Verhoilija Paula Melartin, Rautjärven Simpele Sairaus poiki uuden ammatin

Paula Melartinin seuraava työ on kunnostaa vanhan traktorin istuin. Vaahtomuovipehmusteet ovat tiensä päässä 

Mielipide

11.5.201616:00

Kolumni

Riitta Mustonen

”Pienestä pitäen oli selvää, että miusta tulee hoitaja. Kun en päässyt perushoitajakouluun heti, kävin emäntäkoulun ja olin vuosia keittiöapulaisena. Lasten syntymän jälkeen opiskelin lähihoitajaksi oppisopimuksella.

Työskentelin hoitajana pitkään, kunnes satutin selkäni. Jouduin sairauslomakierteeseen.

Uudelleenkoulutusjärjestelmä on kankea ja minusta tuntui, että se pitää yllä sairautta. Mietin, mitä voisin tehdä, koska eläkemahdollisuutta ei ollut.

Viihdyin pienenä setien ja isän kanssa autotalleissa avustamassa milloin missäkin hommassa. Laitoin salaa kaikilta paperit Keskuspuiston ammattikouluun Helsinkiin verhoilijakoulutukseen.

Haaveeni oli opiskella ajoneuvoverhoilijaksi, koska nykyisen mieheni kanssa harrastamme vanhoja autoja. Minua kiinnosti ajatus, että voisin verhoilla itse autoni.

Sain vammasta bonuspisteitä ja pääsin opiskelemaan. Kysyin lupaa perheeltä, poika oli 17- ja tyttö 14-vuotias, ja se oli heille ok. Kaksi ja puoli vuotta matkustin Joutsenosta Helsinkiin viikoiksi.

Olin muuttanut pois Simpeleeltä 17-vuotiaana ja sanonut, etten koskaan palaa. Nykyinen mieheni on kotoisin Ruokolahdelta, ja vakavasti sairastunut setäni alkoi kysellä, voisinko tulla asumaan hänen paikalleen Simpeleelle hänen kuolemansa jälkeen.

Laitoimme talon myyntiin kaupungissa. Kului puolitoista vuotta ja päätimme, että jos se ei lokakuun puoliväliin mennessä mene kaupaksi, niin luovumme muuttoaikeista. 15. lokakuuta tehtiin kaupat.

Olin opiskellut virkavapaan turvin, joten palasin valmistuttuani perhetyöntekijäksi Eksotelle. Ja sitten taas kaaduin. Satutin olkapään. Jouduin pitkälle sairauslomalle odottelemaan olkapääleikkausta.

Sairausloman aikana kypsyi ajatus, että nyt pitää kokeilla verhoilijan hommaa. Tein yrityksen aloitusilmoituksia ja remontoimme autotallin, tilasin kangasnäytteitä.

Jäin virkavapaalle. Vuoden päästä piti ilmoittaa, palaanko töihin. Se oli äärimmäisen vaikea päätös, koska hoitajan työ oli ollut miulle tärkeä.

Monet sairauslomat kuitenkin turhauttivat. Valitsin yrittäjän tien. Tässä pystyn vaikuttamaan työaikoihini ja siihen, mitä ja minkä verran teen. Hoitotyössä tilanteet ovat niin arvaamattomia ja pitää toimia heti.

Nyt voin välillä istua ompelukoneella, välillä huilata kodin puolella. On koko viikko aikaa käyttää työntekoon ja voi joustaa. Selkäni on ollut suht hyvässä kunnossa ja olen pärjäillyt ilman pidempiä sairauslomia.

Kolme vuotta sitten perustin oman toiminimen, RetroTikin. Asiakkaita tuli autoharrastuksesta. Puskaradio on rummuttanut.

Verhoilen vanhoja autoja, moottoripyöriä, veneitä. Kun ne alkavat kevättä kohden lähteä ajoon, kunnostan huonekaluja. Yksi 50-luvun traktorin penkkikin on työn alla.

Työ vaatii käsityöintoa ja silmää nähdä, mitä vaikkapa vanhasta autonpenkistä voi tulla. Voimaa ja kuntoakin tarvitaan, sillä penkit ovat painavia ja verhoilujen paikoilleen laittaminen rankkaa.

Asiakkaita on monelta suunnalta. Netissä avainsana ’ajoneuvoverhoilu’ poimii hyvin miun kotisivuja, ja Matkahuolto tuo tavarat helposti. Käyn myös kodeissa ja autotalleissa arviointikäynneillä – ne onkin tän työn suola. Näkee monenlaisia kulkupelejä.

Laitan jokaiseen työhön paljon tunteja, sillä olen vielä hidas ja joudun pähkäämään.

Yhden auton uudelleenverhoilusta voin laskuttaa 40–50 tuntia. Jos penkit uusitaan niin sanotusti pohjia myöten eli myös pehmusteet ja pohjat ovipahveille, tunteja kertyy enemmän. Osa haluaa juuri sellaiset kuin autossa on ollut, joku vaikka kokonaan keltaiset.

Vanhin verhoilemani auto on vuoden -47 Pontiac. Siihen uusittiin kaikki.

Tärkein työkaluni on teollisuusompelukone vuodelta 1970. Sillä on ommeltu luotiliivejä. Siinä on niin pitkä kita, että pystyn ompelemaan sillä ovipahveja ja vaikka veneenkuomuja.

Tykkään älyttömästi aamuista, kun saan lähteä hitaasti töihin. Puen työvaatteet, keitän kahvit, istuskelen. Kun talviaamuna tulen pimeästä, sytytän tänne valon ja tunnen kankaitten tuoksun, tulee hyvä olo. Täällä peltojen keskellä on tilaa hengittää. Tää on ihanaa.”