Luontoa pitää suojella luonnonsuojelijoilta

Luonnonsuojelujärjestöt pyrkivät maksimoimaan lahjoitusvaransa voimakkaalla vastakkainasettelulla ja uhkakuvilla. Siinä tohinassa vaikuttaa itse luonnonsuojelu jääneen jossain määrin sivuraiteelle.

Sosiaalisessa mediassa mielipiteitä muokataan samanlaisilla otsikoilla kuin iltapäivälehdissä, välittäen pelkoa: ”Pelastakaa Suomen metsät”, ”Metsät häviävät uhkaavalla vauhdilla” ja ”Lahjoita”. Mediaseksikkyyttä tavoitellaan vastaavasti pörröisten ja suloisten eläinten kautta.

Yritin käydä keskustelua WWF:n niin sanotun metsäasiantuntijan kanssa metsän jatkuvan kasvatuksen -hakkuutavan tavoitteista. Ympäripyöreän argumentoinnin seurauksena jäin siihen käsitykseen, että he eivät todellakaan tiedä, mihin pyrkivät.

Heidän tavoitteenaan jatkuvan kasvatuksen avulla oli lisätä metsien peitteellisyyttä. Nykyisen metsätalouden avohakkuumalli on kuulemma syynä luonnon köyhtymiseen mukaan lukien töyhtö- ja hömötiaisten väheneminen. Nämä tarvitsevat vanhoja kuusikoita.

Kyseiset lajit ovat kylläkin vähentyneet myös kansallispuistoista ja alueilta, joissa hakkuita ei ole tehty.

Suomen metsät on auditoitu kolmasti, ja kansainvälisten kriteereiden mukaan ne ovat aina olleet hyvällä tasolla kestävän käytön ja monimuotoisuuden suhteen. Millä kriteeristöllä luontojärjestöt luovat omia käsityksiään ja luovat uhkakuvia?

Mainostaessaan yksisilmäisesti jatkuvan kasvatuksen malliaan on WWF jättänyt kertomatta kyseisen mallin ekologisista haitoista.

Kuusi on ainoa näillä leveysasteilla kasvava varjoa sietävä puulaji. Pitkässä syklissä seurauksena on kuusettuminen, eli puulajisuhteiden köyhtyminen. Tämä johtaa tärkeiden ravintokasvien katoamiseen ja monimuotoisuuden heikkenemiseen.

Jatkuva kasvatus poistaa taimikkovaiheen, joka on erittäin tärkeä avainlajeille, kuten myyrille. Myyrien väheneminen johtaa suoraan pienpetojen vähenemiseen.

Globaalissa luonnonsuojelussa on herätty siihen, että parhaillaan etenevässä sukupuuttoaallossa on tärkeää huomioida erityisellä huolella avainlajien populaatiot.

Jatkuva kasvatus ei metodina auta monimuotoisuuden todellisiin ongelmiin, esimerkiksi laho- ja palopuu ei lisäänny sillä yhtään. Päinvastoin, jatkuvan kasvatuksen mallissa ei voi kulottaa. Siten se edelleen vähentää kaikkein uhanalaisimpien hyönteisten elinympäristöjä.

WWF:n asiantuntija kylläkin vihjasi, että myös pystyyn voi puut kulottaa. En tiedä, ymmärsikö hän, että niin tehdessä palokäytävät on ensin avohakattava ja lopputuloksena metsä­talousyrittäjä saa laittaa hanskat naulaan. Ehkä ei, eikä taida kiinnostaakaan.

Metsätalousyrittäjää ja luonnon vaalijaa asia voi kiinnostaa. Viimeisin lukemani opinnäytetyö osoittaa jatkuvan kasvatuksen olevan 15 prosenttia tavanomaiseen nähden kannattamattomampaa. Miksi tehdä lompakkoonsa noinkin iso lovi, jos lopputuloksena on monimuotoisuuden heikentyminen, maiseman umpeen kasvu ja maaperän köyhtyminen? Pelkkä kuusen neulaskarike ei riitä ravinnelähteenä karuilla mailla vuosisatojen ajan.

Luonnon vaalimiseen meillä on jo Metsäkeskuksen järjestämä luonnonhoitotutkinto. Suosittelen sitä kaikille ekologisista arvoista kiinnostuneille ja boikotoimaan luonnonsuojelujärjestöjä.

Avohakkuumallin sisällä myös se liito-orava on metsätoimijoiden työn seurauksena poistunut uhanalaisluokituksista.