Sota laittoi Itä-Suomen kehitysnäkymät uusiksi ‒ Pitäisikö menetyksiä kompensoida kansallisesti, ehkäpä myös EU-tasolla?

Pietarin perustaminen kolme vuosisataa sitten avasi metropoliksi vartuttuaan Itä-Suomelle suuren mahdollisuuden. Vesitie suurvallan markkinoille ja merille loi perustan Itä-Suomen teollistumiselle ja kaupankäynnille. Kuva: Pixabay

Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti kertaheitolla Euroopan geopoliittisen asetelman uuteen uskoon. Kukaan ei taida vielä tietää, mihin Euroopan uusi jakolinja lopulta asettuu. Yksi asia on sitä vastoin varma: muuri idän ja lännen välillä on korkea ja pitkäaikainen.

Uuden tilanteen suurimmat poliittiset ja taloudelliset heijastusvaikutukset Euroopassa koetaan eittämättä Suomessa. Meillä on pisin yhteinen raja Venäjän kanssa ja yhteinen, yli vuosisatainen historia ja sen seurauksena monivaiheinen kanssakäyminen. Rajamaalla on kannettavanaan rajan kirot, kun rajan takana on laajentumishaluinen ja arvaamaton suurvalta.

Raja voisi parhaimmillaan olla mahdollisuuskin, jos sen yllä leijuisi luottamus ja hyvä tahto. Nyt meni rikki sodanjälkeisinä vuosikymmeninä rakentunutta luottamuspääomaa sukupolvimitalla. Aineellisilla mittareilla rajamaa kärsii rautaesiripun laskeutumisesta kymmenien miljardien kertakolhut.

Kovimmat kolhut joutuu kokemaan itäinen Suomi. Kovin vähän on tästä vielä huolta kannettu – ainakin tähän saakka. Itä-Suomen kohtaloa on ohjannut vuosisatojen ajan kohtalonyhteys itään: avoin raja on ollut mahdollisuus, suljettu raja taas kehityksen este.

Pietarin perustaminen kolme vuosisataa sitten avasi metropoliksi vartuttuaan Itä-Suomelle suuren mahdollisuuden. Vesitie suurvallan markkinoille ja merille loi perustan Itä-Suomen teollistumiselle ja kaupankäynnille. Siltä ajalta on paljolti perua Itä-Suomen vahva metsä­teollisuus, sahat ja sellunkeitto. Karjatalouden juurtuminenkin vesiteiden varsiin oli seurausta pussinperän avautumisesta.

Sota katkaisi itäisen Suomen merelliset yhteydet ja sulki rajan melkein hermeettisesti. Vasta viisi vuosikymmentä sitten yhteydet itään vähin erin avautuivat. Luottamus karttui puolin ja toisin, kauppa kävi vastavuoroisesti. Matkailu madalsi rajaa ja investointeihinkin uskaltauduttiin. Itäinen Suomi elpyi ja kiri aluetaloudellista takamatkaansa kiinni.

Entäs nyt Itä-Suomi, kun kehitysnäkymät menivät taas uuteen uskoon. Turvallisuuspoliittinen ratkaisu, sinänsä välttämätön tässä tilanteessa, ei tuo takaisin menetettyjä mahdollisuuksia. Pitäisikö menetyksiä kompensoida kansallisesti, ehkäpä myös EU-tasolla?

Avainasemassa ovat yhtey­det. Tärkein keino hyytävien näkymien katkaisemiseksi on yhteyksien ravakka kohentaminen. Länteen painottuneita rata- ja tiehankkeita on kohdistettava itään. Muuten on idässä vaarana taloudellinen taka­talvi, jota ei sulata ilmastonmuutoskaan.

Erkki Ryynänen

Maaninka, Kuopio