Tajusin kolme asiaa, jotka syntyvyydessä mättävät: Tuet, aikataulu ja lemmikit
”Käyttöliittymät ovat vallan mukavia ja lapsethan ovat hienointa, mitä elämälläsi voit tehdä. Silti syntyvyys Suomessa on alempana kuin koskaan.Tajusin kolme asiaa, jotka mättävät.” Voit myös kuunnella kolumnin Simo Rallin kertomana.Nyt talvikaudella on taas hyvä pohtia syntyvyyttä. Olen sitä pidemmän ajan ihmetellyt ja kirjoittanutkin aiheesta, miksi suomalaiset eivät halua enää lisääntyä.
Lisääntymiseen vaadittavat käyttöliittymät ovat vallan mukavia ja lapsethan ovat hienointa, mitä elämälläsi voit tehdä. Silti syntyvyys Suomessa on alempana kuin koskaan. Hiihdellessäni Koillismaalla tajusin uudet kolme asiaa, jotka mättävät.
Tuet, aikataulu ja lemmikit.
Ensinnäkin, Suomessa menee aivan liian hyvin. Ennen tehtiin lapset vanhuuden varalle ja niin pitäisi tehdä nytkin, eläkkeitä maksamaan.
Heti kun pieni kriisi poikkesi kylään, syntyvyys nousi hetkellisesti. Puhun koronasta. Sotien jälkeen lapsia tehtiin vallan mahdottomasti.
Nyt olen harmitellut, kun pidempiaikaisia sähkökatkoja ei tullutkaan. Jos olisimme joutuneet lämmittämään toinen toisiamme, syntyvyys jostakin syystä nousisi kohta.
Suomessa tuetaan velkarahalla aivan liian paljon kaikenlaista, suurin osa menee tarpeeseen, mutta ikävä kyllä tilaisuus voi tehdä hyväksikäyttäjän. Asumistuki on suora tulonsiirto asuntosijoittajille.
Kämppien vuokrat ja hinnat eivät olisi tätä luokkaa, jos valtio ei tukisi kaupunkeihin muuttamista. Jos työtön pariskunta muuttaa Helsinkiin 900 euroa kuukaudessa maksavaan vuokrahuoneistoon, maksaa valtio siitä 473 euroa. Työttömyysrahaa tulee kummallekin noin 744 euroa eli 1 488 euroa kuukaudessa.
Pariskunta voi siis muuttaa kaupunkiin asumaan ja saa vielä 1 061 euroa käyttörahaa mukaan. Tekemättä mitään. Taitava ruokakunta hakee vielä muut sosiaalietuudet päälle.
Jos nyt kuitenkin jaksat tehdä töitä puoli vuotta, voit saada palkan mukaan maksettavaa ansiosidonnaista työttömyyskorvausta. Sitä oikein mainostetaan TYJ: n sivuilla: "Kuuden kuukauden työskentely riittää!"
Näitä tukia moni käyttää härskisti hyväkseen. On aikaa itselle, kun valtio maksaa kulut.
Palataan syntyvyyteen. Lapsiperheitä tässä pitäisi tukea eikä kaupunkiin muuttamista. 1930-luvun Saksasta ei ole paljon hyvää kerrottavaa, mutta tämä oli hyvä idea: Mitä jos annettaisiin alle kolmekymmentävuotiaille perhettä suunnitteleville pariskunnille 15 000 euron laina. Se pitää maksaa kymmenen vuoden kuluttua takaisin. Jokaisesta lapsesta saa 5 000 euroa anteeksi.
Eli jos teet kolme lasta, saat pitää rahat. Lisäksi olisi toki lapsilisät ja äitiyspakkaus. Nuorelle perheelle tuo raha olisi suureksi hyödyksi juuri, kun tehdään elämän isoja päätöksiä.
Nyt yritetään saada koko elämä järjestykseen ennen lapsia, ikää onkin sitten jo se 40 vuotta ja sitten ihmetellään, kun ei mukuloita synny. Lapset tehdään aivan liian myöhään. Ei sitä lähemmäs kuusikymppisenä jaksa enää teinien kanssa taistella. Ennen paapat ja mammat olivat kuusikymppisiä.
Kolmas syy syntyvyyden vähäisyyteen ovat lemmikit. Suomi on täynnä lemmikkejä, ja ikävä kyllä suurin osa niistä elää eläinrääkkäystä muistuttavissa, ei eläimen luontaista eloa tukevissa tiloissa. Eli kaupunkikämpissä. Tämä tekee lemmikeistä sairaita.
Ihmiset yrittävät hoitaa rakkaimpiaan tietenkin hyvin. Siinä tienaavat eläinlääkärit. Jos lemmikin terveyskulut ovat tuhansia euroja vuodessa, voi vain kuvitella tohtivatko tällaiset pariskunnat edes suunnitella lapsia, jos elukankin hoito maksaa maltaita.
Suomessa on onneksi ilmainen terveydenhoito ihmisille. Kaupunkilaiselukoille sitä ei ole – ainakaan vielä...
Kirjoittaja on teuvalainen maanviljelijä ja Elonkerjuu-yhtyeen kitaristi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

