Tanhun tahtiin

Mervi Lahtonen ohjaa vanhempien ja lasten kansantanssiryhmää kerran viikossa. 

Kansantanssiin voivat osallistua kaiken ikäiset. 

Maanviljelijä Perttu Lammi säestää tanhuharjoituksia, Marja Mattson tanssii. 

Matti Kiuru ja Seppo Hunsa panevat harjoituksissa jalalla koreasti. 

Kun nousiaislainen Sirkka-Liisa Lattu vei esikoistyttönsä Mervin, 7, ensi kertaa kansantanssiharjoituksiin, hän ei arvannut, että tanhusta tulee vielä koko perheen harrastus.

Mervi on nyt 39-vuotias, ja hänen miehensä Jarkko Lahtonen, 40, sekä pojat Ville, 4, ja Niilo, 2, käyvät kaikki kansantanssiharjoituksissa. Sirkka-Liisa, 63, aloitti tanhuamisen nelikymppisenä tyttäriensä innoittamana samoin kuin perheen isä, viime talvena edesmennyt Antti Lattu.

”Kuskattiin lapsia harjoituksiin ja vanhemmissakin rupes olemaan tanhuhaluista porukkaa. Perustettiin Aikamoiset, aikuisten ryhmä, tänne Nousiaisiin”, Sirkka-Liisa Lattu kertoo.

”Aluksi opeteltiin kävelemistä, me ei kukkaan osattu kävellä. Juoksutkin oli ensalkuun jolkottamista ja hölkkää. Tanhussa ryhdin täytyy olla hyvä ja askeleitten pehmeät.”

Aikamoisissa on mukana useita maanviljelijöitä, joten harjoitukset on yleensä soviteltu kiireaikojen mukaan.

”Parhaimmillaan meitä oli yli 30. Niin tärkeää tämä oli miehellenikin, että vaikka oli juurikkaan otto, niin se keskeytettiin, kun oli tanhuharjoitukset”, Sirkka-Liisa muistelee.

Myös viljelijäpari Seppo ja Marja Hunsa lähtivät tanhuamaan lastensa innoittamina. Harrastus on tuonut mukanaan hauskoja reissuja aina Baltiaa ja Pohjoismaita myöten. ”Ja salaliikuntaa. Ei maistu niin hikiseltä”, Seppo Hunsa virnistää.

Hunsat ymmärtävät, että kaikkien ei ole helppo oppia tanssin askelia, jos ei ole rytmitajua, mutta tavalliselta lavatanssi- tai armeijamarssipohjalta hekin ovat opetelleet.

Tanssin hyödyksi Hunsat laskevat myös vuorovaikutuksen maalaisten ja kaupunkilaisten välillä. Nousiaislaiset ovat rampanneet Turun Kansantanssin Ystävien harkoissa, minkä seurauksena turkulaisista on tullut ystäviä.

Tämäniltaisiin harjoituksiin Hunsat ovat tulleet kansallispuvuissa. Marja on itse tehnyt koko perheen puvut, yhteensä kymmenen pukua, ja lisäksi käynyt talkoissa ompelemassa muille.

”Nyt tarttis lapsenlapselle ruveta tekemään. Yks päätähtäin tässä on perinteen vaaliminen käsitöiden, pelimannien ja tanssien avulla”, Marja Hunsa miettii.

Kun Mervi Lahtonen aloitti kansantanssin, hänellä oli ensimmäisenä mielessä, että kansallispuku pitää saada harjoituksiin päälle.

Mervin ensimmäinen puku oli Punkalaitumen puku. 12-vuotiaana Mervi oli mukana talkoissa tekemässä ryhmälleen Lavansaaren pukua, mihin hän nypläsi itse nyytingit. Samoihin aikoihin Mervi sai ihan ikioman puvun, Kaukolan puvun, joka hänellä on käytössä vieläkin, vain pusero ja liivi on uusittu.

”Tänään minulla tosin on Räisälän puku, jonka ostin viime kesänä.”

Kansantanssia voi harrastaa, vaikka ei omistaisikaan kansallispukua. Pukua käytetään yleensä vain kilpailuissa ja esiintymisissä, ja monilla seuroilla on lainattavia pukuja.

Esikoiselleen Villelle Mervi ompeli ensimmäisen kansallispuvun, kun vauva oli kolmikuinen. Tosin silloin riitti pelkkä liivi. Nyt vaille viisivuotiaalla Villellä on liivien lisäksi paita, suorat housut ja mustat kengät. Olemus on miehekäs.

Nykyisin monet kansantanssiryhmät käyttävät kansallispuvun sijasta jotain muuta esiintymisasua. Sekin on ihan okei.

Kansantanssia voi harrastaa joka puolella Suomea eikä sen harrastaminen maksa paljon. Turun Kansantanssin ystävien jäsenmaksu aikuisilta on 50 euroa vuodessa ja osallistua saa niin moneen ryhmään kuin haluaa. Lasten jäsenmaksu on vain parikymppiä.

Jarkko Lahtonen aloitti tanhuamisen vasta vuonna 2004 tutustuttuaan Merviin. Hän oli aiemmin harrastanut jenkki- ja lavatansseja, joten kynnys tanhuamiseen oli matalalla.

Nyt Jarkko käy harjoituksissa kerran viikossa. ”Joskus ei millään viittis lähteä, mutta aina on ollut tosi kivaa. Tanssissa on sen verran vaativuutta, että se auttaa unohtamaan kaiken muun. Pääsee irti arjen kiemurasta.”

Lähtö on Mervillekin joskus vaikeaa. ”Eilenkin päätä särki ja olis pitänyt olla kuivurilla. Mutta kun olin vetänyt puoli tuntia lasten ryhmää, päänsärky oli tiessään ja oli tosi mukava olo.”

Tanhutessa saa myös hien pintaan etenkin kilparyhmissä, missä saatetaan vetää tanssien lisäksi lihaskuntoharjoitukset.

Jarkko on huomannut, että kansantanssi on suhdanneriippuvainen laji. Laman tullessa sen suosio kasvaa, kun ei ole varaa kalliisiin muotiharrastuksiin.

Sirkka-Liisa-mummi kiittää tanssia siitä, että hän oppi ajamaan autoa kaupungissa. ”Oli pakko ajaa Turun läpi, kun vein tyttöjä harjoituksiin. Ja onhan se antanut henkireiän, tuli lähdettyä kotoa kaksi kertaa viikossa.”

Kansantanssi on kuljettanut Lattu-Lahtosen perhettä ympäri Eurooppaa ja tuonut kansainvälisiä tanhuvieraita kotiin.

Mervin ensimmäinen tanhureissu suuntautui viikoksi Ruotsin Faluniin 11-vuotiaana. ”Oli koti-ikävä, mutta sitä ei voinut näyttää kavereille. Muistan vielä sen koulumajoituksen nukkumisjärjestyksenkin.”

Sittemmin matkoja on ollut Puolaan,Tanskaan, Belgiaan, Unkariin, Sveitsiin, Saksaan, Turkkiin, Bulgariaan, Viroon ja Latviaan. Turkista jäi mieleen, miten 40 asteen kuumuudessa odotettiin bussia hotellilla villaisissa kansallispuvuissa. Hiki virtasi, mutta odottaa piti, sillä alkuperäinen majoitus parakkikylässä ei kelvannut, ja oltiin kyytien varassa.

Aikamoiset ja Mervin ryhmä Krääkät matkusti myös Finnfesteille Amerikan Duluthiin, mutta se reissu jäi Lahtosilta väliin, koska Ville oli vasta kuusikuinen.

”Paljon on saatu ystäviä kansantanssin kautta. Eikä me oltais viljelijöinä matkailtu muuten. Tanssireissut ovat olleet meidän lomia”, Mervi kiittää.

Nousiaislaiset osallistuvat myös kotimaan kansantanssitapahtumiin, kuten vuotuiseen Folklandia-risteilyyn tai kesäpäiviin.

Matkoja varten tanssiseura kerää talkoilla rahaa, että kaikki pääsevät mukaan.

”Me ruvettiin tekemään äitienpäivälounasta vuonna 1995 ja isänpäivälounasta 1997. Se on meidän yhteinen juhla, kun viimiseks kaikki talkoolaiset syödään yhdessä: isät, äidit ja lapset monesta perheestä”, Sirkka-Liisa Lattu kertoo.

Matkakassaa kartutetaan myös pullon- ja paperinkeräyksellä, esitteiden pussituksella, kauppojen inventaarioapuna ja joulukuusenmyynnillä.

Aikamoiset aikoo tanssia vielä vanhainkodissakin, vaikka uusien tanssien opettelu on vähän niin ja näin.

”Kun harjoitellaan tanssi tänään, niin ens kerralla alotetaan taas alusta”, Sirkka-Liisa Lattu tunnustaa. ”Mutta niin kauan tanssitaan, kun vähänkin pystyy liikkumaan.”