Herää Suomi

Suomalaisen hitautta on sekin, että hän kestää paljon, ennen kuin suuttuu, mutta kun hän on kerran vihastunut, niin hän vihastuu silmittömästi. Hän kärsii nöyränä kovan katovuoden, mutta nurisee, jos vähäinen sade tulee sopimattomaan aikaan. Hän antaa anteeksi sille, joka on hävittänyt hänen omaisuutensa, mutta jos joku varastaa häneltä marhaminnan, hevosen talutusköyden, hän tekee siitä käräjäjutun. Näin kuvasi Topelius tyypillistä suomalaista v. 1875 ilmestyneessä Maamme-kirjassa.

On sanottu, että joka yleistää, on hölmö. Kuitenkin Topeliuksen kuvauksessa suomalaisuudesta on jotakin ohittamatonta. Hän saattaa nähdä kultaläjiä jalkojensa edessä, mutta ei tule kurottaneeksi kättänsä niitä ottaakseen. Tuosta nousee mieleen viime aikojen tuottavien valtionyritysten myynti – ja jopa lahjoitus, kuten Soklin kaivoksen miljardiomaisuuden kohdalla – ulkomaisille sijoittajille.

Hänellä on hyvä luontainen ymmärrys, mutta ketään ei voi niin helposti pettää kuin häntä. Tuoreet hallituspuolueet ja nykyiset ministerit pettivät ennen vaaleja antamiaan lupauksia. Kohua on kyllä syntynyt, mutta se on hälvenemään päin.

Häntä inhottavat kaikki uudet mallit ja tavat, mutta kun muut ovat jo lopettaneet käyttämästä niitä, silloin hän ihastuu niihin.

Eriarvoisuutta ja köyhyyttä tuottava uusliberalismi on henkisesti hylätty maailmalla, mutta täällä sitä ryhdytään vasta toden teolla toteuttamaan. Sotilasliitto Nato on menneisyyden jäänne, mutta nyt siihen on täällä ainakin vallanpitäjien keskuudessa ihastuttu.

Ei liene sääntöä ilman poikkeusta. Todellisuus on vieläkin moniulotteisempi kuin Topeliuksen laaja kuvaus suomalaisuudesta. Se kuitenkin haastaa erittelemään yhteiskunnallista todellisuutta.

Kyky eritellä elämäänsä oli jo antiikin Epikuroksen mukaan yksi ihmisen onnellisuuden osa. Jos näin on, miksi se ei olisi myös osa yhteiskuntaelämän onnistumista. Sama asia on sanottu myös toisin: Demokratia syntyy keskustelusta.

Politiikassa ja yhteiskunnassa on kyse kehityksen suunnasta. On kysyttävä mennäänkö oikeaan vai väärään suuntaan. Sen arvioimisessa ratkaisevaa on näkökulma. Onko kyse kaikkien pärjäämisestä vai vain joidenkin hyvinvoinnista.

Moni suomalainen näkee, että vallan ja pääomien kasautumisen sekä eriarvoisuuden kasvun suunta on väärä. Meneillään on harvainvallan ja kansanvallan kamppailu. Sen lopputulos on selvä. Harvainvalta tulee näennäisestä vahvuudestaan huolimatta häviämään, kun kansalaiset laajasti heräävät toimimaan muutoksen puolesta.