Purra: Nato-jäsenyys ei ole politikoinnin paikka — ”Irtopisteitä ei pitäisi olla jaossa tämän kokoluokan asioissa”
Ainoa motiivi hakeutua Naton jäseneksi on pyrkimys maksimoida Suomen turvallisuus. Läntisen liittouman ja Nato-kumppanuuden huonot puolet ovat osanamme jo nyt, mutta niiden vastineena meillä ei ole Naton turvatakuiden tuomaa suojaa, kirjoittaa perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra.
Nato-jäsenyys ei pitäisi olla poliittisten irtopisteiden keruun paikka, kirjoittaa kolumnissaan perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra. Kuva: Markku Vuorikari2.5.202208:55
Vaikka Suomen yhteinen raja Venäjän kanssa on ollut rauhallinen vuosikymmenet, jokaisen suomalaisen suvun historiallinen muisto kertoo kivuliaasti, että aina se ei ole ollut. Venäjän pelko on solutasomme muistissa. Katsomme Ukrainan karmeaa sotakuvastoa ajatellen, että tuon aiheuttaja on meidänkin rajanaapurimme.
Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa juuri nyt. Mutta eivät meistä useimmat kai olisi uskoneet Venäjän brutaalia invaasiota kaikkialle Ukrainaankaan mahdolliseksi. Myös vuonna 1939 pidettiin epätodennäköisenä, että Neuvostoliitto kohdistaisi Suomeen suoraa sotilaallista hyökkäystä.
Suomen turvallisuustilanne on Venäjän toiminnan seurauksena heikentynyt. Pienet virheet tai onnettomuudet voivat eskaloida tilannetta. Lisäksi olemme Venäjän mustalla listalla epäystävällisenä maana jo nyt – kärsimme läntisen liittouman ja Nato-kumppanuuden huonoista seurauksista, mutta ilman Naton turvatakuiden mukaista suojaa.
Nato-keskustelussa on kyse juuri siitä. Miten nostamme kynnyksen tulla häirityksi mahdollisimman korkeaksi? Miten varmistamme, ettemme hädän hetkellä jäisi yksin?
Olennaista Nato-jäsenyydessä on pidäke – se, että mitään joukkoja ei tarvitsisi koskaan käyttää. Puolustuksemme perusta on omissa käsissämme ja tulee aina olemaan. Se perustuu voimakkaaseen ja uskottavaan kansalliseen puolustukseen, yleiseen asevelvollisuuteen ja korkeaan maanpuolustustahtoon.
Pelkkä Nato-jäsenyys ei riitä. Mikäli emme saa kuntoon lainsäädäntöämme hybriditoimia vastaan, maahan voidaan hyökätä myös ilman aseita.
Ainoa motiivi hakeutua Naton jäseneksi on pyrkimys maksimoida Suomen turvallisuus. Hakemusprosessin aikaiset turvallisuusuhat täytyy ottaa vakavasti ja niihin varautua, kuten koko ajan tehdäänkin, mutta samalla on ymmärrettävä, ettei niitä voida välttää olemalla hakematta.
Uhka ei häviä. Eikä Venäjä muutu. Imperialistiset tavoitteet ja aggressiot ovat välillä paremmin piilotettuina, ja sitten taas selvästi esillä. Kun hyökkääjä Hersonin kaupungissa nosti pystyyn Leninin patsaan ja salkoon Neuvostoliiton lipun, kolmekymmentä vuotta muuttui tuokioksi.
Vaikka ajat ovat muuttuneet, on edelleen syytä peräänkuuluttaa yhtenäisyyttä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Turvallisuuspolitiikan, jossa pelilaudalla on valtion itsenäisyys, koskemattomuus, rauha, ei pitäisi olla puoluepoliittisesti värittynyttä. Natolla ei pitäisi politikoida. Irtopisteitä ei pitäisi olla jaossa tämän kokoluokan asioissa, joissa kaikkien yhteinen intressi on sama – kansallisen turvallisuutemme takaaminen.
Maantieteelle emme voi mitään. Geopoliittinen todellisuus on maalannut meidät jälleen kerran nurkkaan, jossa ei välttämättä ole erinomaisia vaihtoehtoja. Silloin pitää valita se, joka näyttää käytettävissä olevan tiedon ja tilannearvioiden perusteella olevan vähiten huono. Epävarmuutta sekään ei poista. 1940-luvulla Suomi jo teki valinnan pirun ja belsebubin väliltä. Nyt sentään toinen vaihtoehto ei ole likimainkaan niin huono kuin silloin molemmat.
Suomi etenee kohti Nato-jäsenyyttä niin nopeasti, että Kremlin hiprakassa esiintyvä tiedottajakaan ei meinaa uhkaustensa kanssa pysyä perässä.
Kirjoittaja on perussuomalaisten puheenjohtaja ja kansanedustaja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
