Hollolassa hoilaamassa

Kuva: Jaana Kankaanpää 

Kirjoitan tätä hollolalaisen maatalon vanhan rengintuvan ja pajarakennuksen vinttikamarissa mukavasti laverilla makoillen.

Alakerrasta kuuluu vaimeana basson pompotus. Maha on täynnä kotiruokaa. Seuraava ateria odottaa jo päärakennuksen salissa pitkän pöydän ja penkkien äärellä.

Ikkunoista avautuu päijäthämäläinen kulttuurimaisema. Jääkauden jättämät soraharjut ja kummut ympäröivät peltoja, joita on saman suvun toimesta viljelty jo nelisensataa vuotta. Se on pitkä aika. Rukiin, ohran ja rypsin lisäksi tällä tilalla tuotetaan suuri osa suomalaista musiikkia.

Olen Rappulan maatilalla sijaitsevassa Petrax-studiossa äänittämässä Elonkerjuun seuraavaa cd-tallennetta.

Tässä on yksi esimerkki siitä, että maaseudulla voi tehdä mitä vain, jos on rohkeutta ja uskoa tulevaisuuteen ja tekemisiinsä. Maatalous ja siihen liitettävät elinkeinot ovat suuri mahdollisuus!

Tässäkin tapauksessa musiikkiharrastuksesta lähtenyt äänitysstudion pito on laajentunut täysimittaiseksi ammattistudioksi laitearsenaaleineen, yöpymispaikkoineen ja täyshoitoineen.

Emäntä ja isäntä pitävät huolen muusikonrentuista. Täällä ei tarvitse tuumata mitään muuta kuin musiikkia.

Ja sitä paikka huokuu. Valokuvat seinillä kertovat historiaa: Täällä on äänitetty lukuisia Suomen huippubändejä ja -levyjä Himistä Nightwishiin.

Täällä, keskellä ei-mitään. Täällä, missä ei pitäisi mitään tapahtua. Sale-kauppa on kahden kilometrin päässä, kirkonkylään matkaa on toistakymmentä kilometriä. Silti studio on melkein täystyöllistetty. Hienoa!

Käppäälin Hollolan kirkonkylän läpi ja ihailin maisemia. Kylästä huokuu, että täällä on eletty jo kauan, moni markki puskee polkuja sekä vuosisataisia pihakoivuja ja -kuusia.

Kävellessäni maantietä pitkin aina Pyhäjoen kartanolle asti, muistin, mikä tässä soittajan hommassa myöskin hienoa. Se on se, että tulee vahingossa nähneeksi monenmoista paikkaa ja paikkakuntaa. Ilman musiikkia en olisi koskaan käynyt Hollolan vanhan kunnantuvan kuppilassa juomassa sumppia.

Olen ottanut periaatteeksi, että jos vain yhtään ylimääräistä aikaa liikenee, lähden matkaan ja tutustun paikallisuuteen. Yritän löytää paikallislehden, josta saan lukea, että täällä eletään samat huolet ja ilot kuin muuallakin.

Ruokakauppojen ilmoitukset on pakko lukea, ei mitään järkeä, mutta jotakin paikallisesta meiningistä saa tietää myös niiden kautta. Kylän kuppila tai kahvila on myös pakko kokea.

Parin tunnin kävelykierroksen jälkeen tunnen olevani lähempänä paikkakuntaa. Muistan paikasta muutakin kuin nimen.

Olen sitä mieltä, että aina oppii, kun on kotoa pois. Kun käy kauempana omaa markkia, näkee oman elämässä toisesta valossa.

Emäntä kutsuu ruokapöytään. Äänittäjämme, tuottajamme ja viisihenkinen orkesterimme pitävät musisoinnista tauon. Bassonpompottelun jälkeen pääsen itsekin rämpyttämään kitaraani.

Iltayhdeksään jatketaan ja sen jälkeen lämmitetään alakerran puusauna. Täällä syvällä maaseudulla, kaukana kaupungin hulinasta, leppoisasti nautiskelen, mutta tiukasti työtä tehden synnytetään uutta suomalaista musiikkia!

Simo Eemil Ralli

Kirjoittaja on teuvalainen maanviljelijä

ja Elonkerjuu-yhtyeen kitaristi.