
Kaiken kestävät orapihlajat
Ruusuorapihlajat (C. x media) ovat melko talvenarkoja, mutta kukkiessaan pihan kiistattomia keskipisteitä.
Eri orapihlajalajeja on lähes parikymmentä. Niiden joukossa on monia kestäviä ja nopeakasvuisia pihapuita, muun muassa mustamarjaorapihlaja (C. douglasii), joka saa syksyllä näyttävän, punaisen syysvärin.
Orapihlajaa on pidetty myös hedelmällisyyden symbolina, minkä vuoksi sitä on käytetty koristeena vihkiäisissä ja häissä. Miksipä siis hääkimpussa ei voisi olla orapihlajan kukkia tai marjoja, ja muutama kätketty piikki, joihin morsian voi turvautua, mikäli asiat eivät suju toivotulla tavalla.
Aitaorapihlajaa (Crataegus grayana) voi muotoilla leikkaamalla lähes loputtomasti. Tarpeen tullen aidan voi pitää hyvinkin matalana.Orapihlaja on parjattu, rakastettu vihollinen, joka tänä vuonna koreilee syysasussaan kilpaa pihlajien kanssa.
Siellä, missä kasvaa puumaisia orapihlajia, voi tänä vuonna nähdä poikkeuksellisen paljon marjoja. Orapihlajat puolustavatkin monin tavoin paikkaansa koristekasvien joukossa. Ne ovat kestäviä, helppohoitoisiaja jopa häikäisevän kauniita, löytyyhän orapihlajien joukosta myös ruusuorapihlajan kaltaisia kaunottaria.
Kauneudella ja kestävyydellä on kuitenkin varsin terävä kääntöpuoli. Orapihlajan piikit ovat vertaansa vailla, ja kaikki, jotka ovat joutuneet niiden kanssa tekemisiin, osaavat ainakin hetken aikaa kiertää pensaat kauempaa.
Piikkisyydestään huolimatta orapihlaja on yksi parhaimmista aitakasveista, ja vielä 1950- ja 1960-luvuilla pyöreäksi leikattuja orapihlajia käytettiin paljon myös yksittäisinä koristepuina. Leikattuina orapihlajat tosin eivät kuki eivätkä marjo, mutta niiden lehvästö säilyy virheettömän kauniina läpi koko kesän.
Suomessa menestyviä orapihlajalajeja on lähes parikymmentä. Maan pohjoisosissa saakka menestyy viitisen lajia. Tutuin pensaista on aitaorapihlaja (Crataegus grayana), joka monessa Euroopan maassa on kuitenkin lähes tuntematon.
Se kasvaa luonnonvaraisena Pohjois-Amerikassa, josta kasvitieteilijä Pehr Kalm löysi pensaan 1700-luvulla, ja toi sen mukanaan. Kestävästä orapihlajasta tuli nopeasti puutarhojen suosittu aita- ja suojakasvi.
Aitakasvina orapihlajia käytetään myös muun muassa Britanniassa. Tuulista maisemaa halkovat, peltojen raja-aidat ovat usein tylppäliuskaorapihlajaa (C. monogyna), jonka kasvatuksella ja hyödyntämisellä on Euroopassa pitkät perinteet. Kyseistä orapihlajaa käytetään runsaasti myös sydäntä lääkitsevänä rohtona.
Orapihlajan kulttuuritausta onkin yllättävän laaja, ja kasviin on liitetty taikuutta, jopa romantiikkaa. Orapihlajien marjoista tehdään monissa maissa hilloa, ja sen kovaa puuainesta on käytetty etenkin työkalujen valmistukseen.
Meilläkin orapihlajaan voitaisiin jälleen suhtautua suopeammin. Etenkin rungollisille orapihlajille löytyisi paljon hyviä kasvupaikkoja, korkealla latvuksessa kasvin piikeistäkään ei ole kovin suurta vaaraa. Eniten piikeistä lieneekin vaivaa silloin, kun leikataan tai uudistetaan vanhaa orapihlaja-aitaa.
Aidan hoidossa tärkeintä on tehdä ylläpitoleikkaukset ennen kuin uusi kasvu ehtii puutua. Tällöin maahan ja leikkausjätteen joukkoon päätyy vain vähän piikkejä. Leikkaukseen on kuitenkin ehdittävä jo ennen juhannusta. Toiseen kertaan aita leikataan elokuussa, mikäli siihen on tarvetta.
Säde Aarlahti
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
