Maalaissielut löysivät kodin

Anu Törmän ja Ilkka Ärrälän talo Someron Pitkäjärvellä lepää tasaisessa peltomaisemassa. Ikkunoista näkyy aakeeta laakeeta niin kuin Pohjanmaalla ikään. Ei ihme, että pariskunta oli paikan nähtyään heti myyty. Talokaupat syntyivät kahdessa tunnissa.

”Oltiin käyty katsomassa 35 taloa vuoden aikana 120 kilometrin säteellä Helsingistä. Voi sitä pettymystä, kun aina joutui toteamaan, ettei se ole tämäkään”, Anu ja Ilkka muistelevat.

Oma talo löytyi lopulta yhtä sähäkästi kuin kymmenen vuotta sitten oma kultakin. Anu kosi heti ensimmäisenä ehtoona: ”Meidän pitää mennä naimisiin.”

”Olin orastava vanhapiika, ollut muutamia vuosia yksin ja juuri ostanut oman kaksion. Oli yhdet mainostoimistopippalot ja minulle tuli vahva etiäinen, että sieltä ei voi olla pois. Vieruskaveri oli täristyksissään jostain Ilkasta. ’No nyt se tuli’, kaveri sanoi, ja niin me tavattiin”, Anu kertaa rakkaustarinaansa.

Ennen kosintaa Anu tarkisti vielä, että ”Voisko olla lampahiakin?” Kun mies sanoi ”Joo”, niin asia oli selvä. Ilkalla kesti vuorokauden verran vakuuttua, että tässä on hänen tuleva vaimonsa.

Pariskunta avioitui vuonna 2002, perusti yhteisen viestintäalan osakeyhtiön ja samana vuonna löytyi Someron talo. Palaset loksahtivat kohdalleen.

Törmän ja Ärrälän taloon kuuluu hehtaarin tontti, vanha navetta, pihasauna, kuivuri ja sotien jälkeen siirtolaisisäntä Viljo Iivosen rakentama talo. ”Ja miten hyvin rakensikin. Taloon ei ole tarvinnut tehdä juuri mitään korjauksia”, Ilkka kehuu.

No, vähän sentään on laitettu. Yläkerran kylmään vinttiin remontoitiin makuuhuone.

Keittiö ja muu alakerta on alkuperäisessä asussaan. Tosin uusien omistajien kädenjälki näkyy sisustuksessa, missä lähes jokaisella esineellä on historia eikä uutta ole kuin olohuoneen sohva.

Navetasta löytynyt kulunut höyläpenkki toimittaa tv-tason virkaa. Ruostuneesta maitotonkasta rehottaa kliivia ja viljaruuvin spiraali on saanut uuden viran korutelineenä. Ilkan tädin kuolinpesästä pelastettu kamera lepää kunniapaikalla kirjaston hyllyllä – Nivalan-tädin kuvausinnosta Ilkka sai aikoinaan kipinän valokuvaajan ammattiin.

Suuri osa tavaroista on peräisin kirpputoreilta, mistä Anu ja Ilkka poimivat tarkalla seulalla mielestään kauniita esineitä. ”Aika harvakseltaan enää löytyy sellaista, mitä viittis ostaa.”

Punamullalla maalatun navetan edustalla tepastelee neljä ankkaa: Ansa, Tauno, Esko ja Pentti. Ne ovat lemmikkejä ja Esko sellainen seksiesko, että Ansa on kovilla. ”Voisimme antaa sen mukaasi, huolitko?”

Anun haluamia lampaitakin on ollut, samoin vuohia, mutta niihin pariskunta väsyi. Sen sijaan kanoja on kahdeksan ja kukkoja kolme: Jarmo Korhonen, Heikki ja Mauri. Matti Vanhanenkin oli, mutta kuoli. ”Tällä tontilla ei Matti Vanhanen enää määrää”, Anu tuumaa.

Kanat munivat puolenkymmentä munaa päivässä, joten ystäviä on kehotettu tulemaan kylään munakennot kainalossa.

Törmän ja Ärrälän ihanteena on omavaraisuus. Navetan päätyyn rakennettiin kasvihuone, joka saa lämpöä navetan maitohuoneeseen remontoidusta saunasta. Kasvihuoneessa Ilkka vastaa syötävän tuotannosta ja Anu on visuviljelijä, joka keskittyy silmänruokaan eli kukkiin. Puutarhasta saadaan marjoja ja syksyllä alkaa intohimoinen sienestys.

”Saatetaan lähteä kesken työpäivän mettään, kun oikein kyllästyttää. Parhaina vuosina olemme keränneet 1 500 litraa sieniä”, Anu kehuu.

Rakennukset lämpiävät stokeripolttimen voimalla, mutta tarkoitus on rakentaa spiraalituulimylly ja olla viiden vuoden päästä energiaomavarainen. Ilkka aikoo tuottaa jatkossa myös omaa biodieseliä ajamista varten.

Navetan päädyn kasvihuoneesta johtavat portaat navetan vintille. Ja yllätys, yllätys: ylhäällä avautuvat upean valoisat kuvaajan ja graafikon työtilat.

Jos asuintalossa henkivät menneet sukupolvet, niin navetassa siirrytään digiaikaan. Sisäseinät ovat kuultomaalattua koivuvaneria, lattialankut itse kaadettua ja suovalla valkaistua kuusta. Tilaa hallitsee kaksi tietokonetyöpistettä ja keskellä isoa, avaraa huonetta on lattialistoilla rajattu neuvottelutila.

”Tämä on aika lailla tinkimättä tehty. Arkkitehti suunnitteli ratkaisut ja rakennustyöt kestivät vuoden. Mutta me vietämme täällä niin suuren osan päivästä, että tilojen on oltava sellaisia, joissa viihtyy”, pariskunta perustelee.

Anua ei meinaa saada Somerolta Helsinkiin työasioissa kuin väkisin. ”Helsinki-päivät ovat ihania, kun ne ovat isännän Helsinki-päiviä”, Anu tokaisee.

Jos vain mahdollista, Anu kutsuu palaverin koolle Somerolle. Kun asiakkaat ovat kerran käyneet aistimassa maalaismiljöötä, heitä ei tarvitse toista kertaa suuremmin houkutella.

Ilkalla on valokuvausstudio Lauttasaaressa, jonne hän ajaa 1–5 kertaa viikossa. Vaikka illalla menisi töissä kuinka pitkään ja aamulla pitää olla Helsingissä takaisin, Ilkka ajaa 120 kilometriä yöksi kotiin.

Ilkan kuvia voi katsella esimerkiksi Maajussille morsian -sarjan mainoskuvissa tai vuosikertomuksissa. Anu tekee oppikirjoja ja lehtiä. Ensimmäinen iso yhteinen projekti oli Työtiloja Fiskarsissa -kirja, johon Anu ja Ilkka tekivät kaiken: tekstit, kuvat, repron ja taiton. Jatkossa kirjoja on tarkoitus tehdä lisää.

Pariskunnalla ei ole ollut vaikeuksia sopeutua maalaiselämään. Anu on kotoisin Teuvalta ja Ilkka Orivedeltä, mutta hänkin on äidin puolelta Etelä-Pohjanmaalta.

”Täällä saa pitää oman metelinsä ja olla omis olois. Voi laskea vettä iltakymmenen jälkeen tai soittaa Ismo Alankoa täysillä. Mutta somerolaisia emme ole eikä meistä ikinä tule.”

Ei niin, etteivätkö Anu ja Ilkka olisi yrittäneet. Molemmat olivat alkuun mukana yhdistystoiminnassa, Ilkka esimerkiksi Someron kulttuuri- ja yrittäjäyhdistyksissä. Mitta tuli kuitenkin täyteen, kun alkoi tuntua, että kaikki uusi kohtaa vastustusta.

Anun ja Ilkan viesti maaseudun asukkaille onkin, että ottakaa uudet tulokkaat avoimesti vastaan. Maallemuuttajia kannattaa kuunnella. ”Muuttajilla on yleensä hirveästi ideoita, mutta valitettavan usein törmää siihen, ettei me voida tehdä noin, kun me on aina tehty näin.”

Lähimmät naapurit asuvat puolen kilometrin päässä. Naapuriyhteistyö on toiminut loistavasti ja apua saa aina tarvittaessa.

”Mutta niin kai se on, että pohjalaisesta ei ikinä tuu muuta kuin pohjalainen. Sen tietää, kun joku on Pohjanmaalta. Se on tietynlainen määrätietoisuus”, Anu luonnehtii ja Ilkka lisää, että pohjalaisten naisten kanssa pärjää, jos tekee just niin kuin ne haluaa.

Pitkäjärveltä on Someron keskustaan viisitoista kilometriä. Sinne ei joka narahduksen takia rynnätä, vaan pitää olla asiaa.

Anun työt hoituvat enimmäkseen tietoliikenteen avulla. Linjat eivät ole kovin rivakat, mutta toisaalta kuormitus on Somerolla sen verran vähäistä, että sähköiset materiaalit siirtyvät täältä asiakkaalle yleensä nopeammin kuin Helsingistä käsin.

”Valokuvat, tekstit, taitot – kaikki kulkevat verkossa oman serverin ja yritysliittymän kautta. Se on kätevää.”

Anu uppoutuu maaseudun rauhassa töihin usein niin syvälle, että Ilkka yllättää hänet illalla Helsingistä tullessa työhuoneesta vielä yöpuku päällä – rouva kun ei ole ehtinyt pukeutua.

”Ei täällä tartte olla niin nuuka ulkoasusta. Navettahommat voi hoitaa pilkkihaalarissa”, Anu puolustelee.

”Ihana paikka tämä on asua ja hyvällä etäisyydellä kaikesta. Se tunne, mikä tästä tuli heti saavuttuamme, ei ole vielä hävinnyt. Me tultiin kotio, vaikkei oltu ees tupaa nähty sisältä.”