Naisiin kohdistuva väkivalta lisääntynyt
Huomenna 25. marraskuuta vietetään YK:n kansainvälistä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää. Maailmanlaajuisesti on nähty, että pandemialla on ollut vaikutuksia lähisuhdeväkivallan kärjistymiseen, myös Suomessa.
Pandemian myötä ihmiset sulkeutuivat koteihinsa. Koti voi olla lähisuhdeväkivallan uhreille vaarallisin paikka. Koronakevään aikana turvakodeissa oli enemmän vapaita paikkoja kuin aiemmin, mutta samaan aikaan poliisi tiedotti kotihälytysten määrän lisääntyneen. Pandemia ja sen tuomat rajoitukset pahensivat näin ollen lähisuhdeväkivallan uhrien tilannetta entisestään.
Suomessa naiset joutuvat toiseksi eniten väkivallan uhreiksi koko unionissa. Tilastokeskuksen raportista selviää, että lähisuhdeväkivalta on sukupuolittunut ilmiö: 75,2 prosenttia aikuisista uhreista oli naisia. Uhrien kokonaismäärästä 21,3 prosenttia oli lapsia.
Suomessa joka toinen nainen kertoo kokeneensa fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa elämänsä aikana. Miehet ja naiset kertovat kokeneensa saman verran väkivaltaa parisuhteissa, mutta naiset kärsivät useammin vakavasta väkivallasta ja väkivallan aiheuttamista vakavista vammoista. Vuosina 2010–2019 parisuhdeväkivallan uhrina kuoli vuosittain keskimäärin 14 naista. Jokainen kuolonuhri on liikaa.
Väkivalta ei ole hyväksyttävää missään muodossa. Meidän tulee rakentaa turvallisempi yhteiskunta kaikille. Tämä vaatii, että lähisuhdeväkivallan uhrien välttämättömät palvelut taataan ja rakenteita vahvistetaan tulevissa hyvinvointialueissa.
Jotta yhteiskunta onnistuisi tehtävässään, tarvitsemme vahvan poliittisen tahtotilan väkivallan ennaltaehkäisemiseksi. Ensimmäinen askel väkivallan pysäyttämisessä on hiljaisuuden murtaminen. Suomen kansallinen väkivaltaobservatorio on kansalaisjärjestöjen, tutkijoiden ja yksityishenkilöiden muodostama verkosto naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Valoa, ei väkivaltaa on verkoston vuosittain järjestämä kampanja.
Haluamme kiinnittää huomion lähisuhdeväkivallan uhreihin, jotka tarvitsevat paljon tukea selviytyäkseen pandemian pitkäaikaisista vaikutuksista.
Pia Sundell
Barnavårdsföreningen
Suomen kansallisen väkivaltaobservatorion puheenjohtajajärjestö
Anne Nickström
Barnavårdsföreningen
Katariina Ainasoja
Naisjärjestöt Yhteistyössä NYTKIS ry
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

