Onko suomalainen metsätalous vedenjakajalla?

Juri Laurila kirjoittaa ympäristöjärjestöjen vastustavan kaikkea (MT 30.5.). Tämä ei pidä paikkaansa. WWF:n näkökulmasta metsätalous on erottamaton osa suomalaisten toimeentuloa, ja puuta tarvitaan aina.

Suomalaisella metsäluonnolla ei kuitenkaan mene niin hyvin kuin yleisesti uskotaan. Metsissämme elää 814 uhan­alaista lajia. Lisäksi peräti 70 prosenttia metsäluonto­tyypeistä on uhanalaisia. Uhanalaisten lajien määrä kasvaa edelleen, jos metsien­ käsittelyssä ei tapahdu muutosta.

Nähdäksemme taloudellisesti kannattava ja ekologisesti kestävä metsätalous on yhdistettävissä. Se ei kuitenkaan onnistu, jos uusien tehdassuunnitelmien ajamana hakkuita jatkuvasti kasvatetaan. Luken laskelmissa ehdotetaan ojituksen, metsälannoituksen ja jalostettujen taimien istutus­pinta-alojen moninkertaistamista.

Tämä on ympäristön kannalta kestämätön suunta.

Metsänomistajat ovat monimuotoinen porukka, eivätkä kaikki halua ryhtyä luontoa yhä voimallisemmin muokkaaviin toimiin ja investointeihin: Kolmannes metsänomistajista pitää luonnon moni­muotoisuuden säilyttämistä tärkeimpänä metsän­kasvatuksen päämääränään. Yli puolet metsän­omistajista ei puolestaan hyväksy avo­hakkuita.

Ratkaisut metsänkäytöstä tehdään kuitenkin pitkälti metsä­neuvojien valitsemien vaihtoehtojen pohjalta ja nykyisen metsätalouden vallitsevien käytäntöjen mukaan.

Metsänomistajille tulisi selkeästi kertoa, että metsä­luontoa voidaan turvata ja samalla nauttia puun myynti­tuloista kannattavasti. Esimerkiksi WWF:n Metsänhoito-opas on yksi käytännön työkalu tämän toteuttamiseksi.

Luultavasti metsien käytön erilaisten tilanteiden ja tavoitteiden joukosta olisi löydettävissä sopivia ratkaisuja jokaisen tarpeisiin: Kenties innok­kaimmat metsän­omistajat voisivat toteuttaa aktiivista ja huipputehokasta puuviljelyä, mutta ehkä uuden kokeilijoille, passiivisille omistajille ja luonto­arvoja painottaville jatkuva kasvatus sekä muut monipuolisemmat metsien käytön menetelmät olisivat paras ratkaisu.

Nämä menetelmät voivat olla myös kannattavuuden kannalta metsänomistajille edullinen ratkaisu, kun tai­mi­kon perustamisen ja hoidon kustannukset vältetään ja tuloja tulee tasaisemmin.

Arvokkaiden kohteiden suojelusta halukkaille metsänomistajille tulisi maksaa kunnon korvaus.

Maisematasolla erilaisten metsätalouskäytäntöjen ja suojelualueiden vaihtelusta voisi syntyä uudenlaisen, eko­logisesti kestävän metsä­talouden resepti.

Olemmeko suomalaisen metsätalouden vedenjakajalla, jossa merkittävä osa perin­teisistä toimijoista edelleen painottaa puuntuotannon määrää ja tehokkuutta samalla, kun voimistuva joukko to­teuttaa uusia, ympäristön kannalta kestävämpiä ja samalla kannattavia menetelmiä?

Metsänomistajat päättävät, kumpi virta vie voimakkaimmin.