Liika itsevarmuus kostautuu lähes aina

Luin MT:ssä 12.3. olleen kirjoituksen retkiluistelijasta otsikolla ”Ole tarkkana, retkiluistelija!”

Jutussa mainittiin, että Jouni Mäkelä tietää, mitä tekee. Kuinka hän voi todellakin olla noin itsevarma? Miksi sitten suuressa osassa onnettomuusuutisia mainitaan: ”Hän oli kokenut erän­kävijä, autoilija, seikkailija jne!” 

Syy on selkeä: Niin kutsutut kokeneet ottavat tietoisia, elämää suurempia riskejä luottaessaan taitoihinsa ja repulliseen apuvälineitä, jotka sitten iloisesti kelluvat tai kelluttavat pinnalla jääkylmissä vesissä. Kun luonto olikin sillä kertaa älykkäämpi ja heikentänyt jäätä juuri siinä kohdassa, missä on paras vauhti päällä.

Kenenkään korva tai näkö eivät riitä joka tilanteessa rekisteröimään muutoksia varsinkaan vauhdissa. Jos vielä käy tuuli.

Kenties ehtii rekisteröimään aivan kuten se entinen mies, joka mielestään tiesi kaikki salaiset karikot ajeluttaessaan kaveriaan. Kun törmäsi ensimmäiseen, niin sanoi: ”Tässä oli se ensimmäinen”. Sitä samaa rataa löytyivät kaikki muutkin karikot.

Miksi kuvitella olevansa älykkäämpi kuin luonto? Mikä saa ihmisen ottamaan sellaisia tietoisia riskejä, että jälkipolville tulee itku? 

Tuon kuvan yhteydessä ollut itsevarma retkiluistelija naurusuisena on surullista katsottavaa liiasta itse­varmuudesta ja typeryydestä: ”Kyllä minä tiedän!” 

Juttu sinällään oli hyvä, mutta liiallinen kehuskelu taidoillaan ja repullisesta välineitä, ei auta, kun yllättävä tilanne sattuu.

Kannattaa varoa tuollaisia esimerkkejä ja jättää menemättä jäälle, eikä varsinkaan avovesien lähelle etenkin tällaisina talvina. Siellä on jatkuvia virtauksia.

Jää ei synny labora­toriossa. Mikään ei tee siitä kyllin vahvaa joka paikkaan. Parempi pysyä kuivalla maalla.

Hukkumisonnettomuuksia tapahtuu liian usein tuollaisissa tilanteissa. Jo tänäkin talvena muun muassa pääkaupunki­seudulla. 

Elämä on niin kallis asia, ettei sitä pidä jättää naskalien ja vedenpitävän repun varaan!