Ammattina vanhempi

Helinauru on Ari Marjetan ja Jeren yhteinen juttu: hyvästä mielestä pannaan peukut yhteen ja katsotaan silmiin. 

Lauran tavoitteena on pyrkiä Topinkan kautta itsenäiseen elämään. 

Hevoset ovat kuuluneet Maarit Marjetan (vas.) elämään kauan. Myös Laura pitää hevosista ja tulee toimeen jopa itsepäisen Taneli-ponin kanssa. 

Perhekodissa on harrastus- ja liikuntavälineitä moneen lähtöön. 

Ohjaaja Anita Nevalainen (keskellä) on kouluttautunut niin kodin- kuin lastenhoitoonkin. 

Maarit ja Ari Marjeta muistuttavat, että nuorille tarvittaisiin lisää tukiperheitä, jotka ovat valmiita ottamaan nuoren kotiinsa viikonloppuisin. 

Topinkassa ennen asunut nuori maalasi pönttöuunin piristykseksi dinosauruksen. 

Lieksalaisessa Topinka-perhekodissa leijuu helteisenä perjantaina raukea tunnelma, jonka rikkoo vain perhoskoirien räksytys vieraiden saapuessa. Kotona on perheen isän ja äidin, Ari ja Maarit Marjetan, lisäksi neljä lasta ja kaksi ohjaajaa. Viides lapsi, tai pikemminkin nuori, on parhaillaan kotilomalla.

Marjetat perustivat Topinkan neljä vuotta sitten. Pari vuotta aiemmin he olivat avioituneet ja ostaneet kodikseen Lieksan Kylänlahden asemarakennuksen pihapiireineen.

Topinka syntyi, kun monet tekijät loksahtivat kohdalleen. Maarit oli jo pikkutyttönä lausunut, että sitten kun minä olen aikuinen, haluan asua vanhassa talossa, jossa on eläimiä, hyvä aviomies ja paljon lapsia: omia, adoptoituja ja ottolapsia.

”Tässä kaikki haaveet toteutuivat paitsi se, että omia biologisia lapsia meillä ei ole”, Maarit toteaa.

Ammatillinen perhekoti poikkeaa sijaisperheestä siinä, että laki asettaa vanhemmille tiukat pätevyysvaatimukset, joiden toteutumista lääninhallitus valvoo. Myös puitteiden pitää olla kunnossa ja tarkastettu ja henkilökunta palkattu ennen kuin toiminnan voi aloittaa.

Harvalla nuorella on niin pätevät vanhemmat kuin Topinkassa. Arilla on teologian maisterin, toimittajan ja opettajan pätevyys ja Maaritilla lastenhoitajan, opettajan ja yhteiskuntatieteiden maisterin osaaminen.

Topinkan ohjaajista Anita Nevalainen on kodinhoitaja, lasten ja nuorten erityisohjaaja, artenomi ja artesaani, Paula Laitinen toimintaterapeutiksi opiskeleva liikunnanohjaaja ja Paula Pyykönen nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja, vammaisratsastuksen avustaja ja artesaani.

”Meillä on tosi hyvät ja sitoutuneet työntekijät”, Maarit kehuu. ”Tällainen työ on vaativaa, sillä se tapahtuu yksityiskodissa ja talvella työajat ovat iltapainotteisia. Ei ole helppo löytää ihmisiä, joiden kanssa kaikki natsaisi”,

Yhteistyötä perheen kanssa

Perhekodin perheenjäsenet vaihtuvat vuosien varrella, mutta isä ja äiti pysyvät, toisin kuin esimerkiksi lastenkodissa, missä henkilökunta vaihtuu ja työskentelee vuoroissa.

”Me olemme ammattivanhempia eli kumpikaan ei käy kodin ulkopuolella töissä. Aika iso osa ajasta menee kaikenlaisiin kuljetuksiin ja yhteydenpitoon”, Ari ja Maarit toteavat.

Koska Topinkan lapsista osa on erityishoitoa tarvitsevia kehitysvammaisia, hoitokäyntejä on tiheästikin. Lääkärireissu Joensuuhun, Kuopioon tai Kajaaniin vie helposti päivän. Myös harrastuksiin kuljetetaan, mutta pyrkimys on, että nuoret voisivat harrastaa mieluisia asioita pihapiirissä. Yhteydenpito kotiin ja tukiverkostoon on tiivistä.

”Työskentelemme lapsen ja tämän perheen kanssa. Lapsi tarvitsee biologisen vanhemman luvan kotiutua meille. Jos sitä ei ole, lapsi on ristiriitatilanteessa ja elämästä menee perusluottamus.”

Ari ja Maarit sanovat ymmärtävänsä hyvin, että etenkin huostaanotossa tilanne on vanhemmille kiperä, kun pelkää menettävänsä lapsen. ”Mutta on hyvä, jos siitä pystyy puhumaan. Me emme ole viemässä lasta pois vanhemmilta, vaan tuemme kasvatuksessa. Paras palkinto tästä työstä on, jos perhe eheytyy ja nuori voi palata sinne tai nuori nousee omille siivilleen ja yhteydet meihinkin säilyvät.”

Ari Marjeta toimi aiemmin naapurissa olevan Lieksan kristillisen opiston rehtorina ja perusti sinne perhekoti Liekin. Rehtorin huoneen sohvalla asiakkaita vastaanotti perhoskoira Topi.

Nyt Topi katselee Topinkan menoa perhekodin olohuoneen seinätaulusta, mutta hänen työtään jatkavat lajitoverit eli neljä perhoskoiraa, hevosta, vuohta ja kania.

”Meillä sovelletaan eläinterapiaa. Eläinten kanssa tehdään paljon asioita, missä nuoret luonnostaan oppivat vuorovaikutusta, vastuuta ja kärsivällisyyttä”, Maarit Marjeta selittää. Hän on opiskellut sosiaalipedagogista hevostoimintaa kuntoutumisen tukemisessa ja syrjäytymisen ehkäisyssä ja vakuuttunut toiminnan hyödyllisyydestä.

Eläimet opettavat monin tavoin. Ne ovat aitoja, eivät luokittele ihmisiä esimerkiksi sen mukaan, onko tällä muotivaatteita, vaan hyväksyvät sellaisena kuin on, eivät pelaa ihmissuhdepelejä, vaan vastaavat välittömästi ihmisen käytökseen.

”Eläintä ei voi lähestyä miten vain, vaan sitä pitää kunnioittaa. Sama heijastuu ihmisten kanssa olemiseen”, Maarit selvittää.

Topinkassa on erilaisia eläimiä, jotta kaikille nuorille löytyisi oma suosikki. Esimerkiksi hiljattain Topinkaan muuttanut Kim, 15, vierastaa vielä hevosia, mutta tulee mainiosti juttuun koirien kanssa, kun taas Laura, 19, saa itsepäisen Taneli-poninkin tottelemaan.

Topinkassa nauru on herkässä. Asioita ei viedä eteenpäin käskyttämällä, vaan huumorilla höystäen ja yhdessä tekemällä ja oppimalla.

”Täällä ei olla tiukkapipoja. Isännän vitsit naurattavat aina”, todistaa ohjaaja-Anita. Ari-isä tunnustautuu Juicen hengenheimolaiseksi, juankoskelaiseksi sanojen vääntelijäksi.

Maaseutuympäristö tuo oman mausteensa elämään ja toisaalta hyötyykin perhekodista. Topinka työllistää paikallisia sahureita, maansiirtourakoitsijoita, maanviljelijöitä ja kirvesmiehiä, sillä pihapiirin rakentaminen on vienyt vuosia ja on vieläkin kesken. Myös kylänraitti on muuttunut, kun topinkalaiset ovat raivanneet näkymän asemarakennuksesta avoimeksi.

”Perhekoti on iso piristysruiske kolmensadan asukkaan kylälle ja antaa elämänuskoa”, Marjetat kertovat naapureiden iloinneen.

Koska Ari ja Maarit ovat ammattivanhempia, heidän kotinsa on samalla yritys. Kunnat maksavat nuorten sijoituksesta vuorokausihinnan ja Marjetat tarjoavat sitä vastaan nuorille kodin ja kaiken, mitä siihen liittyy. Yrityksen omistajina he maksavat myös palkan henkilökunnalle ja vastaavat yhtiön lainoista.

Ari Marjetan mukaan toiminta täytyy suunnitella kannattavaksi, jottei kävisi niin, että perhekoti kaatuu talousvaikeuksiin – niitäkin tapauksia on. ”Se on surullista kaikkien kannalta. Laskelmat täytyy tehdä tarkasti, että pystyy suoriutumaan kaikista kuluista.”

Ari myöntää, että perhekotiin liittyy aika suuri yrittäjäriski. Ilahduttavaa on, että tänä vuonna Topinka sai ensimmäistä kertaa maaseudun investointi- ja kehittämistukea.

Rahasta puhuminen lasten kasvatuksen yhteydessä tuntuu ristiriitaiselta, mutta rikastumistarkoituksessa työtä tuskin kukaan tekee.

”Täytyy ymmärtää, että tässä on kyse lasten elämästä. Emme esimerkiksi halua laajentaa kotia, vaikka suuruuteen hurahtaa helposti. Viisi pysyvää paikkaa on ihannekoko meille, muuten kodinomaisuus kärsii. Jos taas nuoria on vähemmän kuin kolme, sekään ei ole hyvä, sillä yhteisössä kasvaminen ei toteudu.”

Yksi lapsista, Jere, 16, pysyttelee koko haastattelun ajan Arin kyljessä kiinni, hyväilee ja haistelee tämän hiuksia ja katsoo silmiin. Välillä tehdään helinaurut eli painetaan peukalot yhteen ja hymyillään nenät vastakkain.

”Helinauru tulee siitä, kun on hyvästä asiasta ylpeä”, isä ja poika selittävät. Jere hymyilee ja silittää Arin hiuksia. Hyvä olo välittyy vierailijallekin.

Millä ominaisuuksilla pärjää ammattivanhempana?

”Täytyy olla jämäkkä ja lempeä. Joka päivä pitää käydä oma toiminta läpi ja nollata tilanne. Tarvitaan myös tervettä itsekritiikkiä, mutta itselle pitää olla armollinen. Virheitä tulee kaikille, ja niitä pitää pystyä käsittelemään”, Ari luettelee ja lisää, että myös nuorelta pitää pystyä pyytämään anteeksi, kun möhlää.

Hyviä ohjeita amatööreillekin!

” Eläintä ei voi lähestyä miten vain, vaan sitä pitää kunnioittaa. ”