”Pappa sanoi aina, että kaikki työt ovat helppoja, kun opettelee. Yrittää täytyy, vaikka tuntuisi kuinka vaikealta”, Mikko Järä sanoo. Isoisän ja muiden talkoolaisten kaunista käsialaa jälkipolvet saavat lukea kirkon kaikilta puupinnoilta.
Pappan perintö
Isä ja poika, kaksi lenkkiä sukupolvien kettingissä. Aarne-pappan innostuksen myötä Tyrvään Pyhän Olavin kirkosta tuli läheinen myös Markku (oik.) ja Mikko Järälle.
Isien perintö on Mikko Järälle tärkeä elämän perusta. Järän pappa oli Tyrvään Pyhän Olavin kirkon kunnostajien voimahahmo, jonka asenne teki lähtemättömän vaikutuksen.
TEKSTI: Pirjo Silveri KUVAT: Rami Marjamäki ja Pirjo Silveri
”Pappa sanoi aina että…” vilahtaa vähän väliä Mikko Järän, 40, puheessa.
Satavuotiaana kuollut Järän pappa, Aarne Järä oli maanviljelijä, sotaveteraani ja kirkonrakentaja. Isoisän opit ja elämänohjeet ovat pojanpojalle kallis perintö. Juuri ne sanomiset tekivät Aarne-pappasta maankuulun.
Eletään syyskuun sunnuntaita vuonna 1997. Väkeä kokoontuu aamulla palaneen Tyrvään Pyhän Olavin kirkon raunioille hartaushetkeen. Vasta pari viikkoa aiemmin on juhlittu talkoilla tehtyä paanukattoa.
Paikkakuntalaiset ovat katsoneet tyrmistyneinä, kuinka käsin veistetyt, uudet paanut häviävät savuna ilmaan. Liekit nielivät katon lisäksi muut puuosat, koko 1700-luvulta säilyneen sisustuksen. Tuho on täydellinen.
Hartauteen osallistuu myös 86-vuotias Aarne Järä, innokas talkoolainen. Mustan murheen keskellä hän tokaisee ääneen: ”me tehrään se uurestaan”. Lausahduksesta muodostuu symboli pitkälle jälleenrakennusurakalle.
Sanat muuttuivat teoiksi ja uljas Olavi nousi tuhkasta takaisin Rautaveden kansallismaisemaan.
”Joskus kysyin pappalta, ajattelitko silloin tosissasi, että kirkko myös tehdään ja saadaan valmiiksi. Hän myönsi, että taisi olla pieneltä mieheltä turhan suuri lupaus. Että hätäpäissä tuli jotain sanottua, ’mutta kyllä me se sitten tehtiin’”, Mikko Järä muistelee.
Jämpti mies ei yleensä perunut puheitaan. Kirkosta tuli hänelle ja monelle muulle projekti, joka piti vahvasti elämässä kiinni ja mielen virkeänä.
”Pappa sanoi aina, että työhön tarvittiin suuri porukka. Yhteishengellä kirkko syntyi.”
Kolme polvea ja ketju
Palataan erääseen arkipäivään 70-luvulla Keikyässä. Ala-Hellän tilalla isoisä, isä ja poika, Aarne, Markku ja Mikko, korjaavat sikalaa. Nuorimman aika käy pitkäksi, mutta vanhin keksii ratkaisun.
”Tehdään höökivaunu”, pappa lupaa polvenkorkuiselle. Parivaljakko lähtee etsimään sopivia lautoja ja nauloja.
”Vasta paljon myöhemmin tajusin, mistä hän sai mallin puuleluun. Siitä tuli hyökkäysvaunu.”
Kahvitauolla Aarne puhelee pikku-Mikolle: ”meitiä on täsä ny kolme polvee, ja sää jatkat sitte ku me ei isäs kans jakseta enää pellolla.”
”Ajattelin, että mitä ihmettä pappa tarkoittaa. Minullahan on vain kaksi polvea! Viiden vanhan oli vaikea käsittää mitä merkitsee sukupolvi. Tai sitä, kun pappa selitti sen olevan kuin yksi lenkki kettingissä”, Mikkoa naurattaa.
Neljäs polvi nousee
Marraskuisena perjantaina 2014 Järän huushollissa on vauhti päällä. Pian kaksivuotias Niilo huristaa lelutraktorilla pitkin pirttiä, kiipeää sohvalle keikkumaan, tyhjentää salamana kirjoja hyllystä, nauraa hekottaa ja vilkuilee, huomataanko hänen taitonsa ja touhunsa.
Äiti, Hanna Siuvo-Järä, 36, saa hyötyliikuntaa pysytellessään energisen ja kerkiäväisen pikkuisännän perässä.
Viimeisellä vuosikymmenellään Aarne Järällä oli kaksi tavoitetta yli muiden: saada kirkko valmiiksi ja elää satavuotiaaksi. Molempia hän vartosi, molemmat toteutuivat.
Kolmas varrottava asia olisi taatusti ollut vauvauutinen. Pojanpojanpoikaa vanhus ei ehtinyt nähdä, sillä hän kuoli 11 kuukautta ennen Niilon syntymää.
Mikko Järän vanhemmat asuvat Sastamalassa, Hannan Nokialla.
”On suuri rikkaus, kun lapsella on isovanhemmat elossa ja lähellä. Varmasti myös isovanhemmista on hienoa, kun saa nähdä lastenlasten kasvavan”, uskoo Hanna, jolla on ollut erityisen läheinen suhde omaan mummuunsa.
”Kun pienestä asti tottuu myös vanhoihin ihmisiin, oppii katselemaan monia asioita eri näkökulmista”, Mikko tietää.
”Muutaman paanun veistämme”
Olohuoneesta avautuu satakuntalainen maalaismaisema, viljavien vainioiden takana virtaa Kokemäenjoki. Keittiön ikkunasta näkyy Keikyän kirkko.
Tyrvään Pyhälle Olaville on matkaa parikymmentä kilometriä, mutta Aarne Järä otti naapuriseurakunnan kirkon asian sydämelleen.
Kaikki alkoi siitä, kun huonokuntoisen katon korjaukseen tarvittiin haapapuuta. Tarmokas Järä lähti tutun keikyäläismiehen kanssa etsimään lähimetsistä sopivia runkoja, kiertämään pitäjän taloja ja kyselemään lahjoituksia kirkkoa varten.
Mikko Järä myöntää, ettei tuolloin kukaan aavistanut, mitä tuleman pitää. Että muutamien haapojen kaatoa seuraa vuosien projekti, jossa pappa korkeasta iästään huolimatta haluaa ehdottomasti olla mukana.
Hyväkuntoinen, käsistään kätevä teräsvaari osallistui kotitilallakin kaikenlaisiin korjaushommiin. Paanutalkoiden aikaan rakenteilla oli suuli.
”No ei siinä kavvaa me, jos muutaman paanun veistämme”, priorisoi pappa ja lähti kaupunkiin, heitti vielä puolikurillaan: ”kyä niitä suulinrakentajia on, mutta rakentakaas pojjaat kirkkoo”.
Paanunveistäjiä oli lopulta toista tuhatta, moni halusi kokeilla entisajan työmenetelmää. Aarne Järä teki satoja paanuja, poika Markku Järä muutamia kymmeniä.
Pojanpoika Mikon käsissä syntyi viisi, joista yksi päätyi kattoon. Erikoiskirveellä muotoiltu laudanpala näyttää yksinkertaiselta, mutta jokainen aihion työstöä kokeillut tietää, kuinka hankala aloittelijan on saada aikaan priimaa.
”Harjoittelin kunnolla vasta myöhemmin, kun pappa viritti autotalliin oman veistoverstaan”, Mikko kertoo. Talkoisiin hänen olisi ollut mahdoton osallistua, sillä noina vuosina arjen täyttivät metsurikurssi Kullaalla, armeija ja metsätalousinsinöörin opinnot Rovaniemellä.
Viidentoista vuoden työmaa
Keskiaikainen Tyrvään Pyhä Olavi oli 15 vuotta työmaana. Ensin korjattiin katto. Tuhopolton jälkeen tehtiin suurin piirtein koko kirkko.
Viimeisessä vaiheessa taiteilijat Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala maalasivat 101 uutta uskon kuvaa. Ovet avautuivat yleisölle elokuussa 2009, ja sen jälkeen vieraita on käynyt lähes 300 000.
”Jos kirkko olisi palanut ilman ensimmäisiä paanutalkoita, olisiko sitä mahdettu koskaan rakentaa? Nyt oli valmiina porukka, jolle systeemi oli tuttu. Homma yksinkertaisesti polkaistiin uudestaan käyntiin. Miehet sisuuntuivat, ’kun meidän työmme tärveltiin’”, Mikko Järä pohtii.
Sitkeimmälle, pienelle ydinjoukolle työmaasta tuli läheinen yhteisö vuosiksi, talkoisiin mentiin kuin kokopäivätyöhön.
”Pappalle usko oli aina tärkeä, ja halu varjella tätä perintöä innosti mukaan. Työmaalla pääsi myös tapaamaan kavereita. Iltasella pappa sanoi aina, että käytiin poikain kanssa pikemmin kirkolla.”
”Aika poikia olivatkin”, jatkaa Hanna.
”Joka päivä täytyi lähteä katsomaan, keitä tänään on tullut, kuka puuttuu ja miksi joku puuttuu.”
Ehdotukset kevyemmin ottamisesta pappa kuittasi, ettei katajakaan anna talvella periksi, se vaan taipuu.
”Nykyään uutisissa puhutaan koko ajan, kuinka paha tilanne Suomessa on. Pahempi se taisi sittenkin olla sotavuosina. Monille tuon ajan kokeneille jäi loppuiäksi kaveria ei jätetä -periaate.”
”Jos meidän sukupolvemme toimisi samoin, jos kaikkea ei ajateltaisi vain rahassa tai itsen ja oman edun kannalta, voisimme saada paljon hyvää aikaan”, Mikko uskoo.
Isäntänä isien mailla
Pappa ei koskaan painostanut tai kysellyt, jatkaako pojanpoika isäntänä isänsä jälkeen, vaikka salaa sitä varmasti toivoi.
”Olisin voinut lähteä muualle työhön, mutta päätin jäädä. Tosin joskus syysmyöhällä, kun aamuyöllä kävelen kotiin kuivurilta ja katselen, että kirkolla palaa valo, mutta muualla on pimeää, saatan hetken ajatella, onko tässä hommassa järkeä.”
Pelloilla kasvaa rehuviljaa, kauraa ja ohraa. Ennen sato käytettiin omassa sikalassa, nyt se menee enimmäkseen vientiin. Maatalouden tulos on EU:n aikana romahtanut. ”Leivässä pysyy, mutta päällinen täytyy hakea muualta”, isäntä kuvaa.
”Joka sukupolven täytyy keksiä oma juttunsa. Minä olen harjoittanut nyt rahtihöyläystä, esimerkiksi lähialueen rakentajille ja kirvesmiehille.”
Tilanpidon hankaluuksia ja vastoinkäymisiä Aarne Järä arvioi, että sotareissustakin selvittiin, ja viljelyn ongelmat ovat sen rinnalla lasten leikkiä.
”Positiivinen asenne, usko ja huumori pitivät sodassa hermot kasassa, ja ne kantoivat häntä koko elämän ajan muutenkin”, luonnehtii Mikko isoisäänsä.
”Pappa sanoi aina, ettei ainakaan pidä lyödä hanskoja tiskiin ja jäädä pirttiin maleksimaan. Maata kannattaa viljellä, koska maa on Suomi. Kotimaa, isänmaa on meille hyvä maa.”
Hiljaisina Laatokan rannalla
Äyräpään ja Tali-Ihantalan taistelut kokenut pappa viipyi viisi vuotta rintamalla. Kahdeksasta veljeksestä kolme kaatui, muut haavoittuivat paitsi Aarne. Paljon meni myös tuttuja kotikylästä.
Joskus 90-luvulla Järät kävivät kolmen polven seurueella itärajan takana, vanhoilla taistelupaikoilla.
”Kun seisoimme pappan kanssa Laatokalla Vuoksen rannalla, edessä kolmesataa metriä virtaavaa vettä, aika vähän oli sillä hetkellä sanoja”, Mikon ääni värähtää ja silmät kostuvat vieläkin muistosta.
Miehet katselivat maisemaa, missä Aarne oli Kannaksen suurhyökkäyksen aikaan kesällä 1944 kauhonut henkensä kaupalla yli joen, ainoana varusteenaan hakaneulalla housuihin kiinnitetty taskunauris eli kello. Koko matkan vihollinen tulitti uimareita, moni mies jäi veteen.
”Minun sukupolvelleni sota on kaukainen asia, meille Suomi on ollut aina Suomi. Pappan sukupolvella sotakokemukset kulkivat aina mukana.”
Onhan eväät pakattu?
Aarne Järä asui satavuotiaaksi yksin, omin käsin rakentamassaan vaarinpirtissä. Taloaan hän lämmitti puilla, vasta kahtena viimeisenä talvena piti turvautua öljylämmitykseen.
”Pappa neuvoi aina, että sen verran metsää kannattaa hoitaa, että liiteri pysyy täynnä. Hänen polttopuunsa eivät koskaan loppuneet.”
Läheisten tuella kirkonrakentaja pärjäsi kotona viimeisiin viikkoihinsa asti, Mikko oli tärkein luottohenkilö yötä päivää. Ongelmatilanteissa pojanpojan sai aina kännykällä kiinni, ja tämä riensi auttamaan.
Kun Mikko viimeisen kerran sairaalassa jutteli pappan kanssa, puhuttiin kotimetsän tuulenkaatojen korjaamisesta.
”Onhan teillä eväsreppu pakattuna huomista varten”, vanhus varmisteli.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
