YHDEN LIITON SOTA KONSENSUSTA VASTAAN
Tehyn taistelu on yllätys porvarijohtoisessa maassa, jonka kansa haluaa turvallista politiikkaa, ja suurin osa ammattiliitoista hyri- see tyytyväisyyt- tään. Erikoinen tilanne, sanoo myös tutkija Juri Mykkänen.
Kun Ruotsiin syntyi reilu vuosi sitten historiallinen porvarihallitus, vasemmisto marssi heti kaduille ja on siitä lähtien ammattiliittojen avustamana tehnyt parhaansa, että Ruotsin kokoomuksen vetämä rintama kaatuisi mah-
dollisimman pian.
Lähellä se on ollutkin.
Suomen nykyinen hallitus on sliipattu kuin Fredrik Reinfeldt (kok.), ja porvarillisuus huokuu yhtä hempeän tuoksuisena. Mutta työmiehet, kuten paperi- ja metalliliitto hyrisevät tyytyväisyyttään, eikä kaduilla ole näkynyt ketään.
Paitsi porvareita, Jaana Laitinen-Pesolan (kok.) johtamia tehyläisiä. Tykit ovat osoittaneet Jyrki Kataiseen (kok.), joka on tehnyt parhaansa selittäessään 500 euron lupauksia.
Poliittisesti korkea-arvoisimpana tukena porvarinaisten vaateille on ollut vasemmisto-opposition johtaja Eero Heinäluoma (sd.).
”Kieltämättä vähän erikoinen tilanne”, sanoo Helsingin yliopiston tutkiva dosentti Juri Mykkänen.
”Nyky-yhteiskunnassa on vaikea tietää, koska harjoitetaan porvarillista ja koska vasemmistolaista politiikkaa. Suomessa oikeastaan melkein kaikki puolueet ovat keskustaoikeistolaisia. Käytännön politiikasta vallitsee laaja konsensus.”
Konsensus on niin vahva, että asiat tuntuvat menevän radallaan riippumatta siitä, ketkä ovat vallassa.
Jos tehyläiset eivät olisi ryhtyneet rettelöimään, työmarkkinapolitiikassa olisi vallinnut miltei sataprosenttinen uneliaisuus. Kaikkien palkat olisivat nousseet suunnilleen yhtä paljon, naisvaltaiset alat olisivat saaneet pysyä kuopissaan, eikä hallituksen olisi tarvinnut tarjota edes sitä 150 miljoonaansa, jonka pienuutta on ilkuttu koko syksy.
Kilpa koulutettujen äänistä
Tehyn taistelussa on kuin onkin kyse myös arvokentän liikehdinnästä, sanoo Mykkänen.
”Kokoomuksella on ollut vuosikymmeniä ajatus menokurista ja sosialidemokraattien on koettu lisäävän menoja. Nyt kokoomus on halunnut ottaa tähän jakoon etäisyyttä, ja se kohdisti vaaleissa erillistä sanomaa sosiaali- ja terveysalan työntekijöihin.”
Tietysti se on myös puoluetyöhön kuuluvaa pelitaktiikkaa.
”Kokoomus ja sosialidemokraatit kilpailevat samojen, usein kaupunkilaisten ja koulutettujen naisten äänistä.”
Kokoomus mielletään helposti vuorineuvosten puolueeksi, mutta kun katsoo, missä ammateissa toimivia ihmisiä sen listoilla on vaikkapa tulevissa kunnallisvaaleissa, voi ymmärtää, miksi sen riveistä vaaditaan rahaa hyvin koulutetuille hoitajille.
Kansa ei halua yllätyksiä
Kokoomuksen ja Tehyn varjonyrkkeily saattaakin jäädä yksittäiseksi kummajaiseksi. Suomalaiset eivät ole tottuneet rähisemään. Mykkänen sanoo, että useissa tutkimuksissa näkyy tämä ristiriita: halutaan yhtä aikaa säpinää ja turvallisuutta.
”Kun kysytään, ovatko puolueet liian samankaltaisia, tai pitäisikö niiden ottaa räväkämmin kantaa asioihin, vastaus on ’joo’. Mutta jos kysytään, mitä yhteiskunnassa pitäisi tehdä, siitä vallitsee suuri yksimielisyys, esimerkiksi hyvinvointipalveluista.”
Siinä tilanteessa puolueiden on vaikea tehdä radikaaleja avauksia: kansa haluaa tasaista, rauhallista politiikkaa.
Talouden politiikkaa
Mykkänen muistuttaa, että puolueilla on vielä eroja: ohjelmissa ja kannattajissa. Mutta siinä, missä puolueet eniten voisivat erottua, ne ovat samankaltaistuneet: tehtävässä politiikassa.
Yksi syy on se, että politiikasta on tullut yhä enemmän vain työkalu, jolla yritetään varmistaa markkinatalouden toimiminen. Mykkänen myöntää, että tämä on osittain myös realiteetti.
”Esimerkiksi euroon siirtymisestä seurasi talouspoliittisia velvoitteita, eikä globalisaatiollekaan voi mitään. Kyseenalaistaisin silti, että politiikka olisi täysin alisteista taloudelle.”
Ainakin sen verran se on, että valtion kassasta ei heru suuria summia palkkaepätasa-arvon korjaamiseen. Mieluummin kitsastellaan kuin otetaan riskejä.
”Valtiontaloutta hoidetaan usein kuin yksityistaloutta ja velkaantumisesta kannetaan huolta. Meillä on tiukka, talonpoikainen suhde velkaantumiseen.”
Kun demokratia on osittain myyty talouselämälle, politiikassa on vaikea tehdä mitään yllättävää. Asetelma passivoi äänestäjiä, mutta sopii puolueille. Vaikka äänestysaktiivisuus laskee, valtaa on aina jaossa sata prosenttia.
Rohkeat naiset
Että tässä sitä sitten ollaan. Radikalismi on Suomessa vuonna 2007 tunnollisten valkotakkien harteilla. Makasiineissa ei ole enää mitään poltettavaa, eikä mielenosoittajia ja mellakoitsijoita ole vähään aikaan juuri näkynyt.
Mykkänen arvelee, että ei näy jatkossakaan, ainakaan samoilla marsseilla, vaikka tyytymättömyyden aihe on sama: tulonjaon epäoikeudenmukaisuus.
”Hoitajien ja anarkistien välillä on vielä aika iso kulttuurinen kuilu. On vaikea kuvitella, miten ne saataisiin yhteen.”
Tutkija myöntää ainakin hieman hämmästelevänsä tehyläisten rohkeutta. Vaatii melkoista pokkaa kieltäytyä roimista palkankorotuksista ja pistää nimi paperiin, jossa toistakymmentätuhatta ihmistä ilmoittaa lähtevänsä.
”Joukkoirtisanoutumiset ovat yllättävän raju toimi. Ne kertovat, että yksittäiset ihmiset ovat aika sitoutuneita yhteiseen toimintaan.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
