon kuivilta alueilta. Sademäärien muutos pakottaa maatalouden entistä laajempaan kasteluun. Vuonna 2050 kastelussa on lähes puolet nykyistä enemmän peltoa eli 390 miljoonaa hehtaaria. Vettä ilmaston muutoksen pakottama lisäkastelu vie 700 kuutiokilometriä, mikä vastaa noin 40-kertaista Päijänteen vesimäärää. Jo nyt maatalous tarvitsee kasteluun 2 700 kuutiokilometriä vettä.

Ilmaston lämpeneminen ja kastelutarve ohjaa maataloutta uusille alueilla. Euroopassa maatalouden painopiste siirtyy nykyistä pohjoisemmaksi. Suomessakin viljelyn edellytykset paranevat nopeasti.

”Neljänkymmenen vuoden päästä Helsingin ilmasto muistuttaa sitä, mitä se on Kööpenhaminassa nyt. Tammikuun keskilämpötilat pyörivät -1–+3  -asteen tietämissä. Kasvillisuudessa ja viljelymahdollisuuksissa muutos on hurja. Periaatteessa Helsingissä voi tuolloin kasvattaa jo kuitupalmuja pienellä riskillä. Ne menestyvät, jos kylmimmän kuukauden keskilämpötila jää pari astetta plussalle.”

Kunnon talvia saa hakea yhä pohjoisempaa. Jo nyt Etelä- ja Länsi-Suomessa on lunta aiempaa vähemmän. Sen sijaan Pohjois- ja Itä-Suomeen lunta kinostuu aiempaa enemmän.

Euroopan eteläosiin on luvassa kuivaa ja kuumaa. Espanja joutuu päättämään, käyttääkö se vähenevät vesivaransa avomaaviljelyyn vai turismiin.

”Luultavasti ne valitsevat turismin. Turistien lotrattavaksi ja golf-kenttien kasteluun voi käyttää merivettä, josta on suola poistettu. Avomaaviljelmien kasteluun sellainen vesi on liian kallista.”

Vesihuollon ongelmat tarjoavat työkenttää myös pellepelottomille. Yksi mahdollisuus kuivien alueiden vesihuollon helpottamiseen olisi jäävuorien hinaus kuumille ja kuiville alueille. Hinaaja puksuttaisi pari kilometriä pitkän ja puoli kilometriä leveän jäävuoren Arabiaan neljässä kuukaudessa. Sinä aikana jäävuoresta sulaisi noin puolet, joten se kannattaisi lämpöeristää. Luul-

tavasti jäävuoren kylmä-

sisältökin olisi sen kohde-

maassa arvokas.

Vaan miten jäävuoren rantauttaisi kätevästi aavikon laitaan? Se uisi niin syvällä, ettei sitä saisi lähellekään rantaa. Ehkä helpompi olisi sittenkin toimittaa vettä öljytankkerin paluulastina vaikka Suomesta Lähi-itään.

Maailmanhistoriassa vesi on näytellyt tärkeää roolia ennenkin. Assyrian ja Babylonin muinaiset korkeakulttuurit syntyivät hedelmällisille alueille vesivirtojen ääreen. Jos väestö kasvoi liian suureksi vesivaroihin nähden, edessä oli romahdus.

”Egypti on pärjännyt Niilin kanssa meidän päiviimme asti. Samoin Kiinassa Keltaisella joella on edelleen suuri merkitys.”

Vesi on niin tärkeä, että sen takia on siirrelty myös rajoja. Viime vuosisadan 500 sodasta ja muusta aseellisesta konfliktista noin puolen tusinaa oli vesisotia. Usein vesikiistat koskevat sitä, kenelle vesi kuuluu. Alajuoksulla asuvat eivät katso hyvällä, kun yläjuoksulla joen poikki rakennetaan pato ja vesi ohjataan sikäläisille pelloille. Se on yksi syy, miksi Israel pitää kiinni Golanin kukkuloista. Samalla suunnalla myös Turkin ja Syyrian välillä kytee vesikiista.