Maitolaituri huoltoasemana

Oli kesäkuun alku vuonna 1975. Olin lähdössä tyttöystäväni kanssa kesälomamatkalle Pohjois-Norjaan. Pakkasimme teltan ja muut tavarat autoon ja lähdimme ajamaan kohti pohjoista.

Auto temppuili välillä. Se sammui usein ajettuamme vähän matkaa pysähdyksen jälkeen. Ei muuta kuin vesikattila mukana olleelle retkikeittimelle ja teetä keittämään. Onneksi matkalla oli maitolaitureita, joissa oli mukava pitää taukoja. Matkaa jatkettiin taas, kun auto suostui käynnistymään.

Erään lautan jälkeen Norjassa auto ei startannutkaan. Ystävälliset suomalaisturistit hinasivat meidät lähimmälle autokorjaamolle. Siellä autoa tutkittiin, ja selvisi, että auton bensapumppu oli hajonnut. Sellaista ei saanut paikanpäältä, joten se piti tilata.

Yövyimme läheisellä leirintäalueella. Aikaa kului, eikä bensapumppua löytynyt lähialueilta. Lopulta se luvattiin tilata Italiasta, koska automme oli tehty siellä.

Meillä ei kuitenkaan ollut aikaa odottaa kauempaa, koska määräaika lähestyi, jolloin minun piti astua armeijan harmaisiin. Sitä paitsi rahatkin alkoivat loppua, koska muovirahaa ei ollut. Jouduimme muuttamaan leirintäalueen mökistä halvempaan teltta-asumiseen.

Korjaamolla miehet keksivät keinon, jolla ohittaa bensapumppu. He asensivat peltikanisterin auton katolle, josta bensa valui ilman pumppua, omalla paineella, kaasuttimeen. Tähän laskuun hupenivatkin meidän viimeiset kruunumme ja markkamme.

Suomeen päästyämme täytimme huoltoasemalla sekä auton katolla olevan ”tankin” että varakanisterin. Auton katolla olevan kanisterin täyttäminen olikin haastava tehtävä: miten päästä tankkaamaan se huoltoasemien välillä?

Maitolaiturit osoittautuivat erittäin hyviksi tankkauspaikoiksi, koska niiltä ylettyi hyvin kaatamaan bensaa auton katolla olevaan astiaan.

Kyllä maitolaitureita tarvittiinkin yli tuhannen kilometrin matkalla. Muut tiellä kulkevat ihmettelivät meidän tankkaustapaamme.

Kotiin tultiin ja ehdin ajoissa armeijaan. Näin maitolaituri palveli peltilehmää 1970-luvulla.

Leea ja Juha Kontu, Kalanti