Pietikäinen ja Pietola maatalouspäästöjen sivuraiteella

Sirpa Pietikäinen ja Esko Rissanen kirjoittavat (MT 16.5.) aivan oikein, että maatalouden päästövähennykset ovat osa ratkaisua. He kuitenkin eksyvät pahasti sivuraiteelle keskittymällä lehmien metaani­päästöihin.

Samoin tekee Liisa Pietola kirjoituksessaan (MT 20.5.). Ratkaisun avaimet ovat kyllä maataloudessa, mutteivät lehmien pieruissa vaan itse maaperässä.

Metaani ja ammoniakki ovat heidän mukaansa maatalouden pääasiallisia kasvihuone­kaasuja. Näin ei ole. Maatalouden suorat CO2-päästöt ovat aivan omassa gigaluokassaan.

Yhdysvaltain energia­viraston instituutin CDIAC:n mukaan tehomaatalous on hävittänyt maailmanlaajuisesti 20–23 prosenttia peltojen humuksesta. Siitä aiheutunut CO2-päästö on eri arvioissa 20–30 tai jopa 50 prosenttia ilmakehän liiasta hiilidioksidista.

Suomen maatalouden koe­asemilla 1961–91 tehty tutkimus (E. Sirviö) osoitti humus­kadon olleen keskimäärin 28 prosenttia eli suuruusluokkaa 40–60 tn/ha. Nyt kato on jo 40 prosentin luokkaa.

Nykymaatalouden vaikutus maaperään on yksi ilmastonmuutoksen avaintekijöistä. Jokainen maasta hävinnyt kilo orgaanista ainetta tuottaa 1,5 kg hiilidioksidia.

Maapallon maaperä sisältää hiiltä runsaat 2500 Gt eli viisi kertaa kasvillisuuden sitoman hiilen 500 Gt ja ja yli kolme kertaa ilmakehän hiilen 760 Gt verran. Vuonna 1850 ilma­kehän on arvioitu sisältäneen hiiltä 575 Gt.

Hiilen palauttaminen maaperään onnistuu parhaiten luomuviljelyn avulla. Pietikäinen ja Rissanen kirjoittavatkin osuvasti: Tarvittavat toimenpiteet ovat tuttuja luomutuotannosta.

Kasvinvuorotteluun perustuva viljelykierto lisää maaperän humuksen määrää. Keinolannoitteiden korvaaminen eloperäisellä lannoituksella parantaa ravinnekiertoa.

Kaksi kolmasosaa maapallon maatalousmaasta sijaitsee kuivilla vyöhykkeillä eli savanneilla, aroilla ja preerioilla, joissa maaperän tuho etenee pelottavaa vauhtia. Niillä laidunsivat aikoinaan miljoonapäiset tiheät sorkkaeläinlaumat, jotka jatkuvasti liikkumalla lannoittivat maaperän.

Nyt laumoja on enää Afrikan savanneilla. Amerikan preerioilla eli yli kolme miljoonaa biisonia ennen valkoisten siirtolaisten tuloa.

Ympäristöbiologi Allan Savory on osoittanut, että jäljittelemällä näiden eläinten laidunnustapaa nykykarjan kanssa, saadaan jo tuhoutunut maaperä elpymään (TED-talks 2013). Hänen menetelmällään on jo palautettu yli 15 miljoonaa hehtaaria (kuusi kertaa Suomen peltoala) takaisin viljelyn piiriin ja samalla on sidottu valtaisat määrät hiilidioksidia takaisin maaperään.