Kintauden kielenkääntäjä

Jokaisella soittimella on oma tarinansa. 

Vanhat korkit ovat päässeet uusiokäyttöön myös purkkibassossa. 

Petäjäveden Kintauden sivukylä uinuu harmaana talvipäivänä hiljaisena. Yhdessä kylän taloissa kuitenkin soi, vaikka mikä.

Jukka Mäkelän laajasta kokoelmasta löytyy mitä eriskummallisimpia soittimia, joiden nimet eivät sano useimmille hölkäsen pöläystä. On purkkibanjoja ja viikinkilyyra, kvinttitréssejä ja kampiliiroja. Miltähän mahtaa kuulostaa walesilaista alkuperää oleva crwth-soitin?

Kun Mäkelä rupeaa esittelemään säilykepurkeista ja muista kierrätysmateriaaleista tehtyjä soittimiaan, vierähtää helposti tunti jos toinen.

Ennen sitä on hyvä kerrata, mistä soitinhulluus sai alkunsa.

Elettiin 70-luvun loppua, kun Riihimäen kauppaoppilaitoksesta merkonomiksi valmistunut Mäkelä lähti töihin Iraniin. Työkomennus eksoottisessa Lähi-idässä ison rakennusprojektin varastopäällikkönä keskeytyi Iranin islamilaiseen vallankumoukseen. Väkivaltaisten levottomuuksien vuoksi maasta piti poistua henkensä edestä.

”Minulle ja maan syrjäytetylle hallitsijalle šaahille tuli molemmille pahimmoinen kiire lähteä Iranista”, Mäkelä naurahtaa nyt vuosikymmeniä myöhemmin.

Koti-Suomeen palattuaan Mäkelä ajautui sattumien kautta Hyvinkäälle suutari- ja nahkaliikkeen omistajaksi. Kaupungin pääkadulla sijainneen yrityksen pyörittäminen kävi lopulta niin työlääksi, että Mäkelä päätti hypätä pois oravanpyörästä ja vaihtaa alaa. Suutarina Mäkelä oli kuitenkin huomannut, että hänellä on kiinnostusta ja lahjoja käsityön tekemiseen.

Samoihin aikoihin Mäkelän tuttava, suomalainen soitinrakentajien guru, Jyrki Pölkki perusti soitinrakentajayhteisön Kintaudelle.

Mäkelä liittyi yhteisöön ja muutti perheensä kanssa Kintaudelle, vaikka hänellä ei ollut aiempaa kokemusta soittimien teosta.

”Jo parikymppisestä saakka olin kerännyt soittimia. Sitten tuli mieleen, että voisihan niitä itsekin rakentaa”, Mäkelä muistelee.

Mäkelä ei tyytynyt valmistamaan pelkästään perinteisiä soittimia, kuten kitaroita ja kanteleita, vaan kiinnostus suuntautui pääasiassa harvinaisten soitinten tekemiseen.

”Sisäisen insinöörinsä” ansiosta hän alkoi myös kehitellä uusia valmistustapoja ja soitinmalleja milloin mistäkin käsiin eksyneestä kierrätysesineestä.

Kierrätyssoittimen saa rakennettua halvalla, sillä runko syntyy kätevästi vaikkapa armeijan entisestä keittolautasesta tai hernekeittopurkista. Sähkökontrabasson kielten alta kurkistaa neljä Jaloviinapullon korkkia. Niiden sisään on piilotettu magneettimikrofonit.

Mäkelä hokasi puutarhaliikkeessä käydessään, että savisesta kukkaruukusta saisi tehtyä rummun. Sellainen syntyi kotona kädenkäänteessä. Ei muuta kuin ruukusta pohja rikki ja kalvo päälle. Jälkimmäinen löytyi kotoa.

”Meillä oli ennen oma vuohitarha kotipihalla. Vuohennahasta saa tehtyä hyvän rumpukalvon, kun taas lampaannahka ei sovi tarkoitukseen.”

Mäkelän soittimet ovat olleet esillä useissa näyttelyissä ympäri Suomea. Hän on vetänyt viime vuosina myös erilaisia soitinrakennuskursseja.

Kintauden pellepelottomalle eivät kelpaa valmiiksi pureskellut ratkaisut. Hän on perustanut uusia yrityksiä sitä mukaa kun tarvetta on ilmennyt.

Aloittaessaan soitinrakentamisen Mäkelä sai kuulla, ettei Suomessa valmisteta kunnollisia kanteleen kieliä. Niinpä hän alkoi opetella punoskielten tekoa.

”Juuri kun sain homman kunnolla käyntiin, Suomen johtava kielten valmistaja Paul Ailus menehtyi. Yhtäkkiä kontolleni jäi koko kantelekielten valmistaminen ja siihen liittyvä tarvikekauppa Suomessa.”

”Se puolestaan mahdollisti sen, ettei minun ei tarvinnut rakentaa hampaat irvessä soittimia elääkseni, vaan voin hullutella enemmän purkkisoitinten parissa. Teen edelleen parisataa pienkanteletta vuodessa. Se on raakaa työtä, kun taas tämä muu rakentelu hulvaton harrastus.”

Seuraavaksi Mäkelä kummasteli, miksei kotimaista kuusta käytettä soittimissa, vaan soitinpuu tuodaan pääasiassa Saksasta kovalla hinnalla.

Niin syntyi Tonewood Oy, joka tuottaa erikoispuuta soitinrakennuksen tarpeisiin. Mäkelä omistaa yrityksen yhdessä Tero Maneruksen kanssa.

”Soitinpuuksi kelpaavaa kuusta on erittäin vaikea löytää Suomesta. Joku vuosi ei löydy yhtäkään. Puun pitää olla kasvanut luonnontilassa ja täysin suora. Mielellään noin 150-vuotias, eikä pihkataskuja ei saa olla. Pihakuusesta ei syntyisi pienintäkään soitinosaa”, Mäkelä toteaa.

Tero Maneruksessa on samaa keksijän vikaa kuin yrityskumppanissaan.

Mäkelää kiehtoi pitkään ajatus koneesta, joka osaisi valmistaa soittimien kieliä ilman valvontaa. Niin Mäkelä ja Manerus alkoivat kehitellä kielikonetta aivan uuden ajattelutavan pohjalta. Rakentelu kesti muutamia vuosia, kunnes kone vihdoin valmistui vuoden 2000 keväällä.

Laite on todella tehokas. Se suoltaa valmista punoskieltä klassiseen kitaraan nappia painamalla.

Toista vastaavaa laitetta ei maailmasta löydy, joten sen toimintatapaa ei haluta paljastaa. Ymmärrettävistä syistä sitä ei myöskään päästetty valokuvaamaan.

Kantrin toimittaja sai kuitenkin vierailla koneen äärellä tähän mennessä ainoana ulkopuolisena henkilönä.

Kieltenvalmistukseen erikoistunut yritys kantaa nimeä Finncorde Oy. Mäkelä yritti ensiksi saada rekisteröityä yrityksen Suomen Kieli Oy -nimellä, mutta kaupparekisterissä ei oltu huumorintajuisia. Niinpä hän käänsi nimen latinaksi.

Mäkelä tunnetaan myös muusikkona ja säveltäjänä. Vuosikymmen vierähti keikkaillessa eri musiikkikokoonpanoissa, kuten Dixie Friedissa ja Ohilyönti-orkesterissa.

Kiireisimpinä vuosina Mäkelä teki parisataa keikkaa. Samoihin aikoihin perheeseen syntyi kaksoset. Yhtälö oli liikaa ja keikkailu sai jäädä.

”Kyllä siinä loppuun palettiin. Välillä tuntui siltä, että emäntäkin rupeaa teitittelemään minua kotona”, Mäkelä muistelee.

Muutamaa vuotta myöhemmin Mäkelä ja hänen Seija-vaimonsa perustivat HallanallaH -etnoyhtyeen. Mäkelä vierailee toisinaan myös Purkkiorjat-bändissä. Molemmat kokoonpanot käyttävät hänen tekemiään soittimia.

Merkonomin koulutuskaan ei ole mennyt hukkaan, sillä Mäkelä on pyörittänyt toiminnanjohtajana vuodesta 1999 saakka Osuuskunta Smartistia. Taiteilijaosuuskunnassa on jäsenenä lähes sata eri taiteenlajin ammattilaista. Osuuskunta hoitaa muun muassa jäseniensä laskutuksia, taloushallintoa ynnä muita työnantajavelvoitteita. Jäsenet hoitavat itse myyntinsä ja markkinointinsa.

Toiminta alkoi pienenä piipertämisenä, mutta nykyisin liikevaihto lähentelee miljoonaa euroa.

”Toiminta-ajatuksena on, etteivät isot ohjelmatoimistot kahmisi taiteilijoiden pienistä tuloista liian isoja osuuksia, että tekijöille itselleen jäisi enemmän rahaa.”

”Jos vaikka asiakas tilaa jonkin ohjelmatoimistosta artistin, niin toimisto laskuttaa myös myynnistä omat prosenttinsa, vaikka aktiivista myyntiä ei ole tapahtunut.”

Petäjävetisten keskuudessa Mäkelä tunnetaan jonkin sortin keksijä-kylähulluna. Hän saa usein selitellä tekemisiään, koska varsinaista ammattinimikettä on hankala keksiä.

”Monien on vaikea uskoa, että näillä hommilla voi tienata leipänsä. Kerran esittelin verstastani eräälle paikalliselle. Hän meni aivan hiljaiseksi ja lähtiessään totesi päätään puistellen, että jaahas.”

Mäkelä toteaa, että hänen elämänsä on ollut hallittua ajelehtimista ja uusien asioiden etsimistä.

”Aina kun olen ajautunut johonkin uuteen kuvioon, en ole pistänyt vastaan, vaan antanut asioiden tapahtua kaikessa rauhassa. Jos olisin hangannut vastaan, olisin nyt jossain tutussa ja turvallisessa eläkevirassa.”

Mäkelä on onnellinen saadessaan tehdä työtä kotonaan ja siitä, että hän voi vaihdella työtehtäviä fiiliksen mukaan. Jos toimistohommat rupeavat ottamaan pattiin, hän voi siirtyä tekemään soitin- tai kielitilauksia.

”Jollakin hämmästyttävällä tavalla ehdin ja kykenen hoitamaan kaikki työasiani ja nautin siitä. Jos menossa on oikein mielenkiintoinen projekti, en meinaa malttaa nukkua öisin. Silloin vain odotan, että tulisipa aamu, että pääsisi jatkamaan hommia.”

Sanomattakin on selvää, että tällä miehellä on vielä monta suunnitelmaa takataskussaan.

”Minua on taas alkanut kiinnostaa viulunsoitto. Olin ollut 25 vuotta lähes harjoittelematta, kunnes äskettäin eräs muusikkoystäväni pyysi minut yhtyeensä viulistiksi. On hienoa ruveta viulistiksi pitkän tauon jälkeen uudella innolla ja asenteella.”