Pitäisikö katsoa peiliin?

Naapurustossani on perhe, yksi muiden joukossa. Isä, äiti ja pienet lapset muuttivat Suomeen lähes 30 vuotta sitten. Huutelevat välillä teelle puutarhaansa, rouva kiikuttaa maistiaisia herkuistaan. Lapsilla akateeminen koulutus, pelastavat ja auttavat työssään meitä suomalaisia.

Myös äiti ja isä ovat olleet työelämässä koko täällä olonsa ajan. Poika on joka äidin unelmavävy: komea, iloinen, ystävällinen, kohtelias. Isä on perehtynyt laajasti Suomen kieleen, kirjallisuuteen, historiaan.

Siis kaikki hyvin? Ainakin voisi olettaa.

Eräänä päivänä kerroin naapurilleni, miten surullinen olen kaikesta pahuudesta, jota maailmassa tapahtuu. Miten suvaitsemattomia olemmekaan toisiamme kohtaan, julmuutta ja itsekkyyttä kaikkialla.

Naapuri kertoi heidän elämästään Suomessa. He halusivat alusta asti olla mukana veronmaksajina rakentamassa suomalaista yhteiskuntaa ja antaa oman panoksensa uuden kotimaansa hyväksi. Hänen puheestaan kuulsi väsymys ja suru, jota ihminen kokee, kun joutuu pakon edessä jättämään oman synnyinmaansa ja läheisensä.

Mietin, osaammeko apua antaessamme olla myös kiitollisia, kun ihmisiä muuttaa Suomeen, jossa syntyvyys laskee. Osaammeko tukea tarpeeksi hyvin toinen toisiamme?

Naapuri kertoo perheensä arjesta. Minne tahansa hän menee, vaikkapa vain istahtaisi hetkeksi terassille, hän kuulee heti: Mistä tulet? Oletko muslimi? Mistä saat rahasi? Hänet on pahoinpidelty, kaksi nuorta kävi kimppuun. Pankki­automaatilla hänen takanaan huudetaan: Rahat tänne! Mistä olet ne saanut? Ne ovat minun!

Pyöräilijä kiilasi tahallaan hänen vaimonsa päälle jalkakäytävällä. Heidän poikansa on yritetty pudottaa maantie­sillalta alas. Haluatko lentää? Onneksi hän sai rimpuiltua itsensä vapaaksi ja pääsi pakenemaan. Hänen ystävänsä postiluukusta on heitetty ulostetta.

He tietävät, mitä tarkoittaa syrjiminen, ryhmästä eristäminen, huomiotta jättäminen.

Naapuri puhuu perheestä ja lapsista, siitä, kuinka jo pienestä lapselle on opetettava, miten toista tulee kohdella, kunnioitettava ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia kansallisuudesta ja kulttuurista riippumatta. Heidän perheessään vanhemmilla on kuitenkin ollut jatkuva huoli, ettei heidän lapsilleen tehtäisi mitään pahaa.

Ohitsemme kulkee ulkoilija, jota naapurini tervehtii ystävällisesti, vaihtaa muutaman sanan ja toivottaa hyvää päivänjatkoa. Kuten hänellä on tapana tehdä.

Olemme ihmisiä, asumme samassa maassa, meitä yhdistää samat arvot, huumorintaju yms. Miksi meitä kohdellaan eri tavalla?

Löytyy yksi selittävä tekijä. Ihoni on hieman vaaleampi kuin heidän. Onko vaalea pigmentti siis laadukkaampaa?