Kylä kylpee aamuauringossa. Satametrinen päälaituri on venäläisten aikanaan rakentama. Punaiset luotsiveneet kuuluvat maisemaan. Ne johdattavat laivoja karikkoisilla vesillä.
Tuulta, tyrskyjä ja tutkimusta
Majakka ja luotsiasema ovat Utön maamerkit, maasto karua ja kivistä. Nykyinen, punavalkea majakkarakennus on 200-vuotias.
Jo ennen auringonnousua lintuharrastajat kokoontuvat luotsiasemalle tarkkailemaan lintujen muuttoa.
Utön majakkasaari lepää meren sylissä Suomen etelälaidalla. Tuulten ja tyrskyjen keskellä tehdään nykyisin tärkeää monitieteistä tutkimusta.
Utön majakkasaaresta on tullut monitieteinen tutkimuskylä. Kymmenillä mittalaitteilla eri puolilla saarta kerätään havaintoja maalta, mereltä ja ilmasta. Tulokset palvelevat sekä tutkijoita että tavallista kansaa.
Huhtikuussa kallioiden kainaloon valmistui uusi merentutkimusasema Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteishankkeena.
Luotsien, majakanvartijoiden ja armeijan tukikohtana tunnettu Utö oli vielä vuosikymmen sitten suurelta osin sotilasaluetta. Siviilit saivat liikkua vain tiukkaan rajatulla alueella.
Varuskunta lakkautettiin 2005, mutta Utö on yhä vartiolinnake toimintakuntoisine tykkeineen. Enää kahdessa kohtaa kulkijaa vastaan tulee Pääsy kielletty -kyltti, ne ovat Västra udden lännessä ja Kattrumpan itäosassa.
Merentutkimusasema sijaitsee länsiniemen suljetulla alueella. Rakennus piiloutuu maastoon, eikä sitä kylältä edes huomaa. Mereltä mökki ja mittauspaikoista kielivät merkit näkyvät, jos osaa katsoa.
Vanha tuttu paikka
Utöhön asennetuista laitteista jotkut ovat aivan uudentyyppisiä ja monet ensi kertaa Suomessa pysyvästi meressä. Niillä saadaan monipuolinen käsitys tilanteesta meren pinnalla ja sen alla sekä tietoa ilmakehän ja meren kaasujenvaihdosta ja -pitoisuuksista.
”Eri ihmisten ja tutkimuslaitosten työt tukevat täällä toisiaan”, projektia vetävä Ilmatieteen laitoksen ryhmäpäällikkö Lauri Laakso sanoo.
Sen sijaan, että jokainen tahollaan tutkisi omaa pientä palastaan, Utössä kootaan kerralla koko paketti: biologiaa, fysiikkaa, kemiaa.
Uusi asema ei noussut sattumalta Utöseen, sillä paikka on Ilmatieteen laitokselle tuttu. Keskellä saarta sijaitsee Suomen toiseksi vanhin sääasema, 1880-luvulla perustettu. Tuulta, lämpötilaa, näkyvyyttä, sadetta, auringon säteilyä, ilmansaasteita on seurattu jo pitkään.
Hotellin vieressä 50-metrisessä mastossa anturit mittaavat tuulta ja turbulenssia, uv- ja muut säteilymittarit nököttävät hotellirakennuksen katolla. Satunnainen matkaaja ei edes huomaa kaikkia laitteita tai hoksaa niiden käyttötarkoitusta.
Laakso kehuu Utön logistiikkaa.
”Perille pääsee lautalla läpi vuoden, saaressa on hotelli, kauppa ja muut peruspalvelut. Kun tällaiset asiat ovat kunnossa, tutkijat saavat keskittyä tieteen tekemiseen.”
Saarelaiset näkevät hyödyt toisinpäin: Ilmatieteen laitoksen lupaus pitkästä sitoutumisesta tutkimukseen Utössä turvaa osaltaan elämisen edellytyksiä asukkaille.
Tuuli tuo, tuuli vie
Kansainväliselle huipulle tähtäävällä merentutkimusasemalla seurataan kasvihuonekaasuja, meriveden virtauksia ja kerrostuneisuutta, levä- ja happipitoisuuksia, ravinteita.
”Ajasta ja paikasta riippuen Itämeri on joko hiilidioksidin nielu tai lähde. Meren biologiset prosessit, ravinteet, aallokko, lämpötila ja jääpeite vaikuttavat hiilitaseeseen. Kokonaisuuden ymmärtäminen vaatii laajan kirjon mittauksia”, fyysikko Laakso selittää.
”Meret ja metsät pystyvät koko ajan ottamaan hiilidioksidia sisäänsä. Suuri kysymys on, kauanko näin jatkuu?” kysyy Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen professori Timo Vesala.
”Ihmisen toiminnan seurauksena ilmakehään jää hiilidioksidia yhä enemmän. Päästöt kasvavat, mutta ottavatko ekosysteemit sitä vastaan myös seuraavat sata vuotta?”
Vastauksen saamiseksi tarvitaan harmonisoituja, standardoituja mittausjärjestelmiä. Juuri sitä varten luotiin kansainvälinen ICOS-verkosto (Integrated Carbon Observation System), johon mittausasemakin kuuluu. Verkoston päämaja sijaitsee Helsingissä.
Ilmaston lämpeneminen muuttaa myös luonnon omaa kiertokulkua. Puolet maapallon hiilensidonnasta tapahtuu meriekosysteemeissä. Ilmastonmuutosennusteiden tarkentamiseksi merien ja ilmakehän vuorovaikutus täytyy tuntea.
Ihanteellisimmillaan mittausasemia olisi 500 kilometrin välein, mutta välimatkat voivat olla jopa tuhansia kilometrejä.
”Käytössä on kuitenkin monenlaisia menetelmiä, joilla aiheeseen yritetään paneutua. Utössä seuraamme merialuetta eri vuodenaikoina. Tutkimme, kuinka suuri on sen hiilidioksidinielu. Kaasujenvaihto toimii meressä eri lailla kuin metsäekosysteemissä, meressä tasapaino on hyvin tärkeä”, sanoo Ilmatieteen laitoksen ryhmäpäällikkö Tuomas Laurila.
Utön sijaintia hän kehuu tutkimuksellisesti erinomaiseksi. ”Länsipuolella on Skandinavia ja suurin osa Eurooppaa, pohjoispuolella boreaalinen havupuuvyöhyke, etelässä lehtipuuvyöhyke. Saamme selville etelätuulen Suomeen tuomat pitoisuudet ja pohjoistuulella Suomesta lähtevät.”
Saarella syntyy ainutlaatuista aineistoa läpi vuoden, jatkuvia mittauksia ja pitkiä aikasarjoja. Tulevaisuudessa aallokon toiminnasta tiedetään nykyistä enemmän ja merialueen sääennusteisiin on luvassa parannuksia.
Kosolti kasvunvaraa
Itämeri on monella tapaa erikoinen. Se on matala, vähäsuolainen ja herkästi haavoittuva. Selkämeri ja Perämeri käyttäytyvät eri tavalla kuin pääallas. Vaikka maailman valtamerissä ei välttämättä päde sama kuin Itämeressä, Laakso näkee tutkimustuloksisissa globaaleja mahdollisuuksia:
”Utössä pystytään esimerkiksi testaamaan laitteita, joita on tarkoitus käyttää arktisilla alueilla.”
Valtamerissä fysikaaliset ilmiöt ratkaisevat paljon, pienessä Itämeressä biologia. Näytteiden otto joudutaan valtamerillä usein hoitamaan laivoilta, Utössä havainnoidaan aina samassa paikassa.
Mittalaitteet ovat äärimmäisen herkkiä. Kun laiva ohittaa Utön, puolen tunnin päästä hiilidioksidin ja rikkidioksidin suhteesta osataan määrittää, millaista polttoainetta alus käyttää. Näillä tiedoilla on merkitystä, kun EU:n rikkidirektiivi tiukentuu ensi vuoden alussa.
Meren äänimaailmasta saatavalle tiedolle on käyttöä, kun vedenalainen meludirektiivi tulee voimaan. Asia kiinnostaa myös puolustusvoimia.
Utön länsiniemellä kävi viime syksynä hurja myllerrys, kun asemaa rakennettiin. Sitä varten vedettiin piuhoja ja putkia, sähköjä, dataliittymiä, antureita, valokaapeleita.
Lauri Laakso houkutteli hankkeeseen mukaan myös yrityksiä. Kalliotekniikkaan erikoistunut firma pääsi ulkosaariston kovassa kallioperässä testaamaan ja tuotekehittämään porauslaitteitaan.
Viikkokausia meressä ahkeroivat puolustusvoimien sukeltajat. ”Heille oli motivoivaa harjoitella aidoissa tilanteissa, meille taloudellista hyötyä, kun emme joutuneet näissä töissä käyttämään kaupallisten yritysten palveluja.”
Tutkimusasemalle jätettiin rakennusvaiheessa kosolti kasvunvaraa. Tuleviin tarpeisiin ja uudenlaisiin, vaikkapa aurinkoenergiaan liittyviin mittauksiin on varauduttu.
”Jo nyt täältä saadaan relevanttia tietoa suoraan tuulienergian kehittämiseen”, Laakso kehuu.
Kun mereen asennetaan webbikamera, maakravut ympäri maapalloa pääsevät netissä seuraamaan ahventen liikkeitä ja muuta elämää syvyyksissä.
”Ensin pitää ratkaista pieniä haasteita, kuten kameran riittävän tehokas puhdistusjärjestelmä”, Laakso paljastaa.
”Monet saaren mittalaitteista olemme itse rakentaneet ja kehitelleet niihin teknisiä ratkaisuja. Valmiit, kaupalliset laitteet eivät kestäisi näin kovissa luonnonoloissa.”
Melomalla palaveriin
Yksi meren pohjassa nurinpäin killuva kaikuluotain mittaa ympärivuotisesti virtauksia ja aallon korkeutta. Iso, painevesiputkesta rakennettu näytteenottomasto kiinnitettiin jyhkeällä saranalla kolmemetriseen betonilaattaan, joka upotettiin 24 metrin syvyyteen.
”Se putkijärjestelmä on muuten hemmetin hieno. Ihan sairaan hieno”, Laakso innostuu.
”Sen sijaan, että olisimme taistelleet meren voimia vastaan, mukailimme niitä. Meripoiju liikkuu kuten korallit virtausten mukana. Näytteistä pystymme selvittämään esimerkiksi millaisia orgaanisia yhdisteitä tulee levistä. Se on kiinnostavaa kasvihuonekaasujen kannalta.”
Syysmyrskyllä Utössä tyrskyvät seitsemänkin metrin korkuiset aallot.
”Meressä voi aaltojen voimasta liikkua puolen metrin kokoisia kiviä, joten tutkimuslaitteiden täytyy olla järeitä, ja kaapelien erittäin hyvin suojattuja”, Laakso selittää.
”Siksi kaikki on pienintä yksityiskohtaa myöten tehty perusteellisesti. Myös mökkiä rakennettaessa ideologiana oli tehdä kerralla hyvää. Peltikatto kestäisi täällä viisi vuotta, joten valitsimme kuparisen. Se kestää 50 vuotta.”
Myös koviin ukonilmoihin on täytynyt varautua. Lauri Laakso asui kymmenkunta vuotta Etelä-Afrikassa, työskenteli siellä professorina yliopistossa ja oli perustamassa kahta tutkimusasemaa.
”Saimme kokemusta hurjista ukkosista. Siitäkin on ollut nyt Utössä hyötyä.”
Itämeren merentutkimushanke on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta. Vierailuja paikan päällä rajoittaa aseman sijainti puolustusvoimien alueella.
”Tosin en ole ehtinyt ulkomaisten kollegojen kanssa paljon jutella. On ollut sen verran kiire.”
Viime vuonna Laakso oli Utössä pari kuukautta. Sukellusta harrastava melonnan opettaja viihtyy merellä, mutta molempiin lajeihin on jäänyt niukasti aikaa.
”Usein kun pidimme laivalla palaveria, meloin paikalle”, hän kertoo.
Ihmisen hyväksi
Pienessä, tiiviissä kyläyhteisössä asukkaat eivät ole voineet olla noteeraamatta tutkimusasemaa. Vieraisiin on raitilla törmätty, tutustuttukin.
”Lauri on kyllä tehnyt täällä uskomattoman työn! Hän on vienyt hankkeen läpi, uskonut asiaansa, vaikka kaikki muut aina eivät”, muuan saarelainen antaa tunnustusta.
Utöläinen Vili Willström on vuosia huolehtinut osapäiväisesti sääasemasta ja muista havainnointilaitteista, vaihtanut suodattimia, tarkistanut sademittarien keräimiä ja sen sellaista. Hän puhuu sujuvasti fosforista, otsonista, typpioksiduulista ja rikkidioksista. Nyt uusi asema antaa lisätöitä.
”Ympäristötouhu kiinnostaa. Tuloksia on mielenkiintoista seurata. Tekniikka on kehittynyt, nykypäivän mittalaitteet ovat käsittämättömän hienoja.”
”Hiilidioksidin ja metaanin pitoisuudet pystytään saamaan selville tarkastikin, mutta sitä ei vielä tiedetä, mistä kaikki johtuu.”
”Istun joskus kopissa katselemassa mittareita ja mietin itsekseni näitä asioita. En kuitenkaan ota stressiä. Jos rupeaa liikaa vaivamaan mieltään kasvihuonekaasuilla ja ilmastonmuutoksella, saa äkkiä kovan päänsäryn.”
Kerran kuussa Willström käy merellä ottamassa vesinäytteitä ELY-keskukselle.
”Huhtikuussa ilahdutti, kun veden näkyvyys oli yli 12 metriä. Se on ennätys. Edellinen oli noin kymmenen metriä.”
Vili Willström kiittelee, kun valtion Utön saarelle rakentamia sähköjä ja muuta infraa hyödynnetään nyt tiedekäytössä, samoin sitä, kun kerättävä data tulee avoimesti julkisuuteen.
”Tutkimusta tehdään kuitenkin ihmisen hyväksi ja esimerkiksi turvallisuuden parantamiseksi.”
Karuus viehättää
Nuortenkirjailija Markku Karpion aamu alkaa aina samalla tavoin. Hän avaa eteläiselle aavalle antavan makuuhuoneen ikkunan ja tarkistaa, millä päällä hän – meri – tänään on. Se säätelee päivän askareita.
Utön maisemakuvissa nähdään yleensä majakka ja rantavajoja. Saaressa 10 vuotta asunut Karpio kiistää olevansa idyllikammoinen, mutta häntä puhuttelevat enemmän meri, kalliot, kivet.
”Rehellinen, karu luonto. Ulkosaariston karuus on viehättävää.”
Lintuharrastajat puhuvat turistikelistä, jos aurinko räkittää pilvettömältä taivaalta. He arvostavat sopivaa sadesäätä ja toivovat sen tiputtavan muuttavia siivekkäitä maastoon.
Joskus aavemaisen sankka sumu kestää päiviä. Tuuleen täytyy ulkomerellä tottua, ja tuuli voi yltyä tai muuttaa suuntaa nopeasti. Kautta aikojen se on yllättänyt merenkulkijoita ja aiheuttanut haaksirikkoja. Utön karikkoisia vesiä kutsutaankin laivojen hautausmaaksi. Kukaan ei tiedä, montako hylkyä meren pohjassa makaa.
Luonnon armoilla ollaan, sen ehdoilla eletään.
Ympärivuotisia, vakituisia asukkaita on alle 40. Kesällä väkiluku moninkertaistuu, kun luotsi- ja majakanvartijasukujen jälkeläiset palaavat juurilleen. Eksoottinen, kaukana kaikesta sijaitseva saari houkuttelee myös sapattivuoden viettäjiä. Moni taiteilija, eri alojen freelancer, timpuri tai muu käsityöläinen on oleillut Utössä vuoden, pari.
Lintuväki tulee keväällä ja syksyllä. Saaresta löytyneet viirukerttuli ja kettusirkku saivat taannoin satoja ihmisiä mantereelta bongausreissulle. Luontomatkailijoita liikkuu ympäri vuoden, lomalaiset ja veneilijät kansoittavat saarta kesällä, myrskybongarit ja lainelautailijat liikkuvat sään mukaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
