Vähikkälään haluavat nyt kaikki Olavi Uusivirtaa myöten – mutta miksi?
Janakkalan Vähikkälän kylä pursuaa elämisen riemua, mutta vetovoiman eteen on tehty paljon töitä.
Suvipuoti on kesäisin koko kylän olohuone. Vasemmalta Suvi Pesonen, Minna Mäenpää, Justus Tiitinen, Sanna Valajärvi, Heikki Sauvala ja Erika Mantere. Kuva: Sanne Katainen21.6.201900:10
Suvivirsi ei ollut tämän kesän alussa se Vähikkälän väljämän kevätjuhlissa ylimpänä kaikunut laulu. Ei, vaikka 140 vuotta täyttänyt kyläkoulu on kyläläisille äärettömän rakas ja sen eteen on tehty suunnattomasti työtä.
Virren sijaan 80-vuotiaalla seuratalolla raikui kolme päivää Olavi Uusivirran rock.
Kaikki kuitenkin alkoi kyläkoulusta, niin kuin niin monella muullakin kylällä. ”Koulu on tuonut meidät yhteen”, toteaa Suvi Pesonen alias Äiti Kiljunen, yksi kylä kantavista voimista.
”Ilman kunnan päätöstä lakkauttaa koulu ei oltaisi tässä”, vahvistaa Erika Mantere.
Pesonen, Mantere, Minna Mäenpää ja Heikki Sauvala seisovat Suomen toiseksi vanhimman toiminnassa olevan kyläkoulun pihalla ja kertovat Janakkalan Vähikkälän kylän touhuista.
”Me Suvin kanssa ollaan synnynnäisiä kyläläisiä, näillä muilla on käynyt älyttömän hyvä tuuri”, Sauvala veistelee. ”Toisaalta, me ollaan pakotettuja tähän toimintaan, muille se on vapaaehtoista.”
Sauvalalla on perspektiiviä kylän toimintaan. ”Tämä kylä on nyt hyvin erilainen kuin 70-luvulla, jolloin kyläkoulua pelastettiin ensimmäistä kertaa. Maaseudun murros näkyy siinä, että täällä asuu nyt eri duuneissa olevia ihmisiä ja se tarkoittaa monenlaista osaamista. Koulu on tuonut meidät yhteen.”
”On hyvä tuntea historia, mutta on tärkeää kehittää toimintaa nykytarpeiden mukaiseksi”, mies lisää.
”Maailma muuttuu niin nopeaan, ettei voida ajatella että aina tehdään samalla tavalla”, Pesonen pohtii. ”Pitää pystyä reagoimaan maailman muutokseen ja sen tuomiin tarpeisiin. Tavoitteena on viedä kylätoiminta ihan toiselle tasolle.”
Se onkin haaste. ”Jossain vaiheessa tuntui, että eihän me keksitä uusia asioita”, Mantere sanoo. ”Mutta mitä hullumpi idea sitä parempi.”
Ehkä tässä on yksi kylän vetovoiman salaisuus. Hullu heittäytyminen.
Koulun jatkumisen suhteen vedetään nyt henkeä. Siihen liittyivät myös Olavin keikat.
”Koulun pelastaminen on vaatinut niin paljon. Vuosittain on täytetty papereita ja haettu hankkeisiin rahaa, selvitelty järkyttävä määrä asioita. Ollaan oltu aina koulua pelastamassa”, Pesonen sanoo. ”Haluttiin jotain itselle.”
Viime syksynä Pesonen sai sitten öisen idean kutsua Olavi Uusivirta seuratalolle keikalle. Tapahtuma oli menestys ja Vähikkälän väki hurmasi Olavin bändeineen.
Yksi asia johti toiseen ja kasvoi. Niinpä Vähikkälän väki sai järjestettäväkseen toukokuun lopulla Olavin kolmipäiväiset levyjulkkarifestarit, jotka kulkivat Kevätjuhla-nimellä. ”Koko kylä isovanhempia myöten meni sekaisin Olavin jengistä”, Pesonen, alias Äiti Kiljunen nauraa.
”Juhla oli kyllä raju puristus kylältä, mutta ei hetkeäkään ollut tunnetta, ettemmekö olisi selvinneet siitä. Loistava porukka ja jaettu vastuu on toimivuuden ydin”, Pesonen sanoo.
Toinen kylän vetovoiman salaisuus taitaa olla uskomattoman hyvä yhteishenki, kyky tehdä asioita yhdessä.
”Juhla antoi meille lisää uskoa, että tehdään juuri oikeita asioita, oikealla tavalla. Se kasvatti rohkeutta tarttua uusiin tilaisuuksiin. Saatiin lukuisia ystäviä ja uusia yhteistyötahoja. Toki saimme valtavasti näkyvyyttä myös. Ja kokemusta, osaamista sekä paikan kehittyä tapahtumajärjestäjänä”, Pesonen summaa.
”Emme ole pitkän suunnittelun ihmisiä, mutta kyllä selkeästi musiikkihommat ovat nyt tainneet astua kuvioihin. Jännityksellä odotamme itsekin, että mitä seuraavaksi eteemme tupsahtaa. Nälkä kasvaa syödessä!”
Ei Vähikkälän meno ole kuitenkaan pelkkää rokkia. Kylässä on useita aktiivisia järjestöjä vpk-kerhosta ja vesiensuojelusta marttatoimintaan sekä touhuihin koulun ympärillä.
Kesäkuun alussa Vähikkälässä aloitti kolme kesätyöntekijää Janakkalan Osuuspankin kesätyösetelillä. He pitävät lapsille erilaisia kerhoja ja vohvelibaaria. Kesään kuuluu myös Maa- ja kotitalouseuran pop up -anniskelupäiviä ja toimintapajoja.
Lisäksi kesällä nautiskellaan Äiti Kiljusen ja Vähikkälän Väljämän yhteistyönä järjestämiä kylälounaita. Lähiruokaan painottuneet lounaat aloitettiin 2015, ideana saada ihmiset syömään yhdessä. Viime kesän viidellä kerralla kävi yhteensä 300 ruokailijaa.
Eikä hankkeistakaan olla luovuttu. Kylä on myös mukana Älykäs kylä -kilpailussa, jonka tarkoituksena on löytää uudenlaisia ratkaisuja kylien kehittämiseksi.
Samoin Vähikkälä on jättämässä ratkaisuesitystä valtakunnalliseen kuntien Klash-kilpailuun. Janakkala on yksi Klash-kilpailun kolmesta kunnasta, jotka valittiin 77 kunnasta. Tähän liittyen Vähikkälä pääsi mukaan isoon EU-hankkeeseen ja on pilottikylänä kokeilemassa sovellusta, jolla tutkitaan kyläläisten liikkumista haja-asutusalueiden liikkumispalveluiden kehittämiseksi.
Tärkeä kyläläisiä yhdistävä paikka on ollut kylänraitin varrella oleva Suvipuoti. Nimensä mukainen kesäkauppa kokoaa kyläläisiä ja kesäasukkaista yhteen jo 15. kesää. Se on kyläläisten olohuone kesäisin.
”Muuten kaikki vaan menisivät omia menojaan”, Sauvala kuvaa.
Puoti on talviaikaan opettajan hommia tekevän Sanna Valajärven rakas kesäduuni.
Valajärvi muutti takaisin kotikyläänsä reilut viisitoista vuotta sitten. ”Tuntui ankealta, kun täällä ei ollut mitään. Lapsuudessani ukot istuivat keinussa tässä pihalla ja juttu lensi.”
”Sitten veli osti tämän talon ja ehdotin hänelle, että avaisin tähän puodin, että voitaisko kokeilla? Ajatus oli, että mennään kesä kerrallaan”, Valajärvi nauraa.
Ja tavallaan kesä kerrallaan on mentykin. Nyt kesiä on jo aika monta ja puotia on laajennettu muutamaan otteeseen.
Juttua tehtäessä Suvipuoti ei ole vielä auki, mutta lyhyen kuvaushetken aikana moni ehtii pysähtyä kyläpuodin pihalla pysähtyä kysymään, onko puoti jo auki. ”Ei vielä, ihan kohta”, Valajärvi hymyilee.
Etenkin kylän vanhempi väki ja lapset odottavat puodin avautumista malttamattomina. Jonain kesänä Valajärvi kauppaa järjestäessään kuuli, miten pieni Ville-poika huikkasi toiveikkaana pihalla äidilleen: ”Mä näin, että se ovi on jo vähän raollaan.”
”Koskaan ei ole ketuttanut tulla töihin”, Valajärvi painottaa. ”Joskus on väsyttänyt, mutta koskaan ei ole ketuttanut”, hän lisää pilke silmäkulmassa.
Puoti on auki elokuun loppuun, sitten pidetään päättäjäiskekkerit. Eikä niissäkään veisata virsiä. ”Kauppa kiinni -bileiden jäljiltä on löytynyt polkupyöriä ojanpientareilta, rintaliivejä raitilta ja isäntiä ollut kateissa. Se on semmoinen kesän nollaus”, Valajärvi nauraa.
Mutta sitä ennen nautitaan kesästä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
