Jalasjärven soittokunnan johtaja Raine Rautanen kuljettaa saksofoniaan paljon nähneessä laatikossa.
Jalasjärvi soi
Pieni eteläpohjalainen kunta on ponnistanut musiikissa korkealle. Yhteistyöllä ja tahdonvoimalla kuntaan on saatu vireää toimintaa kaikenlaisille muusikoille.
Soittokunta ja nuorisopuhallinorkesteri, kolme jousiorkesteria, musiikkipainotteinen yläaste, kymmenkunta kuoroa ja musiikkiopisto. Mutta silti vain alle 8 300 asukasta. Kuulostaa uskomattomalta, mutta Jalasjärvellä asiat todella ovat näin.
Musiikilla on kunnassa pitkät perinteet. Jalasjärven soittokunta sai alkunsa hieman alle sata vuotta sitten melko erikoistenkin sattumien kautta.
”Vuonna 1914 kauhajokinen asemamies voitti arpajaisista torviseitsikon”, kunnan musiikkiopiston rehtori Auli Tuohimäki aloittaa.
”Hän ei kuitenkaan ollut soittomiehiä, joten maanviljelijät täältä Jalasjärveltä lähtivät hieromaan soitinkauppoja. Kaupat syntyivät, mutta hinnasta ei enää ole tietoa.”
Ostamillaan soittimilla miehet perustivat soittokunnan, joka sai nimekseen Jalasjärven soittokunta.
Tämä soittokunta on edelleen voimissaan. Se on kansalaisopiston alaisuudessa, ja siinä soittaa kolmisenkymmentä paikallista nuorta ja vähän vanhempaakin.
”Toivomme, että kahden vuoden päästä oleviin satavuotisjuhliin saisimme kootuksi yhteen kaikki orkesterissa joskus soittaneet vielä elossa olevat. Olisi hienoa soittaa kaikki yhdessä”, soittokuntaa nykyään johtava Raine Rautanen suunnittelee.
Tähtäimessä tähtihetket
Jalasjärven musiikkitoiminnan kulmakivi on ammattitaito. ”Panostamme siihen, että meillä on kunnon opettajat ja vetäjät sekä musiikkiopistossa, kuoroissa että orkestereissa”, Tuohimäki kertoo.
”Haluamme antaa nuorille tähtihetkiä ja hyviä kokemuksia. Olemme päässeet tavoitteeseemme, jos nuoret oppivat nauttimaan musiikin tekemisestä.”
Tällä hetkellä musiikkiopistossa on neljä päätoimista ja kymmenen sivutoimista opettajaa.
”Tähtäämme siihen, että kuulijat nauttivat konserteissa. Pyrimme vetämää yleisöä koskettavalla taiteella, ei vain äitejä ja isiä katsomaan omia lapsiaan”, Tuohimäki pohtii.
Tavoitteista huolimatta täytyy osata ottaa rennosti. ”Kun tekee töitä nuorten kanssa, kaiken ei pitäisi olla niin pilkuntarkkaa. Taso pitää olla korkealla, mutta tarvitaan myös hieman psykologista näkemystä.”
Irtikään ei osaa päästää
Jalasjärven soittokunnassa on pääasiassa yläkoulu- ja lukioikäisiä nuoria. He ovat kaikki jalasjärveläisiä. Lisäksi suurin osa on kavereita keskenään myös soittoharrastuksen ulkopuolella.
”Täällä soittokunta on varmaan yhtä merkittävä harrastus kuin urheilu muualla”, 13-vuotias Ilkka Marttila pohtii.
Sekä Ilkka Marttila että hänen isoveljensä Mikko soittavat tuubaa.
”Veljen esimerkistä valitsin soittimeni ja tulin orkesteriin”, nuorempi Marttila kertoo.
Samanlainen tarina on monella muullakin soittokunnan nuorella.
”Isosiskoni on joskus soittanut tässä orkesterissa. Tosin kylläkin pasuunaa”, juttelee 13-vuotias baritonisti Anna-Reetta Laitila.
”Itse olen soittanut soittokunnassa vasta vuoden. Sitä ennen olin nuoriso-orkesterissa.”
22-vuotiaalle Mikko Marttilalle vuosia soittokunnassa on ehtinyt kertyä jo kymmenen. ”Kun on ollut niin kauan mukana, paha on enää irtikään päästä”, nuori mies nauraa.
”Vaikka olen jo muutaman vuoden asunut muualla, olen halunnut olla mukana. Niin kauan käyn kuin se tuntuu hyvältä.”
Joillekin soittokuntalaisille musiikista on tullut ammatti. Näin on käynyt myös Mikko Marttilalle.
”Sain juuri opintoni päätökseen Lahden Konservatoriossa. Jatko-opinnot odottavat Sibelius-Akatemiassa.”
Porkkana kannustaa harjoittelemaan
Nuoret ovat yhtä mieltä siitä, että parasta soittokunnassa on yhteishenki.
”Orkesterin rungon muodostaa muutama vanhempi soittaja. Nuoret vaihtuvat aina aika ajoin”, Mikko Marttila kertoo.
”Koska mukana on paljon samoja soittajia vuodesta toiseen, aina on tervetullut olo treeneihin.”
Yhteissoiton lisäksi kolmikko kertoo nauttivansa esiintymisestä ja vuotuisista esiintymismatkoista ulkomaille.
”Ehdottomasti paras orkesterimuistoni on liki kymmenen vuoden takainen matka Saksaan ja Tshekkiin. Se oli ensimmäinen reissuni orkesterin kanssa. Olin porukan pahnanpohjimmainen”, Mikko Marttila muistelee.
Nuoremmallakin Marttilan veljeksellä parhaat muistot liittyvät matkoihin.
Orkesterissa vasta vuoden soittanut Laitila ei ole ehtinyt ulkomaille. ”Toistaiseksi ikimuistoisinta on ollut ensimmäinen konsertti orkesterin kanssa”, Laitila pohtii.
Kolmikko kertoo, että esiintymismatkat motivoivat harjoittelemaan.
”Kun on porkkana, jonka eteen tehdä töitä, jaksaa harjoitella ja pysyä mukana.”
Yhteispeli saa soimaan
Tuohimäki ja Rautanen ovat nuorten kanssa yhtä mieltä siitä, mikä Jalasjärven musiikkielämässä on erikoislaatuista. ”Yhdessä tekemisestä kaikki syntyy. Tärkeintä on me, ei minä.”
”Palautetta annetaan rakentavasti. Ketään ei saa mollata, mutta silti kehittävääkin palautetta pitää pystyä antamaan”, Tuohimäki miettii.
Yksi syy toiminnan eheyteen saattaa olla, että samat ihmiset ovat monessa mukana.
Rautanen on yläkoulun ja lukion musiikinopettaja, puhallinorkesterin johtaja ja messukuoron laulaja. Tuohimäki puolestaan on musiikkiopiston rehtori ja huilunsoiton opettaja. Tämän lisäksi hän soittaa puhallinorkesterissa poikkihuilua ja hoitaa Jalas Chamber -kamariorkesterin intendentin tehtäviä.
”Minulle tämä on sekä työ että harrastus”, lapsuudesta asti musiikin parissa viihtynyt Tuohimäki kertoo.
Jalasjärven suurta musiikkiperhettä sitoo yhteen myös se, että kaikki tehdään yhdessä.
”Kaikki osallistuvat kaikkiin hommiin. Yhdessä roudaamme, kasaamme ja puramme.”
Mutta mikä kumma saa Jalasjärven soimaan?
”Meillä on hyvä meininki, ei sille vain voi mitään”, Tuohimäki kehuu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
