Ruokaturvassa on pohjimmillaan kyse valtioiden suvereniteetista
Nykyistä huolettomuutta ja hyvinvointia ei tulisi pitää itsestäänselvyytenä — meillä ruokaturva vaatii jatkuvaa ponnistelua.
Kuva: Markku VuorikariKotikunnassani parisataa vuotta sitten eläneelle ruokaturva oli hyvin konkreettinen asia. Kirkkomaata vastapäätä, mäen päälle, oli rakennettu kivestä jykevä makasiini. Siinä varastoitiin koko paikkakunnan henkivakuutus, eli kylvösiemen.
Tämän symbolinen merkitys on ilmeinen. Kirkkotien kahta puolta seisoi kaksi linnoitusta - kirkko ja viljamakasiini. Toinen tarjosi henkisen turvan ja toinen fyysisen turvan.
Makasiiniin sijoitetun lainajyvästön ansiosta yksittäinen katovuosi ei tarkoittanut vääjäämättä nälänhätää. Makasiini ei kuitenkaan täyttynyt itsestään, vaan siihen vaadittiin taakanjakoa koko yhteisöltä. Hyvänä satovuotena makasiiniin talletettiin viljaa ja katovuosina tätä sai sieltä lainaksi. Mahdollinen ylijäämä huutokaupattiin ja varat käytettiin yhteiseen hyvään, kuten kouluihin.
Tällaiset käytännöt ovat ohjanneet meitä nykyiseen yhteiskuntamalliin, missä usko yhteisiin arvoihin ja täynnä olevaan viljavarastoon säilyy, vaikka tätä ei kävisi joka sunnuntai varmistamassa paikan päällä.
Ihminen, joka tietää perustarpeensa olevan turvattuja, kykenee ajattelemaan seuraavaa ateriaa pidemmälle. Hän myös tietää, ettei kanssaihminen ole hänen perunasäkkinsä perässä. Tämän seurauksena yksilö kykenee yhteistyöhön ja riskinottoon, jotka ovat nykyisen hyvinvointimme kulmakiviä.
Itänaapurissa vastaavanlaista kehityskulkua luottamusyhteiskuntaan ei ole nähty. Neuvostoterrori onnistui pahimmillaan romuttamaan jopa perheen sisäisen luottamuksen — yhteiskunnallisesta luottamuksesta puhumattakaan.
Venäjän nykytila on samalla pääsyy siihen, miksi omavaraisuus on meille niin tärkeää — geopoliittinen asemamme sanelee sen. Kahdenvälisen kaupan lisäksi Venäjällä on kyky vaikuttaa Itämeren kauppaliikenteeseen, joka on Suomelle elinehto.
Ruoantuotanto on siitä uniikki tuotannonala, ettei sitä voida uhrata vapaakaupan tai ilmastopolitiikan alttarilla ilman ulkopoliittisia seurauksia. Maa, jonka kansa on riippuvainen toisen maan tuottamista tuotantopanoksista tai ruoasta, on altis tämän poliittiselle vaikuttamiselle. Venäjä on onnistunut ottamaan tämän osaksi sodankäyntinsä arsenaalia ja käyttää sitä häikäilemättä saavuttaakseen tavoitteensa.
Suomen vaikeat kauppayhteydet, kylmä ilmasto ja hankala maantiede tarkoittavat, ettei täällä kannattaisi viljellä juuri mitään, jos joutuisimme kilpailemaan kansainvälisillä markkinoilla ilman nykyistä maatalouspolitiikkaa. Ruokaturva ei siis ole itsestäänselvyys, vaan sitä on ylläpidetty maassamme tietoisesti vuosikymmenestä toiseen.
Nyt kun emme ole enää rähmällämme kansakuntana, meidän pitäisi pystyä puhumaan aiheesta suoraan. Kuluttajalle on helppo perustella verorahojen käyttöä, kun ne menevät eläinten hyvinvoinnin edistämiseen tai ympäristönhoitoon. Pitäisi kuitenkin olla rehellisiä itsellemme ja muille siitä, mikä on kotimaisen maatalouden perimmäinen tarkoitus — olla kansakunnan henkivakuutuksena ja varmistaa sen suvereniteetti.
Kansainvälisen politiikan tai EU-politiikan ei tulisi ajaa tässä kansallisen etumme edelle. Tässä vastuu on poliitikoillamme.
Onneksemme viime vuosien turbulenssi on osoittanut yhteiskuntamme toimivuuden. Suomi sijoittui keväällä 2021 tehdyssä Global Food Security Index -ruokaturvavertailussa kärkipäähän, sijalle neljä. Viljamakasiinin nykyvastine, oma lähimarketti, on pystynyt toistaiseksi ruokkimaan meidät läpi pandemian ja Venäjän hyökkäyssodan.
Tämä vakaus on varmistettava myös tulevaisuudessa.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.
Teksti on korjattu 28.7 ruokaturvavertailun sijoituksen osalta.
- Osaston luetuimmat
