"En voinut olla tuntematta hiljaista kaameutta rinnassani" – päiväkirjan kirjoittamiseen on monta syytä ja ne pysyvät samoina vuosisadasta toiseen

Päiväkirjan kirjoittamisesta tuli nuorelle Kirsi Teräsvuorelle henkireikä, kun hän sairastui. Kuva: Sanne Katainen

Mielipide

8.2.202016:00

Kolumni

Aura Pilkama

"Siinä minä istuin ihan läpinäkymättömässä pimeydessä kuunnellen murhavehkeiden ulvontaa. Mutta miten koetinkin ymmärtää sitä, että minä, Kirsti, olin nyt sodan keskellä, en tainnut sitä käsittää. Pelkoa en tuntenut muuta kuin vankien tähden. [...] En voinut olla tuntematta hiljaista kaameutta rinnassani, kun katselin ulos. Oli melkein pimeä, ainoastaan Nikolainkirkon ja teollisuuskoulun ääriviivat kuvastuivat synkkinä ja juhlallisina taivasta vastaan. Ja tulipalo siellä kaukana Kirkkokadun päässä ikäänkuin tulisin silmin tarkasteli, mitä tämä synkkä yö kätki sisäänsä."

Huhtikuun 12. päivänä 1918 Helsingin kaduilla käytiin sisällissodan ratkaisutaisteluja. 18-vuotias Kirsti Teräsvuori kirjoittaa päiväkirjaansa näkemästään, kuten hän on tehnyt jo kahden vuoden ajan.

Kirsi Teräsvuoren kirjoituksia on säilynyt kymmeniätuhansia sivuja silmiltä piilossa arkistossa. Kuva: atelier paris

Ajan kuvan lisäksi kellastuneiden sivujen kaunokirjoituksesta avautuu huonosti aikansa odotuksiin istuvan nuoren naisen mielenmaisema. Teksteistä selviää, että Teräsvuori tunsi jo nuoresta asti ulkopuolisuutta, yksinäisyyttä ja melankoliaa, kertoo Turun yliopiston väitöskirjatutkija Karoliina Sjö. Hän tutkii nuoren porvaristytön päiväkirja-aineistoa väitöskirjassaan.

Kirsti Teräsvuori alkoi pitää päiväkirjaa syksyllä 1916, joka oli käännekohta nuoren naisen elämässä: Maineikkaaseen Ståhlbergien sukuun kuuluva Teräsvuori joutuu lopettamaan koulunkäynnin, kun yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta tunteva nuori nainen lähetetään lääkärin määräämänä vuodeksi Ristiinaan Gulinin pappilaan lepuuttamaan hermojaan.

Pappilassa Kirsti alkaa kirjoittaa kokemuksiaan ja tuntemuksiaan ylös. Päiväkirjamerkintöjä syntyy joka päivä. "Sairaus on koko ajan esillä. Kun hän palasi pappilasta, alkoi sisällissota, josta on paljon kuvauksia. Samoin siitä, miltä se tuntui nuoresta tytöstä", Sjö kertoo.

Karoliina Sjö on tuonut Kirsi Teräsvuoren kirjoituksia esiin myös luovin keinoin taideprojektissa. Kuva: Heta Lähdesmäki

Itsestä kertomisen historia ulottuu pitkälle, vaikka kaikilla ei siihen ole aina ollut mahdollisuutta. Yhteiskunnallinen asema ja kirjoitustaito ovat vaikuttaneet siihen, kuka päiväkirjoja on kirjoittanut, Sjö sanoo.

"Sitä mukaa, kun kirjoittaminen on demokratisoitunut, yhä useammat ovat kirjoittaneet. Esimerkiksi talonpoikien päiväkirjoja löytyy jo 1600-luvulta, ja niitä ovat kirjoittaneet sekä miehet että naiset."

"Pohjoismaissa kirjallisen kulttuurin demokratisoitumisen myötä päiväkirjakirjoittamisen suosio kasvoi ja aktiivinen kirjallinen harrastaminen yleistyi laajemmin kansan keskuudessa."

Jälkipolville merkinnät tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa historiaan ja ihmisten mieliin. Myös tutkimusaineistona niiden arvostus on Sjön mukaan noussut.

Kulttuurihistoriallisesti päiväkirja kertoo aina sekä kirjoittajan päivittäisen arjen ja oman itsensä dokumentaation lisäksi historiasta laajemmin. Ne antavat tutkijalle tärkeää tietoa ajasta ja paikasta, Sjö sanoo.

"Esimerkiksi feministiseen tutkimukseen päiväkirjoilla on ollut iso merkitys, sillä niiden avulla on voitu nostaa vaiettujen naisten ääniä esiin. Tutkimustraditiossa niillä on tärkeä rooli."

Päiväkirjan kirjoittamisen motiivit ovat Sjön mukaan säilyneet hyvin samanlaisina tähän päivään. Aluksi almanakkoihin kirjoitettiin muistiin päivän tapahtumia, sitten muistikirjat yleistyivät.

Osa kirjoituksista on ollut tietoista henkilökuvan rakentamista itsestä jälkipolville. Poliitikkopäiväkirjojen ja sotapäiväkirjojen genre on hyvin laaja.

"Aina on ollut lokikirjoja, sääpäiväkirjoja, matkapäiväkirjoja. Sairauspäiväkirjat ovat vielä ihan oma genrensä."

Usein ajatuksia kirjoitetaan ylös silloin, kun on tapahtunut jotain itselle merkityksellistä tai kokee voimakkaita tunteita tai surua.

Intiimeihin asioihin keskittyvä päiväkirjaperinne alkoi yleistyä 1800–1900-luvuilla. "Mukaan tuli rakas päiväkirja -konventio ja lukot päiväkirjoihin. 2000-luvulla tulivat blogit, vlogit ja tubettaminen."

Nykyään itsestä kerrotaan julkisesti enemmän kuin koskaan ja visuaalisuus on korostunut. Sjö mainitsee esimerkiksi somepalvelu Instagramin, jossa on yleistynyt päiväkirjamainen videoiden ja kuvien jakamismuoto.

Sjö huomauttaa, että raja intiimin ja julkisen päiväkirjan välillä on aina ollut häilyvä. "Ennen on ollut yleistä lukea kirjoituksia ääneen ystäville tai perheenjäsenille. On ehkä saatettu kirjoittaa itselle, mutta myöhemmin on lähetetty pätkiä lehteen."

Teräsvuoren päiväkirjoista selviää, ettei hän halunnut perheensä tietävän kirjoituksistaan mutta saattoi lukea niitä joskus harvoille ystävilleen ääneen.

Perinteisen päiväkirjan kirjoittaminen on vähentynyt, mutta niitäkin kirjoitetaan yhä. Tilastokeskuksen mukaan päiväkirjan pitäminen on edelleen suosituin kirjoittamisen muoto. 2000-luvun alussa päiväkirjaa kirjoitti neljännes 10 vuotta täyttäneistä suomalaisista. Nykyään joka kymmenes kertoo pitävänsä päiväkirjaa.

Tutkija on itsekin pitänyt päiväkirjaa nuoresta saakka. Nuorempana hän purki niihin tunteita ja kertasi päivän tapahtumia. Joskus syntyi runoja tai vain ajatuksen virtaa.

"Päiväkirja on ollut myös oman luovan ajatuksen alusta. Viime aikoina on korostunut tutkimuspäiväkirjan pitäminen."

Toisten kirjoituksia tutkiessa niihin liittyy aina myös eettistä pohdintaa, Sjö huomauttaa. Missä kulkee intiimiyden raja, saako tekstejä tonkia ja julkaista?

Teräsvuoren kohdalla on perusteltua olettaa, että hän toivoi jonkun joskus palaavan kirjoituksiinsa. Teräsvuori on myöhemmin puhtaaksikirjoittanut tekstejään ja tehnyt niihin selventäviä merkintöjä lukijalle muun muassa henkilöistä ja tapahtumista.

"Myös alkuperäisissä teksteissä on seikkaperäisesti kerrottu henkilöistä ja punottu kertomusta."

Teräsvuoren elämä supistui sairastumisen myötä kodinpiiriin. Porvarillinen kaupunkielämä oli kuitenkin sosiaalista, ja kotona kävi paljon vieraita. Teräsvuori osallistui kotitöihin, teki käsitöitä ja kirjoitti. Päiväkirjakirjoittamisesta tuli hänelle elämäntyö.

Sjö on tulkinnut, että Teräsvuori halusi kirjata ylös oman elämänsä ja yhteiskunnan tapahtumia. Hän halusi ehkä myös antaa tekstien kautta merkityksen elämälleen. "Teräsvuori oli lahjakas kirjoittaja, joka rakensi teksteissään dialogia. Ne sisälsivät myös runsaasti intertekstuaalisia viittauksia."

Teräsvuori ei suoraan kerro haaveilevansa kirjailijuudesta mutta antaa siihen viitteitä.

"Mahdollisesti hänellä oli haaveita, mutta hän ei kokenut, että niitä voisi toteuttaa, joten päiväkirjasta tuli kirjallisen kokeilun kenttä."

30.6. 1918 Teräsvuori kirjoittaa: "Olin ennen kumara, nyt kuulun olevan liian suora. […] Kärsimykset ovat suoristaneet selkäni ja nostaneet pääni pystyyn. Meidän on pakko kovettaa itsemme, sillä muuten joutuisimme onnettomuuksien kohdatessa hukkaan herkkyytemme tähden."

Omien päiväkirjojen lukeminen jälkeenpäin voi herättää kiusallisia tunteita ja nolottaa. Lukeminen voi kuitenkin olla myös terapeuttista.

"Voi olla kiinnostavaakin pohtia oman minän kehittymistä ja reflektoida, millaista elämä on ollut kirjoittamisen hetkellä ja mitä silloin ajattelin. Olen ehkä nyt eri tilanteessa elämässä ja monesti huomaan, että onneksi olen", Sjö pohtii omien päiväkirjojensa lukemista.

Viime vuosina pienimuotoinen trendi ovat olleet päiväkirjaklubit, joissa ihmiset lukevat ääneen yleisön edessä vanhoja päiväkirjojaan. Kokemus on ollut monelle voimauttava, kun teiniaikaisia tunteita on saanut elää uudelleen ja nauraa niille yleisön kanssa.

Ääneen lukemalla Sjö on pyrkinyt tuomaan myös Teräsvuoren päiväkirjoja uudella tavalla esiin. Sjö on lukenut aineistoa ääneen spoken word -runoutena. Sen kautta hän on saanut teksteistä avautumaan uusia näkökulmia esimerkiksi tyttöyteen ja itsestä kertomisen tapoihin 1900-luvun Suomessa.

"Runojen avulla pystyn tuomaan uudella tavalla esiin Teräsvuoren tuottamaa tekstiä ja sen hienoa kieltä. Taiteen avulla tekstit tavoittavat myös uusia yleisöjä."

Teräsvuori kantoi päiväkirjojaan Suomen Kirjallisuuden Seuran arkistoon vanhoilla päivillään itse. Kymmenettuhannet sivut makasivat arkistossa, kunnes ne päätyivät tutkimuskohteeksi.

Kirsti Teräsvuori tiesi jo varhain, ettei hän halua avioliittoon. Töihinkään hän ei koskaan mennyt ja joutui vasten tahtoaan joksikin aikaa mielisairaalaan. Hän eli elämänsä yksin ja piti päiväkirjaa koko elämänsä.

9.8.1917 Teräsvuori kirjoittaa: "’Se päiväkirjan pitäminen’, lisäsi äiti omasta puolestaan, 'on hyvin hyvä tapa, siitä näkee sitten, mitä on tapahtunut ja missä on ollut silloin ja silloin. Ja historiantutkimukselle voi semmoinen usein olla suuriarvoista.' Minua hytkäytti niin hauskasti tämän kertomuksen aikana, että kyyneleet nousivat silmiini."