Tuottajaorganisaatiot markkinaedunvalvontaan

Maatalouden heikko kannattavuus, kustannusten nousu ja tulojen romahtaminen ovat herättäneet kiivasta keskustelua niin maatalouspolitiikan toimivuudesta kuin ruokamarkkinoidenkin reiluudesta.

Tuottajien heikko neuvotteluasema on johtanut siihen, että tuotannossa tapahtuneita rajuja kustannusnousuja ei ole saatu siirrettyä tuottajahintoihin.

Suomen ruokamarkkinoilla vallitsee epätäydellinen kilpailu, jossa vähittäiskaupalla on määräävä markkina-asema. Vahva asema on mahdollistanut, että kauppa on saanut siirrettyä omat kustannusten nousunsa ruuan kuluttajahintoihin. Maatalous ja elintarviketeollisuus eivät ole siinä onnistuneet.

Elintarvikemarkkinoiden kansainvälistyminen ja avautuminen ovat hyödyttäneet kauppaa. Kauppa pystyy hankkimaan tuotteet erittäin kilpailukykyisiltä kansainvälisiltä markkinoilta, ja samaan aikaan se voi toimittaa tavaraa maantieteellisesti rajoittuneille kuluttajamarkkinoille.

Maataloustuottajien neuvotteluvoima ruokaketjussa on erityisen heikko, koska heitä on paljon ja he ovat hyvin hajallaan.

Suomalainen maataloustuotanto ei ole käynnissä olevan kustannuskriisin myötä romahtamassa, eikä suomalaisten ruokahuolto ole lähitulevaisuudessa uhattuna. Kustannuskurimuksen jatkuminen voi kuitenkin pistää osan tiloista polvilleen.

Ongelmana on, että maatalouden kannattavuus on jo varsin pitkään ollut vaatimatonta, ja investoinnit on tehty pääasiassa lainarahalla sekä tukien turvin. Taloudelliset puskurit on siten monilla tiloilla heikkojen vuosien aikana syöty.

Aiemmissa vastaavissa kustannus- ja kannattavuuskriiseissä tuottajat ovat reagoineet varsin laiskasti hintasuhteiden muutoksiin. Tuotantoa on jatkettu ennallaan hintasuhteiden ja kannattavuuden heikentymisestä huolimatta. Syy tämäntapaiseen käyttäytymiseen selittyy osittain sillä, että kiinteiden kustannusten osuus maatalouden kokonaiskustannuksista on suuri.

Tuottajat yrittävät kompensoida hintasuhteiden heikentymistä jopa lisäämällä tuotantoaan, jotta tulotaso säilyisi. Syrjäalueiden viljelijöillä tai yleensä heikommassa asemassa olevilla viljelijöillä on tosiasiassa harvoin vaihtoehtoista käyttöä tuotantoresursseilleen, joten tuotantoa jatketaan ennallaan taloudellisista menetyksistä huolimatta.

Tuotannon jatkuminen ennallaan on puolestaan taannut, että heikoista suhdanteista huolimatta maatalousraaka-aineita on tuotettu riittävästi tai jopa liikaa elintarviketeollisuuden tarpeisiin ja kotimaiseen kulutukseen.

Ruokaketjun muissa lenkeissä on voitu laskea sen varaan, että tuottajat jatkavat tuotantoa ja pärjäävät erilaisten tukien varassa.

Maataloudelle maksettavat tuet pitävätkin osaltaan yllä kotimaista tuotantoa ja toimivat samalla taloudellisena turvaverkkona. Noin kolmasosa maatalouden keskimääräisestä liikevaihdosta koostuu erilaisista tuista. Osa tuesta valuu väistämättä ketjussa eteenpäin aina kuluttajille saakka, osa valuu tuotantopanosten ja -välineiden, kuten pellon, hintoihin.

Alkutuotannon neuvotteluaseman parantaminen edellyttäisi tuottajien keskinäisen kaupallisen edunvalvonnan vahvistamista: tuottajat voisivat yhdessä sopia tuotteiden myyntihinnoista tai myytävistä määristä.

Vaikka tällainen myyntikartelli nostaisi tuottajahintoja vapailla markkinoilla määräytyvää tasoa korkeammaksi ja on siten kilpailupolitiikan periaatteiden vastainen, EU-lainsäädäntö sallii jo nykyisin tuottajien yhteistyön ja tarjonnan keskittämisen tuottajaorganisaatiokonseptin kautta.

Koska osuustoiminnallisilla yrityksillä on meillä etenkin kotieläinpuolella pitkä ja vakiintunut historia, tuottajaorganisaatioita ei nähdä välttämättä riittävän hyödyllisinä. Tosiasiassa aitoja perinteisiä osuuskuntia on hyvin vähän, eikä alkuperäisen osuustoimintamallin vahvuutta pystytä oikein enää hyödyntämään riittävästi tuottajahinnan parantamiseksi.

Tuottajaorganisaation hallitsemalle markkinaosuudelle ei ole asetettu edes yksiselitteistä kattoa. Ainoa ehto on, että kilpailua ei saa sulkea kokonaan pois. Tuottajaorganisaatio saa siten olla jopa määräävässä markkina-asemassa mutta ei käyttää sitä väärin.

Tuottajaorganisaatio tarjoaa näin ollen huikeita mahdollisuuksia markkinaedunvalvontaan mutta vaatii tuottajilta samalla sitoutumista tuottajaorganisaation sääntöihin. Säännöt voivat esimerkiksi edellyttää tiettyjen tuotteiden myymistä pelkästään tuottajaorganisaatiolle ja hyväksymään sen sopimat tuotannon rajoitukset haitallisen ylituotannon estämiseksi.

Suomessa tällaisia tuottajien yhteenliittymiä on vähän. Esimerkiksi peltokasvien ja naudanlihan tuotannossa olisi kaupallisen yhteistyön mahdollisuuksia, mutta Suomessa ei ole vielä yhtään näillä aloilla toimivaa tuottajaorganisaatiota.

Ruokaketjun muissa lenkeissä on voitu laskea sen varaan, että tuottajat jatkavat tuotantoa.