Hallitus hallitkoon

Mielipide

3.2.202001:00

Kolumni

Seppo Kääriäinen

Kohta kahdeksan kuukauden ikäisellä punavihreiden ja keskustan hallituspohjalla on ollut kaksi alkua. Hallitus syntyi Antti Rinteen johtamien neuvottelujen tuloksena ja kaatui pääministerin luottamuspulaan.

Hallituspohja jatkoi joulukuussa taivaltaan Sanna Marinin johdolla. Vaihdos Rinteestä Mariniin sujui melko vaivattomasti. Hallitusohjelma pysyi ennallaan. Salkkuja ei vaihdettu puolueiden välillä. Vain pääministeri vaihtui.

Hallituksen ilme muuttui kuitenkin olennaisesti, kun katsoo pää- ja valtiovarainministerin muodostamaa voimakaksikkoa.

Ensimmäisessä alussa voimakaksikko oli Antti Rinne ja Mika Lintilä. Nykyisessä valtaa pitävät Sanna Marin ja Katri Kulmuni. Marinistakin tulee puheenjohtaja alkukesästä. Muutos on merkittävä muutenkin kuin imagollisesti.

Hallituspuolueiden puheenjohtajat – viisikko – ovat kaikki naisia. Se on herättänyt maailmalla suurta huomiota, Davosin huipputapaamista myöten. Marinin ikä ja tausta näyttävät kiinnostavan ymmärrettävistä syistä. Kaikki tämä kertoo tositarinaa siitä, että Suomessa vallitsee mahdollisuuksien tasa-arvo. Se on vaalimisen arvoinen asia.

Marinin hallituksen ohjelmalla on velvoittava nimi: ”Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta”. Hallituspuolueet kehuvat kilvan hallitusohjelmaa, joka onkin kunnianhimoinen.

Aina kun hallituspuolueissa puhti hiipuu tai ajaudutaan ristiriitoihin, puoluejohtajien ja ministereiden kannattaa mennä hallitusohjelman äärelle ja muistella, mitä on tullut yhdessä sovituksi vuoden 2019 keväällä.

Hallituksella on kolme suurta tavoitetta: 75 prosentin työllisyys, askeleet kohti hiilineutraaliutta ja sote. Nämä tulevaisuusasiat ovat koko hallituksen vastuulla, eivät vain ja yksinomaan niin sanotun sektoriministerien hartioilla.

Talouspolitiikan arviointineuvosto arvosteli keskiviikkona tylysti hallitusta talouspolitiikan löysyydestä. Kestävyysvaje hirvittää. Lakot ja lakon uhkat varjostavat talouden näköaloja. Viimeisimmät tiedot maailmantaloudesta ovat tosin olleet lievästi lohdullisia.

Hallituksesta itsestään riippuu, saavuttaako se 75 prosentin työllisyystavoitteen. On löydettävä tykkänään uusia keinoja työpaikkojen syntymiseksi ja investointien vauhdittamiseksi. Hallituksen ei pidä turvautua vippaskonsteihin eikä tilastonikkarointiin pyrkiessään työllisyystavoitteeseensa.

Kysymys kuuluu: pystyykö hallitus kunnianhimoisen ohjelmansa toteuttamiseen? Työllisyysastetavoite on ratkaiseva, mutta niin ovat myös sote ja ilmastopolitiikka. Ensi syksyn budjettiriiheen mennessä tulee kuluneeksi kolmasosa vaalikaudesta. Tuolloin viimeistään nähdään, mistä puusta hallituspohja ja ministerikunta on veistetty.

Pahinta olisivat nyt riitely ja toimettomuus. Ne kostautuisivat kaikkien hallituspuolueiden tappioksi ja opposition voitoksi, joka tahtoo saada muutenkin tekemisistään riippumatonta ilmaista hyötyä.

Hallituksen riesana on ainainen gallupkeskustelu. Media ottaa mielipidetutkimuksista irti kaiken mahdollisen ja tekee niiden perusteella arvioita jo uudesta hallituspohjasta. Oppositio härnää parhaansa mukaan.

Jos hallitus onnistuu ohjelmansa toteuttamisessa, se antaa hallituspuolueille uskottavan lähtökohdan vaalikoitoksiin vuosina 2021 ja 2023.

Jos se ei onnistu tavoitteissaan, vaalitulos on sanomattakin selvä.

Marinin hallituksella on hyvä ohjelma. Ministerit ovat vielä voimissaan ja innoissaankin. Poseeraukset on poseerattu. Nyt odotetaan jykeviä tekoja. Hallitkoon hallitus.

Kirjoittaja on ministeri.

Suomessa vallitsee mahdollisuuksien tasa-arvo. Se on vaalimisen arvoinen asia.