Maailma kokeilee Suomen heinäkuuta

Mielipide

31.8.202002:00

Kolumni

Henrik Hohteri

Kesälomalla oli hyvä tilaisuus pohdiskella hieman uuteen asentoon nyrjähtäneen maailman menoa.

Tässä lepää palkkatyöläinen, yksi miljoonista. Mitään ei tee, rahaa tulee tilille. Jotkut muut – maanviljelijät, koneet, internet, kaukomaiden hikipajat – saavat hoitaa olennaisimman. Elämä on toisille helppoa.

Syyllisyyttä ei tarvitse tuntea, olihan meillä lomalaisilla tärkeä tehtävä. Elvytimme keväällä kriisiytyneet ravintolat ja muut palvelut uuteen kukoistukseen.

Varsinkin mökkiseuduille kylvimme rahaa niin, että ulkomaisten turistien katoa ei pelkästään korvattu, vaan laitettiin vielä vähän päälle. Tuottamatta itse mitään.

Sama havainto – arki pyörii, vaikka moni on jouten – on tehty paljon suuremmassa mittakaavassa. On kuin koko maailma olisi oivaltanut, että se voisi toimia kuin Suomi heinäkuussa.

Yhdysvallat on lähettänyt 1 500 taalan sekkejä jopa ulkomaalaisille, jotka ovat piipahtaneet maassa vuosia sitten.

Pörsseissä pelataan kuin mitään virusta tai kriisiä ei olisi ikinä ollutkaan.

Demarit kohentaisivat taloutta työaikaa vaan ei palkkaa lyhentämällä. Saman laulun toisintoa tämäkin. Tekemistä voi vähentää, rahaa ja kulutusta ei tarvitse.

Jokainen voi kokeilla työajan lyhentämistä ajatusleikkinä omassa työssään. Toimistotöissä kuusituntinen taitaisi olla kivuttomin.

Joissakin ammateissa tekijäpulasta tulisi hirmuinen. Mistä saadaan hoitajat nelivuorotöihin? Pitäisi kehittää vielä työntekijöitä taikova keskuspankki.

Korona toi suuret säästöt monille työnsä pitäneille, kun rahaa ei kulunut esimerkiksi matkoihin ja ravintoloihin.

Tätä taustaa vasten oli huvittavaa kuulla kokoomuksen työllisyysehdotukset. Veronalennuksia hyvin toimeen tuleville! Mihin sitä rahaa vielä saisi menemään? Taitaisi mennä lähinnä jemmaan, vai yleistyisivätkö hilpeät illalliset kasvomaskit päällä?

Velalla elvytys käy kyllä järkeeni. Kun yhtäkkiä pysäytettiin palvelualojen työt, ei olisi ollut järkeä sysätä näistä töistä riippuvaisia ihmisiä ahdinkoon.

Ovathan heidän kulutustottumuksiaan vastaavat rakenteet yhä olemassa. Kun taiottiin rahaa heidän tileilleen, kriisi ei levinnyt muille sektoreille.

Sekin on sanottava, että elvytys ja tuet eivät ole ulottuneet aukottomasti kaikkien tarvitsijoiden ulottuville. Eikä raha korvaa kaikkea. Kärsimystä tuottaa sekin, kun mielekäs tekeminen loppuu.

Toisten tekemättömyys voi lisäksi tuntua katkeralta niistä, jotka raatavat entiseen malliin.

Elvytyksen oheistuotteena valtioiden velat, keskuspankkien taseet ja pörssikurssit paisuvat. Meneekö rahan arvolta uskottavuus? Miten ilmaiset pelimerkit imuroidaan aikanaan pois niihin tottuneilta, vai onko siihen enää tarvetta?

Uhkaako kaikkien aikojen talousromahdus, koemmeko hyperinflaation? Vai totummeko uuteen normaaliin, jossa suuret numerot näyttävät vähän hassuilta, mutta useimpien arki pyörii tasaisesti aivan kuten ennen? Siitä kiistelevät talousoppineet ja päättäjätkin.

Vasemmiston mielestä velkaantuminen ei haittaa, jos kaikki muutkin velkaantuvat. Oikeisto on huolissaan, että syömme tulevaisuuden eväät.

Ei auta kuin istua lepotuoliin ja katsoa kuinka käy.