Aitoa läheisyyttä ei voita mikään. Mirja Mäkisellä ja Saima Lahdelmalla oli hymy herkässä.
LÄMPÖÄ JA LÄHEISYYTTÄ
Laulu pidentää ikää. Raili Ahvenainen ja Aune Salminen näyttivät mallia.
Hoitaja Pirjo Väänänen sai porukan nestorin Eino Virtasen, 97, innostumaan. Anna-Liisa Kärpänen seuraa vierestä.
Ei tämä niin vakavaa ole, totesivat vapaaehtoiset vanhustyöntekijät Raili Lehtimäki (edessä) ja Mirja Mäkinen.Suomen väestö ikääntyy vauhdilla. Vapaaehtoinen vanhustyö on tulevaisuudessa entistä tärkeämpi voimavara. Pertunmaalla se on toimii jo nyt.
On vuodet niin kauaksi jääneet jo taa,
se lapsuutes mieleeni saa...
Ikivihreät laulut Suvivalssista Lapin polkkaan ja Tyttären valssiin soivat. Ilmassa on nostalgiaa ja kaihoa. Kello on yksitoista aamupäivällä, mutta päiväkeskus Jokituvalla Pertunmaalla antaudutaan karaoken pyörteisiin. Heikki ja Mirja Mäkisen pitämässä laulutuokiossa laulu raikaa.
Mäkiset ovat järjestäneet vanhuksille karaokea kahden vuoden ajan. Yhteisestä lauluhetkestä tulee hyvä mieli myös järjestäjille.
”On hienoa saada ihmiset laulamaan ja huomata, että heidän mielensä piristyy. Me laulamme itse mukana ja opettelemme kappaleita”, Heikki Mäkinen sanoo.
Vaivatonta yhdessäoloa
Vuodesta 1992 toiminut Jokituvan päiväkeskus tarjoaa kolmena päivänä viikossa ohjelmaa kotona asuville ikäihmisille. Tavoitteena on torjua yksinäisyyttä sekä lisätä hyvinvointia ja omatoimisuutta.
”Pyrkimyksenä on olla matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jonne kaikkien olisi helppo tulla. Useimmat jäävät koukkuun kerrasta. Meidän ei tarvitse keksiä selityksiä toiminnalle. Me vain olemme ja pidämme hauskaa yhdessä”, päiväkeskuksen hoitaja Pirjo Väänänen sanoo.
Päiväkeskuksen henkilökunnan resurssit ovat rajalliset. Vireä ohjelmapuoli ei pyörisi ilman Mäkisten kaltaisia vapaaehtoisia. Jokituvalla pyöritetään myös bingoa, tietovisoja ja muistipelejä.
Vanhuksille on myös järjestetty retkiä läheisille maitotiloille. Siellä on muisteltu, millaista elämä lypsytilalla oli ennen vanhaan.
Vapaaehtoistyö ei korvaa ammattihenkilökunnan työtä, vaan tukee sitä.
”Silloin kun paikalla on ohjelman pitäjiä, voin keskittyä paperitöihin ja suunnitella tulevaa ohjelmaa”, Väänänen toteaa.
Vapaaehtoiset käyvät myös ikäihmisten kotona. Pienikin asia voi rikastuttaa vanhuksen arkea. Se voi olla yhteinen hetki kahvikupin ääressä, korttipeli tai sanomalehtien selailua.
Vanhojen asioiden muistelu on usein parasta aivojumppaa.
”Vanhusten kanssa on mukava työskennellä. Me ennen sotia syntyneet arvostamme samoja asioita ja jaamme yhteisiä ajatuksia. Välillämme on erityinen arvostus toisia kohtaan”, yli 40 vuotta vapaaehtoistyötä tehnyt Ritva Lehtimäki sanoo.
Pelisäännöt auttavat
Pertunmaan kunta on mukana Ikäosaavat palvelualueet Etelä-Savossa -hankkeessa. Mikkelin ammattikorkeakoulun luotsaaman pilottihankkeen tavoitteena on luoda auttamistyöhön pysyvä toimintamalli ja saada avustustyölle uusia muotoja ja tekijöitä.
Pertunmaan kunnan johtavan hoitajan Maija Loposen mukaan vapaaehtoistyöstä on tullut hankkeen ansiosta innostavampaa ja organisoidumpaa.
”Selkeät pelisäännöt ovat tärkeitä. Vapaaehtoisen on mukavampi toimia, kun hän tietää oman roolinsa ja tehtävänsä.”
”Olemme kouluttaneet kunnan henkilökuntaa, että he osaisivat hyödyntää ja kannustaa vapaaehtoisia”, Maija Loponen sanoo.
Pertunmaalla vapaaehtoistyö kohdistuu vanhuksiin, jotka ovat palvelujen piirissä. Näin apua saavat eniten sitä tarvitsevat. Kohteena on sekä kotona että palveluyksiköissä asuvia senioreita.
Vaikka asiakaslähtöisyys on kaiken a ja o, on vapaaehtoisen huomioitava omat lähtökohdat. Jokaisen tulisi mitoittaa osallistumisensa mahdollisuuksien ja oman jaksamisen mukaan.
”Jokainen tuo mukanaan oman ideansa ja osaamisensa. Joskus auttaja ja autettava saattavat olla eri linjoilla. Silloin meidän tehtävänä on olla keskellä, kuunnella ja ohjata heitä”, Loponen sanoo.
Auttajakin saa jotain
Kirsti Lång ja Teija Koivunen ovat muualta muuttaneita. He eivät tunteneet pieneltä kylältä juuri ketään. Vapaaehtoistoiminnan myötä he ovat tutustuneet sekä autettaviin että auttajien verkostoon. Nyt kylän raitilla saa huiskutella tuon tuosta tutuille.
”Muuttaessani minua arvelutti, että jäänkö yksinäni torppaan tönöttämään. Otin kuntaan yhteyttä ja pääsin nopeasti mukaan”, Kirsti Lång kertoo.
”Toiminta on ollut yllättävän monipuolista. Olen ollut mukana vapaaehtoisissa koulutuksissa ja seminaareissa. Eräässä tilaisuudessa puhuin yli sadalle ihmiselle. En kuvitellut koskaan tekeväni sellaista”, hän hymähtää.
Teija Koivunen kiinnostui vapaaehtoistyöstä jäätyään eläkkeelle. Arkeen syntyi aukko. Vaikka intoa riitti, kynnys lähteä mukaan oli korkea.
”Näin lehti-ilmoituksen, jossa haettiin vapaaehtoisia. Ensimmäisenä iski uteliaisuus ja ajattelin, että tämä on minun juttu. Samalla tuntui hullulta, koska olin juuri päässyt eroon 40 vuoden rankasta työputkesta”, Koivunen muistelee.
Hän käy pari kertaa viikossa yksin asuvan vanhuksen luona. He kahvittelevat, lukevat lehtiä ja muistelevat menneitä.
”Joskus hieron hänen niskojaan ja käymme pienellä kävelyllä. Tärkeintä on kuitenkin läsnäolo. Hänelle riittää, kun joku pitää seuraa”, Korhonen sanoo.
Vanhuksia voi ilahduttaa monella tavalla. Apua voi antaa kerran, satunnaisesti tai säännöllisesti. Auttajalla on myös oikeus lopettaa auttaminen, jos hänestä siltä tuntuu.
”Eräs jouluihminen käy kerran vuodessa askartelemassa vanhusten kanssa joulukoristeita. Hänelle on tärkeää saada kuulua auttajien joukkoon. Kukaan ei tee tätä työtä pitkään, ellei hän saa siitä itselleen jotain”, Maija Loponen muistuttaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
