Henkistä maalaisuutta

Mielipide

21.11.200715:00

Kolumni

Mia Palokallio

Tässä se on: vastasyntynyt Maaseudun Tulevaisuuden kuukausiliite Kantri.

Meille lehdentekijöille uuden lehden tekeminen on ollut yhden unelmamme toteuttamista. Se on ainutlaatuinen tilaisuus luoda jotain ihan uutta. Samaan aikaan se on iso haaste maailmassa, jossa mediaa tunkee koko ajan joka suunnalta.

Matkan varrella olemme pohtineet puuduksiin asti mitä olemme tekemässä, mitä Kantri on. Usein on tuntunut helpommalta sanoa mitä se ei ole: Kantri ei tahdo olla nostalgiapläjäys eikä itkuvirsi tyhjenevälle maaseudulle. Se ei halua pursuilla sen enempää maalaisromantiikkaa kuin kantribuutsejakaan, niin kivoja kuin kummatkin ovat. Toimituksessa ei huudella jiihaata eikä käytävällä soi kantri. Ainakaan vielä.

Nimestään huolimatta Kantri ei siis ole musiikkilehti. Mutta kyllä se soi: suomalaisia iskelmiä, rokkia ja miksei kantriakin. Mitä tahansa, mistä huokuu henkinen maalaisuus.

Kirjailija Martti Linnan kanssa juteltuani (s. 36) tajusin, että henkinen maalaisuus on Kantrin toinen luonto. Linnan mukaan henkisen maalaisuuden avainsana on hitaus. Toivon, että saatuasi Kantrin käteesi hidastat edes hetkeksi, ehkä jopa pysähdyt.

Kantri haluaa kertoa tästä ajasta, ihmisistä ja elämästä suomalaisella maaseudulla ja sen liepeillä. Se haluaa pysähtyä ja pysäyttää erilaisten ilmiöiden ääreen.