Omistusjärjestelyjen erityisasiantuntija Kyösti Laajalahti, Iisalmi Askelmerkkien antaja
Kyösti Laajalahti iloitsee hyvistä työtovereista. ”Yksin ei pysty mihinkään, mutta yhdessä kaikkeen.” Lari Lievonen13.9.201716:00
”Kun maatilalta soitetaan minulle, että pitäis sukupolvenvaihdos tehä, niin lähen käymään tilalla ja ensiksi teen alkukartotuksen. Onko mahollisuus nuoren viljelijän aloitustukeen nuviin tai luopumistukeen lutuun? Tilakäynnin ajaksi ehottomasti panen kännykät kiinni ja haistelen ilmapiiriä. Keskustelu on rennompaa kotisohvalla kuin toimistossa, varsinkin ensimmäisellä käynnillä.
Siinä luodaan sukupolvenvaihdokselle askelmerkit, joista on helppo jatkaa. Laskelmantekijä käy minun jälkeen, jolloin määritellään kauppahintataso, tilan tuottoarvo ja investointitarpeet. Yleensä haetaan ennakkopäätökset rahoituksesta, verotuksesta, ja lutusta. Kun ennakkoratkaisupäätökset ovat tulleet, voidaan lopulliset kaupat tehdä turvallisin mielin.
Alkukartoituksesta ensimmäisen veroilmoituksen tekoon männöö väkisellä puolesta kahteen vuotta aikaa. Oon mukana koko ajan, mikäli tila haluaa, ja yleensä haluaa. Askelmerkit pitää saada kohilleen niin luopujille kuin jatkajille.
Jos ensi vuodelle haluaa sukupolvenvaihdoksen, pitää suunnittelu ja alkukartoitus aloittaa tämän syksyn aikana viimeistään puoli vuotta ennen lopullisia kauppoja. Mielellään suunnittelulle ja henkiselle valmistautumiselle pitäisi varata aikaa puolitoista vuotta tai enemmänkin. Silloin siitä olisi alkanut henkinen valmennus.
Intouvun aina tästä työstä, saatan vaikka viikon puhua sukupolvenvaihdoksista. Se palkihtoo, kun jatkaja tulloo myöhemmin juttusille ja sillä menee hyvin.
Nuorena haaveilin poliisin ammatista. Oli hakupaperitkin jo valmiina. Peruskoulun jälkeen kuitenkin opiskelin autonasentajaksi.
1980-luvulla maaseutu houkutteli. Lähin maamieskouluun. Siellä opettaja Väisäsen Ritva sanoi, että sinähän haet opistoon. Vähän sitä ämpyilin, mutta en ole katunut yhtään. Valmistuin Peltosalmelta agrologiksi.
Sukupolvenvaihdokset alkoivat kiinnostaa siellä. Kotitilalla Iisalmessa tehtiin sukupolvenvaihdos veljelleni ja harjoittelutilalla myös. Mietin, että toihan on jännä homma, siinä vois auttaa ihmisiä. Silloin oli syytinkiä, isoja sisarosuuksia, tulehtuneita perhevälejä, jopa niin, ettei pysty toiselle päivää sanomaan.
Agrologiksi opiskellessani tein Pemolle lopputyön sukupolvenvaihdoksista ja siitä julkaistiin oppikirjakin.
Pääsin valmistuttuani ProAgrialle piiriagrologiksi. Työtehtävät vaihtelivat pellonmuokkauksesta sadonkorjuuseen, mutta pikkuhiljaa ne kaventuivat. Kolme vuotta sitten työnantaja antoi mahdollisuuden keskittyä omistajanvaihdoksiin. Olen rakentanut hyvän verkoston: verotoimisto, elykeskukset, pankit, mela ja muut omistusjärjestelyjen parissa toimivat. On keskeistä, että on toimiva verkosto ja voi kysyä muilta.
Alkuun tein myös likvi-laskelmia ja luonnoskauppakirjoja, joiden kanssa asiakkaat menivät pankkiin.
Halusin kehittyä ammatissani, joten opiskelin Kajaanin ammattikorkeakoulussa kolme iltaa viikossa työn ohessa oikeustradenomiksi. Enkä ole katunut. Oli jo sen verran työkokemusta, että osasin ottaa koulutuksesta, mitä tarviin, ja viskata työhön. Uskallan ihan eri tavalla ja ymmärrän paremmin lakitekstiä.
Työssä haluan olla koko ajan eturintamassa. Säädökset muuttuvat koko ajan, samoin tekniikka ja työtavat. On pakko olla terveellä tavalla utelias eikä tyrmätä mitään. ProAgriassa se on onnistunut hyvin.
Nautin työkavereista, niiden kanssa on tosi mukava tehdä töitä. Aina on tuntunut kivalta lähteä töihin.
Haasteena on ajan tasalla pysyminen, tiedon päivittäminen ja suodattaminen. Työaika meinaa helposti ryöstäytyä käsistä. Vapaalla ja lomilla suljen työkännykän.
Lapsesta asti olen harrastanut liikuntaa. Koulussa olin aina luokan pisin, painavin ja nuorin. Painonnosto oli lempilajini.
Sitten tuli perheen perustaminen, opiskelu, talonrakennus ja ukko vätylöityi. Alkoi iskiasvaivat, ja seitenkymppiset hiihti ladulla ohi.
Onneksi liikuntakipinä syttyi uudelleen. Hiihtoa, sauvakävelyä, painonnostoa, melomista, kävelyä, pyöräilyä. Syyskuun puolivälissä lähen taas tunturiin patikoimaan, siellä stressi purkautuu.
Talvella meillä Hernejärven kylällä on 30 kilometriä latua. Viime talvi oli ihan huippu, kun minäkin, tämmönen ryllykkä, hiihin yli tuhat kilometriä. Mutta pakko on liikkua, kun päivät istuu.
Sen haluan vielä sanoa kaikille, että huolehtikaa hyvät ihmiset, että teillä on testamentit ja edunvalvontavaltakirjat kunnossa ja tehtynä tilan toiminnan näkökulmasta. Että silloin kun menee hyvin, mietitte, miten tilan toiminta jatkuu, jos mulle jotain sattuu. Onko viljely- ja yhtymäsopimukset ajan tasalla, kuka perii ja jatkaa.
On luonnonlaki, että kaikki loppuu joskus.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
